Carol Shields: Larryn juhlat

Taas tälläinen ilman suurempaa miettimistä kirpparilta napattu kirja :) Olen koittanut haalia kirjoja kotiini, ettei tulisi sitä tilannetta, ettei ole mitään luettavaa. Larryn juhlat ei missään kohtaa erityisemmin vedonnut minuun. Istutettuihin sokkeloihin erikoistunut floristi on toki erikoinen hahmo päähenkilöksi ja kaikenlaisia kuvioita hänen elämäänsä mahtuu. Kirja koostuu toisistaan irrallisista tarinoista, jotka toki lomittuvat jonkin verran toisiinsa. Irrallisten tarinoiden ansiosta kirja sopii hyvin pätkissä luettavaksi. Ehkä en ihastanut kirjaan, koska en ihastunut sen päähenkilöön. Itse asiassa en ihastunut yhteenkään kirjan henkilöistä, lähinnä mietin, kuinka huonosti he kohtelevat toisiaan. Mutta kun olin kirjan aloittanut, niin luin sen loppuun, koska se ei myöskään erityisemmin ärsyttänyt. Eli siis kirja, joka ei herättänyt mitään tuntemuksia, mutta toimi hyvin nukahtamisen apuna :)

Meetwurstipiirakka ilman kananmunaa

Lomaviikon ruokalista rakentuu sen mukaan, mitä kivaa kaupasta saa halvalla :) Tämä ei tarkoita sitä, että söisimme jotenkin huonosti. Joulun jälkeen ainakin täällä Pohjois-Karjalassa saa hyvin edullisesti karjalanpaistilihoja ja sitä onkin listalla uudenvuoden aattona. Lomaviikon ohjelmassa on mm. lautapelailua ja sen kaveriksi tarvitaan jotain helppoa syötävää, jonka voi joko tehdä etukäteen tai saa pelailun lomassa tehtyä. Yksi peli-iltojen ruoka lähti siitä, että kaupasta löytyi edullisesti valmista piirakkataikinaa ja iso pakkaus meetwurstia. Pakkauksessa oli osa ihan siivutettua meetwurstia ja osa isompia kantapaloja. Täytteen kanssa piti vähän säätää, kun unohtui ostaa kananmunia. Ohjetta piirakan täytteeseen katselin Hellan ja viinilasin välissä -blogista ja vinkkejä kananmunan korvaamiseen Kotilieden sivuilta.

Pellillinen meetwurstipiirakkaa

800 g valmista piirakkataikinaa, tässä tapauksessa kaksi pakettia tätä

400 g creme fraiche

2 sipulia

300-400 g meetwurstia

1 paprika

mustapippuria maun mukaan

kananmunan korvikkeeksi 1,5 rkl vettä + 1,5 rkl öljyä + 1 tl leivinjauhetta

tarvittaessa vähän vettä notkistamaan täytettä

juustoraastetta

Sipuli, paprika ja meetwursti pilkotaan pieneksi. Niiden sekaan sekoitetaan creme fraiche ja kananmunankorvike, jonka ainekset on ensin sekoitettu keskenään. Creme fraiche on melko tiivistä tavaraa, joten täytettä voi notkistaa tilkalla vettä. Mausteita voi laittaa toki muitakin kuin mustapippuria, mutta itse en laittanut muuta. Kananmunankorvikkeeseen käyttämäni öljy tosin oli sitruunalla maustettua. Piirakkataikina kaulitaan tai painellaan leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja täyte levitetään taikinan päälle. Pinnalle voi ripotella juustoraastetta. Piirakkaa paistetaan 200 asteessa 25-30 minuuttia. Nyt ei ollut tarvetta tehdä laktoositonta piirakkaa, mutta tuo valmistaikina on laktoositonta ja täytteen creme fraichen voisi tarvittaessa vaihtaa laktoosittomaksi ja jättää vaikka juustoraasteen kokonaan pois.

Piirakka on aikas tuhtia tavaraa, mutta eipä tarvitse kerralla syödä paljoa :) Creme fraichen jos vaihtaa kermaviiliin, niin olisi vähän kevyempi versio. Jotain vihannestakin voisi lisätä. Tai hedelmää. Meillä olisi ollut mm. tuoretta ananasta, mitä olisi tähän voinut käyttää, mutta kun itse en tykkää hedelmistä pizzoissa tai piirakoissa. Ehkä se kuitenkin olisi tuonut vähän piristystä tähän. Vaikka hyvää tämä on näinkin :)

Hornby: Poika

Hornbyn kirjoja en ole aikaisemmin lukenut, vaikka toki olen hänestä kuullut. Kirpparilta löytyi tämäkin kirjan. Ajattelin, että nyt saa hyvää halvalla, kun kovakantinen ja hyväkuntoinen ilmeisen suosittu romaani maksoi 0,50 e :)
Ensimmäisten sivujen perusteella mietin, että mikähän tässä kirjassa on niin ihmeellistä, kun vaikuttaa hömppäromaanilta miesnäkökulmasta. Kirjan päähenkilö Will on hömppäkirjojen vakiokalustoa: varakas poikamies, jota ei perhe tai edes vakavampi parisuhde kiinnosta. Alun deittailujen jälkeen kuitenkin päästiin asiaan: miten Will tutustui 12-vuotiaaseen Marcukseen ja miten heistä tuli kavereita. Eniten kirjan edetessä taitaa kasvaa Will ja myös Marcuksen hippiäiti Fiona. Loppujen lopuksi hyvinkin suositeltava kirja!

Terho Puustinen & Mika Mäkeläinen: Taivas ja helvetti

Veljeni sai tämän kirjan viime jouluna lahjaksi ja luin sen lähes kokonaan heti alkuvuodesta. Vähän jäi lukematta ja sen luin nyt vuoden päätteeksi, kun jo samaisen kirjan kakkos-osa putkahti veljelleni joululahjapaketista. Erilaiset yrittäjätarinat ovat mielenkiintoista luettavaa ja kirjaan on valittu hyvinkin erilaisia yrittäjiä. Toiset ovat aloittaneet heti isosti, toiset taas hyvinkin pienestä, osa kasvattanut yrityksensä isoksi ja osa yrittää edelleen yksin. Koska itsekin olen vaatetus/tekstiilialan yrittäjä, niin erityisesti mieleen jäi Beibamboon perustajan, Nina Ignatiuksen tarina. Toinen mieleen jäänyt yrittäjä oli maahanmuuttaja, joka yhtenä työnään pyöritti yhden miehen muuttofirmaa. Kaikki tarinat olivat mielenkiintoisia ja halusin lukea kirjan kunnolla ja ajan kanssa enkä kiireellä lauseiden yli hyppien. Hienoa on myös se, että jokaista myytyä kirjaa kohden lahjoitetaan yksi kirja opiskelevalle nuorelle.

Anne Tyler: Amerikan lapset

Jostain kirpparilta ostettu kirja, joka takakannen perusteella vaikutti mielenkiintoiselta. Ja sitä se olikin, vaikka loppujen lopuksi melko perushömppää. Kaksi pariskuntaa tapaa toisensa lentokentällä, jossa he ovat vastassa Koreasta adoptoituja tyttäriään. Perheet viettävät paljon aikaa yhdessä, mukana on myös isovanhemmat ja sukua muutoinkin. Donaldsonit ovat periamerikkalaisia, tosin perheen äiti Bitsy on melko hörhö :) Yazdanit taasen ovat iranilaistaustaisia ja loppujen lopuksi ehkä amerikkalaisempia kuin tuttavaperheensä. Perheiden käsitykset lapsen kasvatuksesta eroavat toisistaan ja välillä he ihmettelevät muutoinkin toistensa tapoja. Oman lisänsä tuo isovanhempien käsitykset ja miten he tuovat ne esille. En odottanut tältä kirjalta mitään ja se olikin sitten positiivinen yllätys. Ehkä juonessa on vähän liikaakin käänteitä, mutta ainakaan tätä kirjaa ei ole pilattu millään hölmöllä käänteellä viimeisillä sivuilla :)

Lauren Weisberger: Haluan Harry Winstonin

Kuva lainattu Adlibriksen sivulta, koska en muistanut ottaa omasta pokkaristani kuvaa ennenkuin se lähti ystäväni luettavaksi. 

Lähikirpparilta halvalla ostettu pokkari, kun oli akuutti tarve luettavalle :) Tykkäsin Lauren Weisenbergerin esikoisteoksesta Paholainen pukeutuu Pradaan. Sen vuoksi tämä romaani oli pienoinen pettymys. Luin tämän vähän Laura Honkasalon Tyttökerhon jälkeen ja huvittavaa oli, että päähenkilökolmikko oli melko samantyyppinen. Yksi haluaa lähes epätoivoisesti löytää parisuhteen, toinen uppoutuu töihin ja kolmas kuvittelee olevansa ikuisesti nuori. Tässä kirjassa puitteet ovat vielä upeammat, kaikki naiset asuvat New Yorkin keskustassa ja rahaa on hyvin käytössä. Erään illan päätteeksi naiset tekevät lupauksia, miten muuttavat elämäänsä vuoden kuluessa. Epätoivoinen parisuhteen etsijä lupaa etsiä seksikumppanin joka mantereelta, ikinuori lupaa saavansa kihlasormuksen sormeensa ja työnarkomaani ei oikein keksikään, mitä lupaisi. Vuosi on täynnä juhlia, rahaa, matkailua, uusia miehiä ja kateutta ystävien saavutuksista. Onnellisessa lopussa kaikki kolme naista huomaavat, miten paljon paremmiksi ihmisiksi ovat vuoden aikana muuttuneet. Tämä on taattua tavaraa omassa sarjassaan: kevyttä ja harmitonta hömppää, jota ei lukiessa ei erityisemmin mitään ajatuksia herää ja josta ei hetken päästä muista mitään.

Sue Townsend: Adrian Mole Cappuccinovuodet

Lapsena/teininä luin kaikki Hadrianus/Adrian Mole -kirjat ja tykkäsin niistä. Mutta kun kirpparilla käteen osui kirja aikuistuneesta Adrianista, niin hetken mietin, että onkohan kirjat enää mielestäni hyviä. Jostain syystä Adrian on suomennoksissa ollut aikaisemmin Hadrianus, mutta aikuisesta Adrianista kertovassa kirjassa hän saa suomennoksessakin olla omalla nimellään. Nappasin kirjan kirpparilta mukaani, koska se oli halpa :) Ja hyvä, että nappasin, koska pidin tästä kirjasta. Tyyli on sama, kirja koostuu Adrianin päiväkirjamerkinnöistä. Osa henkilöistäkin on samoja, mukana on tietysti Adrianin perhe, mutta myös teiniaikojen tyttöystävät. Sitä en muista, että oliko teini-Adrian mielestäni niin ärsyttävä kuin tämä aikuinen-Adrian tai oliko juonenkäänteet yhtä uskomattomia niissä aikaisemmissa kirjoissa. Hauskaa viihdettä tämä kuitenkin oli. Tosin loppuratkaisu ei ilahduttanut. Olen lukenut tämän vuoden aikana ehkä liian monta kirjaa, jotka päättyvät samoin. Valitettavasti viimeinen ajatus kirjasta oli: hohhoijaa, taas tälläinen sopivan dramaattinen lopetus.

Pirkko-Liisa Äärynen: Jatkoaika elämälle

Isäni sai tämän kirjan vuosia sitten tuttavaltaan ja minun on pitänyt lukea se jo monta kertaa aikaisemmin. Tuttava halusi jakaa tietoa ALS-taudistaan ja miten kamala se on. ALS (amyotrofinen lateraaliskleroosi) on tänä vuonna ollut esillä Jäävesihaasteen vuoksi ja toivottavasti haaste on tietoa sairaudesta lisännyt. Kirjoittaja Pirkko-Liisa Äärynen sairastui ALS:iin 1998 ja kirjassa hän kertoo, miten tauti vaikutti ensin puhe- ja liikuntakykyyn, kunnes vei ne kokonaan. Hengityskoneen avulla hän sai jatkoaikaa elämälle. Kamppailu elämää helpottavien laitteiden ja oikeanlaisen hoidon saamisesta on surullista luettavaa. Toisaalta kirjassa on paljon hyviä hetkiä ja toteutuneita toiveita kuten matka kotiseudulle Pohjois-Karjalaan hyvästelemään tutut maisemat. Äärynen kirjoitti kirjeen myös englantilaiselle fyysikolle, Stephen Hawking:ille, joka sairastaa ALS:ia, mutta hänellä taudin eteneminen on pysähtynyt. Jatkoaika elämälle sisältää myös tuohon kirjeeseen saadun vastauksen.

Synkästä aiheestaan huolimatta tässä kirjassa on yllättävänkin positiivinen tunnelma. Tätä voin suositella ihan kaikille luettavaksi!

Laura Honkasalo: Tyttökerho

Pikkukaupungin eli kotikyläni kirjastossa koitin nopeasti etsiä jotain luettavaa ja tämä oli sopivan näkyvästi tyrkyllä. En ole aikaisemmin lukenut Laura Honkasalon kirjoja, hänen blogiaan kylläkin, mutta tällä kirjastovisiitilla poimin mukaani kaksi hänen kirjaansa.

Tyttökerhossa on pääosassa kolme noin kolmekymppistä naista. Katri miettii lähinnä vain poikaystävän löytämistä ja perheen perustamista, Tuuli uppoutuu töihin ja Nuppu keskittyy juhlimiseen. Tyttöjen kanssa paljon liikkuu myös Arttu, joka on aikaisemmin seurustellut Tyttökerhon neljännen jäsenen, ulkomaille muuttaneen Kertun kanssa. Kirjan hahmot ovat toki karrikoituja, mutta kirjaa lukiessa tuli monta kertaa mieleen, että juuri tuollaistahan se on kolmekymppisten elämä: tempoilua erilaisten odotusten ja vaatimusten välillä, joita on lähinnä itse asettanut itselleen. Toisaalta halutaan pysyä nuorina ja vapaina tekemään, mitä huvittaa ja toisaalta halutaan sitoutua, vakiintua ja rauhoittua. Päähenkilöt ovat uskottavia, vaikka monesti ärsyttäviä :) Miksi se Nuppu ei voi edes yrittää olla aikuinen tai miksi Tuuli ei voi vähän rentoutua tai miksi Katri roikkuu sitoutumiskammoisessa miehessä.
Ihan suosikkikirjojeni kärkeen Tyttökerho ei mene, mutta lähelle sitä. Ja tämän jälkeen haluan lukea muitakin Honkasalon kirjoja.

Reijo Mäki: Ehtookellot

Nykyisin luen dekkareita melko harvoin ja jos luen, niin ne ovat Reijo Mäen. Ehtookellot ei kuitenkaan ole Vares-dekkari, vaan novellikokoelma. Tosin useammassa novellissa päähenkilönä on yksityisetsivä Jussi Vares. Tuttuun tapaan kaikkien novellien tapahtumat sijoittuvat Turkuun, paitsi välillä käydään Raisiossa saakka. Kirjan ensimmäinen novelli "Keihäänheittäjän paluu" on mielenkiintoinen, koska sijoittuu sota-ajan Turkuun. Kirjassa on kaksikin novellia, jotka sijoittuvat tulevaisuuden Turkuun, siihen samaan, josta kertoo myös Mäen kirjoittama Hard Luck Cafe. Pidin kovasti Hard Luck Cafe -kirjasta, vaikka siinä tulevaisuuden Turku on kovin synkkä paikka, joten tämän kirjan tulevaisuuteen sijoittuvista novelleista pidin myös. Tämän hetken Turusta ja Jussi Vareksesta kertovat novellit olivat taattua tavaraa: kavereiden kanssa Uudessa Apteekissa notkumista, naisia, rikollisia, menoa ja meininkiä. Taisin pitää kuitenkin enemmän niistä muista novelleista :)

Laura Honkasalo: Kotikutoista

Kotikutoista-kirja löytyi kirjaston käsityö-osastolta, jossa muutoin on ohjekirjoja kaavoineen ja kaavioineen. Olen rajannut ohjekirjat oman lukuhaasteeni ulkopuolelle, mutta tämä ei ole mielestäni ohjekirja vaan katsaus itsetekemiseen, vaatehistoriaan, muoti-ilmiöihin jne. Kirjan jokainen kappale käsittelee jotakin käsillä tekemisen teemaa: on skräppäämistä, neulomista, virkkaamista, nukkekoteja, valokuvaamista. Kappaleiden alussa on vähintään muutama sananen aiheen historiasta ja sitten Laura Honkasalon omakohtaisia ajatuksia aiheesta, muiden mielipiteitä ja myös linkkejä ja vinkkejä, mistä löytää lisätietoa. Olen käsityöihminen, mutta kirjasta löytyi monta juttua, joita en ole tehnyt ja se herätti tunteen "tätäkin pitäisi tehdä tai ainakin kokeilla". Yhden asian jo teinkin kirjan innoittamana: ompelin vanhoista topeista alushousuja itselleni :) Innoittava kirja siis!

E L James: Fifty Shades - Sidottu

Sainpas luettua! Se oli päällimmäinen tuntemus, kun suljin tämän kirjan. Meinasin jättää lukemisen kesken pariinkin otteeseen, mutta sinnikkäästi luin loppuun saakka, kun kerran olin aloittanut :) Tämän kirjan ostin lähikirppariltani, kun halvalla sai. Ajattelin, että täytyyhän tämä lukea, kun kaikki siitä puhuvat. Vasta kotona huomasin, että Sidottu on Fifty Shades on Grey -trilogian ensimmäinen osa ja tätä samaa tavaraa olisi siis kahden muun kirjan verran tarjolla. Ensimmäisen kirjan puolivälissä jo arvailin, miten niiden kahden seuraavan kirjan juoni menee ja luulen arvailuideni osuvan melko oikeaan. Etukäteen tiesin, että tämä on nyt se rohkea ja uskalias kirja, jonka ansiosta aikuisviihdeputiikit ovat kasvattaneet myyntiään. Odotin, että kirjalla olisi kuitenkin muutakin tarjottavaa kuin rohkeita kohtauksia. Jouduin pettymään. Kirjan alkupuolella ei vielä tositoimiin päästy, mutta ei niiden pohjustaminenkaan ollut erityisen kiinnostavaa luettavaa. Jäi tunne, että kun ei ihan pelkkää pornoa viitsi kirjoittaa, niin ympätään siihen vähän hölmöjä henkilöhahmoja ja jonkinmoinen juoni ympärille. Yhden hyvän puolen tästä kirjasta tai paremminkin kirjatrilogiasta keksin: Fifty Shades of Grey on näppärästi keksitty sanaleikkinimi kirjasarjalle :)

Ruben Gallego: Valkoista mustalla

Tämä kirja on muistaakseni taloyhtiömme "kierrätysnurkasta". Otin sen mukaani katsomatta ollenkaan takakantta. Kun sitten sairastin flunssaa ja lukemiset oli vähissä, niin tartuin tähän kirjaan. Takakannen ja alkupuheen jälkeen vähän pelotti, että onko tämä aivan liian synkkää luettavaa kipeänä illan pimetessä. Mutta kuten kirjailija alkupuheessa kertoo, hän ei halua mässäillä pahoilla asioilla. Ruben Gallego kertoo omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan Neuvostoliiton lastenkodeissa, sairaaloissa ja vanhainkodeissa. Vammaiset nuoret sijoitettiin hänen aikanaan vanhainkotiin, jos he eivät päässeet jatko-opintoihin ja niihin ei ollut mahdollisuutta kuin "kävelevillä". Valkoista mustalla koostuu erillisistä tarinoista, lapsuus- ja nuoruusmuistojen lomaan mahtuu välähdyksiä myös aikuisuudesta. Ruben Gallego ei kuollut vanhainkotiin, vaikka monille hänen kaltaisille niin ilmeisesti kävi. Sitä kirja ei kerro, miten hän pääsi pois vanhainkodista, opiskelemaan ja näkemään maailmaa. Mielenkiintoinen kirja kerta kaikkiaan!

Riikka Pulkkinen: Totta

Sain tämän kirjan viime jouluna lahjaksi ja luin sen varmaan toisena kirjana tänä vuonna. Luulin kirjoittaneeni tästä jo ajat sitten, mutten ollutkaan. Vähän piti kaivella muistia, että minkäslainen kirja tämä olikaan :) Ei ihan kevyttä luettavaa, muttei mitään liian synkeätäkään iltalukemiseksi. En ole lukenut muita Riikka Pulkkisen kirjoja, ehkä pitäisi ottaa niistä jokin lukulistalle. Totta-kirjasta jäi hieman ristiriitainen olo, toisaalta pidin kirjoitustyylistä, toisaalta taasen monimuotoiset vertauskuvat häiritsivät varsinkin aluksi. Tämän vuoksi pitäisi varmaan lukea jotain muutakin Pulkkisen kirjoittamaa. Muistaakseni vitkastelin kirjan ensimmäisten kappaleiden kanssa useamman päivän, kunnes pääsin vauhtiin ja luin kirjan kerralla loppuun. Positiivinen vaikutelma tästä siis lopulta jäi. Juonea en lähde tällä kertaa omin sanoin kuvaamaan, kun sopiva tiivistelmä löytyy takakannesta: "Elsa tekee kuolemaa. Martti ja Eleonoora yrittävät totutella ajatukseen puolison ja äidin menettämisestä, vaikka suru painaa kyyryyn. Äidin olemassaolon haurastuessa katoaa Eleonooran lapsuudenmuistoilta kiinnekohta.

Tyttärentytär Anna unohtaa itsensä helposti ohikulkijoiden kohtaloihin. Maailma on hänelle kertomuksia täynnä. Sattumalta Anna saa tietää Eevasta, josta isovanhemmat ovat vaienneet vuosikausia.

Eevan unohdettu tarina avautuu kerros kerrokselta. Perheessä lastenhoitajana toimineen nuoren naisen ääni vie 60-luvun alkuun, aikaan, jolloin pieni pilleri oli jo keksitty, muttei vielä uusia iskulauseita."

Steve Martin: Tavaratalon tyttö

Tiesittekö, että näyttelijä Steve Martin on myös kirjailija? Minä en tiennyt ennenkuin katsoin kirpparilta ostamani kirjan takakantta :) Ostin siis kirjan lähinnä kansikuvan ja takakannen ensimmäisten rivien perusteella - kun halvalla sain :)
Tavaratalon tyttö kertoo kuvataitelija Mirabellesta, joka hankkii elantonsa tavaratalon hansikasosaston myyjänä ja tapailee ikäistään miestä. Mirabellen asiakkaana tavaratalossa ollut vanhempi mies kutsuu hänet syömään ja he päätyvät jonkinlaiseen suhteeseen. Aluksi Tavaratalon tyttö vaikutti ihan hyvältä kirjalta, mutta loppua kohden innostukseni laantui. Ehkä tämä johtui siitä, että alun hyväntahtoisen ja -tuulisen kerronnan tarinaan tuli synkempiä käänteitä ja niiden mukana kirjan kielikin hieman muuttui. Ihan ok kirja, jonka lukee nopeasti, mutta sen suurempia kehuja en voi antaa.

Henrik Tikkanen: Majavatie 11 Herttoniemi

Olen Märta Tikkanen -fani ja tavoitteenani on kerätä hänen kaikki kirjansa hyllyyni. Ajattelin, että voisin kerätä myös hänen miehensä kirjat. Henrik Tikkasen "osoitekirjoista" oli kirjahyllyssäni ennestään ensimmäinen osa oli Kulosaarentie 8, kun löysin kirpparilta toisen osan eli Majavatie 11. Luin tämän kirjan itse asiassa kahteen kertaan tänä vuonna. En muistanut olinko lukenut sen ensimmäiselle kerralla kokonaan vai oliko se jäänyt kesken ja aloitin alusta uudestaan. Kaikki kirjan tarinat kuulostivat tutuilta eli olin sitten varmaan lukenut sen jo ensimmäisellä kerralla kokonaan :) Kulosaarentie 8 -kirjasta muistaakseni pidin, mutta tästä Majavatie 11 -teoksesta en niinkään. Mielenkiintoisia tapahtumia kirja toki sisältää, kuten Tikkasen ja runoilija Arvo Turtiaisen matka sodanjälkeisen Euroopan halki. Mitään suurta lukunautintoa en kokenut, paremminkin fiilis, että tulipahan luettua. Enkä enää ole ihan varma, että haluanko kerätä myös Henrik Tikkasen teokset kirjahyllyyni :)

Raitasuo, Siltala: Kellokosken Prinsessa

Ostin tämän kirjan jo alkukesästä kirpparilta, mutta sen lukeminen jäi kuitenkin vasta syksyyn. Prinsessa-elokuvaa en ole nähnyt, joten en tietänyt paljoakaan Kellokosken Prinsessasta etukäteen. Kirjan esipuheet saivat miettimään, että onkohan tämä lukunautinto ollenkaan, jos koko kirja on yhtä poukkoilevaa tekstiä. Esipuheissaan kirjan kirjoittajat kertoivat, miten he olivat oppineet Prinsessan tuntemaan, toinen oli ollut hänen hoitajana ja toinen ei ollut koskaan häntä tavannut. Esipuheiden jälkeen kirja oli kuitenkin sujuvaa tekstiä ja mielenkiintoista luettavaa.
Kuollessaan 92-vuotiaana Anna Svedholm eli Prinsessa oli viettänyt elämästään yli puolet eli 55 vuotta mielisairaaloissa ja tästä 52 vuotta yhtäjaksoisesti Kellokosken sairaalassa. Anna Svedholm oli maanis-depressiivinen ja kärsi skitsofreniasta. Noin 40-vuotiaana hän alkoi kertoa, kuinka on syntynyt Englannin hovissa ja halusi itseään kutsuttavan prinsessaksi. Vuosien varrella Anna Svedholmia hoidettiin lähes kaikilla mahdollisilla hoitomenetelmillä, joita mielisairaaloissa käytettiin, mutta lobotomialta hän säästyi. Hoidot eivät kuitenkaan auttaneet ja lopulta Annan annettiin elää kuninkaallisen harhansa vallassa ja häntä alettiin yleisesti kutsua Prinsessaksi.
Kellokosken Prinsessa on tarina erikoislaatuisesta naisesta ja hänen elämänsä vaiheista, mutta myös mielenkiintoinen kurkistus mielisairauksien hoidon historiaan. Insuliinisokkihoitoa ei Prinsessaan kokeiltu, mutta sähkösokkeja, malarian tartuttamista ja narkoosia kyllä. Mielenkiintoista on sekin, että välillä eristyksessä ja suljetulla osastolla ollut Prinsessa pääsi hieman yli viisikymmentä vuotiaana matkustamaan potilastoverinsa eli kamarineitinsä kanssa kahdestaan Tukholmaan. Perillä he majoittuivat hotellin sijasta paikallisessa mielisairaalassa, laivamatkoilla ja Tukholman kaduilla Prinsessa esiintyi eli antoi laulukonsertteja ja kamarineiti keräsi esiintymispalkkiota kukkahattuunsa. En ollut ajatellut, että tälläinen olisi ollut mahdollista jo 50-luvun loppupuolella. Kaiken kaikkiaan Kellokosken Prinsessa on mielenkiintoinen kirja, jota voin suositella.

Erlend Loe: L

Lähikirpparilta löytyi tämäkin kirja. Koska olin kuullut niin paljon Loen Supernaiivi-kirjasta, niin ajattelin, että pitäähän minunkin joku hänen kirjansa lukea ja ostin tämän.
L kertoo norjalaisten nuortenmiesten ryhmästä, joka lähtee Tyynenmeren autiolla saarella tutkimusmatkalle. Tarkoitus on etsiä todisteita ainakin sille, että Tyynimeri on ollut jäässä ja Etelä-Amerikan intiaanit ovat luistelleet Tyynenmeren saarille. Ryhmän jäsenillä on muitakin tutkimusideoita tai tehtäviä mm. tyttöjen jaksollinen järjestelmä ja elokuvakäsikirjoituksen tekeminen. Ryhmä saa avustuksia, löytää sopivan saaren ja lähtee matkaan. Autiolla saarella he viettävät kolmisen viikkoa, tutkimuksiakin tehdään, mutta paljon aikaa kuluu valittamiseen säästä ja hyttysistä. Retkikunnan johtajakin ymmärtää lopulta, etteivät he tule saavuttamaan mitään suurta eikä palatessa heitä vastassa ole sen paremmin soittokuntaa kuin muitakaan onnittelijoita.
Tulipahan luettua, se on päällimmäisin tuntemus tästä kirjasta. Ei ihan samanlaista tajunnanvirtaa kuin Loen kirjoittama Tosiasioita Suomesta, mutta vähän sinne päin kuitenkin. Ei siis mene suosikkikirjojeni joukkoon, ei lähellekään.

Erlend Loe: Tosiasioita Suomesta

Olin jo aikaisemmin alkanut lukea toista Erlend Loen kirjaa, joka oli loppuhuipennusta vaille valmis, kun nappasin Tosiasioita Suomesta matkalukemiseksi syyslomareissulle. Osasin siis odottaa hieman omaperäistä kerrontatapaa. Minun pitäisi varmaankin pitää Loen kirjoitustyylistä, joka on välillä melkoista tajunnanvirtaa ja pitkiä virkkeitä ja toisena hetkenä taasen hyvinkin lyhyitä ja ytimekkäitä lauseita. Itse taidan välillä kirjoittaa vähän samaan tapaan :) Mutta nyt hyppelin pisimpien virkkeiden ja pahimpien mielen harhailujen yli.

Päähenkilö on oslolainen mies, joka saa tehtäväkseen laatia norjalaisia Suomeen houkuttelevan matkailuesitteen. Hän ei tiedä mitään Suomesta ja päätyy käyttämään esitteen pohjana National Geographic:in vanhaa artikkelia Suomesta. Faktojen ajankohtaisuutta hän ei tietenkään tarkista ja kirjoittelee esitteeseen tekstiä myös omien ennakkoluulojensa perusteella. Esitteen laatimisen lomassa päähenkilö ihastuu naiseen ja tekee tämän vuoksi melkein mitä vaan ja esitteen laatiminen meinaa unohtua. Loppuratkaisu on... hmm, erikoinen. Sen vuoksi mietin jo, että mitenkähän oudosti se toinen vielä luettavana oleva Loen kirja päättyy. 

Tosiasioita Suomesta on ainakin suomalaiselle enimmäkseen hauskaa luettavaa, jos pitkien tajunnanvirtavirkkeiden ei anna häiritä. Melkein kahden luetun kirjan jälkeen en edelleenkään tiedä, että tykkäänkö Loen kirjoista vai en :) Ehkä pitää lukea seuraavaksi hänen tunnetuin kirja eli Supernaiivi.

Matissen morsian

Ostin tämän pokkarin lähikirpparilta, kun halvalla sai :) Lukukokemuksena miellyttävä ja nopeasti tämän luin, mutta silti en oikein tiedä, mitä tästä sanoisin. Melko kevyttä luettavaa, vaikka kirjassa on taidemaailman juonittelua ja parantumattomasti sairas nuori nainen. Takakannen teksti päättyy kysymykseen, voiko taiteen vuoksi vaikka tappaa, mutta enemmänkin kirja käsittelee sitä, voiko taide parantaa.

Pietiläinen, Kaarnakari: Legioonalainen Peters - Tarkka-ampujan tähtäimessä

Kesällä oli lainassa jo toinenkin kirja Jugoslavian sodasta, mutta sitä en ehtinyt lukea. Tämän sentään sain luettua, vaikka palautinkin sen myöhässä. Molemmat nappasin kirjastan palautushyllystä. Sieltä yleensä löydän lukemiseni, kun kirjastossa käyn. Olen vähän laiska etsimään kirjoja :) Luulin, että olen lukenut jo yhden kirjan, joka kertoo legioonalainen Peters:istä, mutta vasta tämän kirjan lukemisen jälkeen tajusin, että olenkin lukenut toisesta suomalaisesta, joka myös on ollut Muukalaislegioonassa ja jonka sukunimi alkaa P-kirjaimella :)
Jugoslavian sisällissodasta olen lukenut muutamia kirjoja ennenkin, mutten rauhanturvaajien näkökulmasta. Legioonalaisia on pyydetty mukaan YK:n operaatioon, jonka tavoitteena on pitää Sarajevon lentokenttä auki ja toimintakuntoisena. Kirjasta välittyy legioonalaisten turhautuminen, koska YK:n alaisuudessa he eivät voi toimia tavalla, johon ovat koulutettuja ja johon ovat tottuneet. Lentokentällä he ovat lähes jatkuvan tulituksen kohteena ja tulitukseen ei saa vastata. Tärkeiden lentojen tullessä kentän ympäristö suljetaan ja legioonalaiset tarkistavat autoja tiesuluilla. Välillä he joutuvat raivaamaan kentän ympäristöön kaivettuja miinoja. Kaikki eivät kestä hermoja raastavia tehtäviä ja legioonalaisia kuolee serbien tulituksissa. Erityisesti kirjasta jäi mieleen, kun pieni ryhmä legioonalaisia kävi katsomassa elämää ja kyliä pääkaupungin ulkopuolella. Joissakin kylissä oli jäljellä lähinnä vanhuksia, joilla oli pulaa kaikesta. Toisissa kylissä taasen oli aseistautuneita joukkoja, joita legioonalaiset joutuivat pakenemaan.
Tarkka-ampujan tähtäimessä ei ollut mitenkään erityinen lukukokemus, mutta sen luettuani haluaisin lukea myös muita Peters:istä kirjoitettuja kirjoja. Samoin haluaisin lukea taas lisää Jugoslavian sisällissodasta.

Terveellinen suklaakakku :)

Vähäkalorisuuden lisäksi se on gluteeniton ja laktoositon!

Suunnittelimme pidempää lautapelisessiota kavereiden kanssa ja pitihän siinä samalla syödä. Ruokalistalle valikoitui kaikkea japanilaishenkistä ja etsiskelin sopivaa jälkiruokaa tähän settiin. Useammassa paikassa ehdotettiin Mochi-nimistä herkkua, joita kavereideni kanssa myös implanttileivoksiksi kutsumme :) Niitä en kuitenkaan halunnut väsätä ja onneksi löysin suklaakakun ohjeen, joka täytti kaikki vaatimukset niin japanilaisuudesta kuin gluteenittomuudesta ja sen sai helposti tehtynä laktoosittomana. Kaiken muun hyvän lisäksi ohje lupasi suklaakakun olevan vähäkalorinen. Kaikki ainekset löytyivät lähikaupasta, vaikka etukäteen pelkäsin, ettei siellä olisi pehmeää tofua. Tein ohjeen 1,5 -kertaisena mm. siksi, että omistan vain isompia piirakkavuokia ja ainekset olivat sopivamman kokoisia tälläiseen satsiin mm. suklaalevy 150 g ja tofupaketti 300 g.

150 g pehmeä tofu

150 g tummasuklaa, laktoositon

3 munanvalkuaista kylmänä

3 munankeltuaista huoneenlämpöisenä

3 rkl kaakaojauhe

3 tl brandy tai tumma rommi

(3 rkl laktoositon maito tai kerma)

Ensimmäiseksi voi laittaa uunin lämpiämään 175-asteiseksi. Suklaa palastellaan kulhoon ja sulatetaan mikrossa tai vesihauteessa. Suklaan joukkoon voi laittaa maitoa tai kermaa 3 ruokalusikallista, mutta mielestäni tämä ei ole pakollista. Munanvalkuaiset vatkataan vaahdoksi omassa kulhossaan. Ohje sanoo, että vaahto voi olla pehmeää eli siihen ei tarvitse jäädä terävää huippua, kun vatkaimen nostaa ylös. Toisessa kulhossa sekoitetaan munankeltuaiset, kaakaojauhe, rommi tai brandy ja sulatettu suklaa tasaiseksi. Suklaiseen seokseen lisätään ensin noin kolmasosa valkuaisvaahdosta ja vähitellen loput. Taikina kaadetaan piirakkavuokaan ja vuoka uuniin noin 40 minuutiksi. Jos käytössä ei ole teflon-vuokaa, niin piirakkavuoka kannattaa voidella ensin. Ja sitten nautitaan :)

Toisella kertaa samaa kakkua leipoessani tein sen kaveriksi vadelma-jugurttikastiketta: maustamatonta jugurttia (sekä turkkilaista jugurttia että vähän ns. tavallista, juoksevampaa jugurttia), ripaus vaniljasokeria ja reippaasti äidin tekemää vadelmahilloa. Olin syönyt tätä kakkua hyvällä ruokahalulla pari palaa ja mielessä oli vain käynyt, että on tämä vähän kuivempaa kuin se ensimmäinen tekemäni. Sitten kävin jääkaapilla ja huomasin tofupaketin olevan edelleen siellä koskemattomana. Että hyvän suklaakakun saa siis ihan vain kananmunista, suklaasta ja kaakaojauheesta :)

Romèo Dallaire: Shake Hands with the Devil

Tämä oli kesälomareissun lukemisenani. Ei todellakaan kevyttä kesälukemista, mutta ajattelin, että tätä on parempi lukea hellepäivänä aurinkoa ottaessa kuin synkkynä syysyönä. Mieheni on lainannut kirjan kaveriltaan ja minä edelleen lainasin sen :) Joitakin sota-aiheisia kirjoja olen ennenkin lukenut. Ruandan sota, josta kirja kertoo, on kuitenkin aihe, josta tiesin etukäteen hyvin vähän. Shake Hands with the Devil aiheutti sen, että haluaisin tietää aiheesta enemmänkin.
Roméo Dallaire nimettiin YK:n Ruandan avustusoperaation (UNAMIR = UN Assistance Mission for Ruanda) komentajaksi 1993. UNAMIR:in tarkoituksena oli valvoa vastasolmitun rauhansopimuksen toteutumista, mutta pian UNAMIR-joukot joutuivat uuden sisällissodan ja kansanmurhan todistajiksi. Alunperinkin Dallairella oli käytössään liian vähän joukkoja ja kalustoa, mutta tilanne vain paheni koko ajan. Kirja antaa kovin toivottoman kuvan tästä YK:n operaatiosta. Rauhanturvaajilla ja sotilastarkkailijoilla ei ollut aina ruokaa tarpeeksi itselleenkään, mutta vähistä ruoka-annoksistaan he jakoivat niille ihmisille, jotka tulivat hakemaan heiltä suojaa. Harvoihin kulkuneuvoihin ei ollut tarpeeksi polttoainetta, ammukset olivat aina vähissä, luvattuja joukkoja ei saatu lisää. Raportteja ja puutelistoja YK:n päämajaan kirjoitettiin tiuhaan tahtiin, mutta niillä ei ollut suurtakaan vaikutusta. YK-sotilaita kuoli ja haavoittui, monen mieli murtui. Dallaire koitti lähettää sotilaitaan välillä lepäämään rauhallisempiin naapurimaihin. Kun hän itse pääsi välillä hotellin puhtaisiin lakanoihin nukkumaan ja ravintolaan syömään, hän tunsi huonoa omatuntoa, koska tiesi sotilaidensa kamppailevan puutteen keskellä Ruandassa. Toivottoman operaation keskellä myös Dallairen mielenterveys järkkyi ja hän käyttäytyi itsetuhoisesti. Hän kuitenkin ymmärsi pyytää vapautusta tehtävästään ja palasi kotimaahansa Kanadaan.
Kirja keskittyy tapahtumiin Ruandassa, mutta siinä sivutaan myös sitä, että jälkeenpäin Dallaire kärsi posttraumaattisesta stressihäiriöstä ja yritti itsemurhaa. Kirjan kirjoittaminen kokemastaan oli osa hänen parantumista ja selviytymistä. Kirjaa suosittelen kaikille, mutta jos sen lukeminen tuntuu liian raskaalta, synkkää tekstiähän siinä on paljon, niin sen pohjalta on tehty myös elokuva. Itse aion seuraavaksi katsoa dokumentin, jossa Dallaire palaa Ruandan kymmenen vuotta kansanmurhan jälkeen, löytyy Yle Areenasta.

Tavoitteesta jäljessä

Tänäkin vuonna tavoitteenani on lukea kirja viikossa eli vuodessa 52 kirjaa. Nyt lokakuun alussa laskin lukemani kirjat ja naputtelin kesän aikana lukemistani kirjoista tekstiä tänne. Taas olen tavoitteestani jäljessä. Luettuna on 26 kirjaa, joten vuoden viimeisellä neljänneksellä pitäisi lukea puolen vuoden kirjat. Onhan se mahdollista, kun kylmät syys- ja talvi-illat eivät houkuttele olemaan ainakaan ulkona.

Ongelmaksi taitaa ennemminkin tulla se, ettei ole sopivia kirjoja luettavaksi. Maailma on täynnä kirjoja, joita haluaisin lukea, mutta olen liian laiska hankkimaan niitä käsiini. Luen lehdistä kirja-arvostelut ja reippaalla tuulella ollessani kirjoitan jopa ylös, mitä haluaisin lukea. Hyvin harvoin kuitenkaan menen kirjastoon etsimään kirjoja, joita haluaisin lukea. Suorastaan nolostuttavan harvoin edes käyn kirjastossa ja kun sinne menen, niin yleensä lainaan ison pinon käsityökirjoja, joiden ohjeita selailen. Jos lainaan romaaneja, niin ne nappaan kirjaston palautushyllystä. Tarpeeksi pieni valikoima, niin jaksan valikoida, minkä niistä haluaisin lukea :) Lainaamisen sijaan haalin kirjoja kirppareilta, vaikka se ei ole kovin järkevää. Hyvin harva lukemistani kirjoista jää kirjahyllyyni, moni niistä palautuu myyntiin jopa samalle kirpparille, mistä ne olen hankkinut. Jonkin verran lainaan kirjoja ystäviltäni ja yleensä heidän kirjahyllyistä löytyy vähän parempia kirjoja kuin kirppareilta haalimani hömppäromaanit. Yksi tärkeä kirjojen hankintapaikkani on taloyhtiömme roskiskatos ja varastokäytävä, molempiin ihmiset jättävät tasaiseen tahtiin romaaneja. Taloyhtiön yleisistä tiloista olen tehnyt yllättävänkin hyviä löytöjä, jotka palautan sitten kiertoon joko saman paikan tai jonkin kirpparin kautta. 

Kirjojen ostaminen ja pian taas eteenpäin lahjoittaminen/myyminen ei siis ole järkevää, mutta tällä hetkellä se on helpoin tapa hankkia luettavaa. Kirjastoon meiltä on useampi kilometri, mutta lähikirpparille alle kilometri. Kirjavalikoima on kovin rajattu kirpparilla, mutta kyllä sieltä joka kerta jotain luettavaa löytyy. Ja sinne on ehkä pakko mennä taas huomenna, koska kotona ei ole mitään luettavaa. Olen sairastellut flunssaa tämän viikon ja lukenut kaikki viime aikojen kirjahankintani. Kaikki kirjahyllyssäni pysyvästi olevat kirjat olen lukenut, osan moneen kertaan. Yksi lukematon kirja sentään löytyy, mieheni joululahjaksi saama paksu opus, joka sijoittuu Toisen Maailmansodan aikaiseen Berliiniin. En tiedä, onko se kirja kuitenkaan sopivaa iltalukemista ja lukeminen on ensisijaisesti iltapuuhaa, ilman kirjaa on hankala nukahtaa. 

Jane Green: Family Pictures

Muistaakseni tämä pokkari löytyi taloyhtiömme "kierrätysnurkasta" jonkin toisen englanninkielisen pokkarin kanssa. Silmäilin molempien pokkareiden takakansien tekstit ja tästä kirjasta tiesin heti, että miten juoni pääpiirteiltään menee. Kun kesällä ei ollut mitään muuta luettavaa, niin vihdoin tartuin tähän kirjaan. Ei ole kovin hauskaa lukea kirjaa, jossa odottaa vain, koska juonen ratkaisevin käänne vihdoin kerrotaan lukijalle. Siksi tämä kirja sai odotella aika kauan lukemista.

Päähenkilöt Maggie ja Sylvie asuvat vastakkaisilla puolilla Yhdysvaltoja, toinen on hieno seurapiirirouva ja toinen hieman hillitympi kotirouva. He ovat molemmat nelikymppisiä, molempien lapset ovat pian muuttamassa kotoa pois ja molempien miehet matkustavat paljon työnsä vuoksi. Välillä kertojiksi pääsevät myös Maggien ja Sylvien tyttäret, jotka ovat keskenään samanikäisiä. Rouvien elämät ovat ulkoisilta puitteiltaan erilaisia, mutta ongelmat teini-ikäisten lasten ja aviomiehen kanssa samanlaisia. 

Tästä kirjasta jäi päällimmäiseksi olo, että tulipahan nyt luettua. Ja ärsytys, kuinka hölmöjä aikuiset naiset voivat olla ainakin kirjoissa: ketkua aviomiestä ymmärretään aina vaan ja uudestaan. Family Pictures on perushömppää ja sellaista on kiva lukea aina välillä :)

Cathy Kelly: Nainen paikallaan

Ystävieni kanssa pidimme kirjavaihtoa toukokuun viimeisinä päivinä ja tämän otin silloin luettavakseni. Ihanaa, hyväntuulista hömppää eikä niin jänniä juonenkäänteitä, että kirjaa pitäisi lukea ahmimalla. Sopivaa iltalukemista siis :)

Kirjassa on kaksi päähenkilöä, jotka hakevat samaa naistenlehden toimituspäällikön paikkaa. Dee on jo töissä kyseissä lehdessä, suunnittelee häitä ja harmittelee hankalaa anoppiehdokasta. Isabel on juuri muuttanut erilleen miehestään ja palannut vanhaan kotikaupunkiinsa. Isabel on hömppäkirjojen vakiohahmo: rikkaan miehen kanssa luxus-elämään tottunut nainen onkin yllättäen omillaan. Kilpailutilanteesta huolimatta naiset vähitellen tutustuvat ja jopa ystävystyvät keskenään ja sitten selvitellään molempien elämänkiemuroita. 

Nainen paikallaan on taattua perushömppää ja siinä sarjassa varsin kiva kirja.

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

Moni tätä kirjaa on kehunut, mutta ei vaan ole tullut luettua aikaisemmin. Vadelmavenepakolainen löytyi pokkarina ja edulliseen hintaan lähikirppariltani ja tartuin siihen heti. Synkkienkin juonenkäänteiden jälkeen päällimmäiseksi mieleen jäi kirjan huumori. Monta kertaa nauroin ääneen kirjaa lukiessani.

Vadelmavenepakolaisen päähenkilö on suomalainen Mikko Virtanen, joka kuitenkin haluaa olla ruotsalainen. Hän opiskelee ensin ominpäin ruotsalaisuutta, mutta löytää sitten opettajakseen göteborgilaisen miehen, joka hautoo itsemurhaa. Miehet sopivat, että kunhan Mikko on tarpeeksi ruotsalainen, niin hänen opettajansa tekee itsemurhan ja Mikko saa hänen henkilöllisyytensä. Mikko suoriutuu opinnoistaan kiitettävästi ja pääsee vihdoin toteuttamaan unelmansa ruotsalaisuudesta. Vähitellen hän kuitenkin huomaa, ettei Ruotsikaan ole täysin hänen haavekuviensa kaltainen ja lopussa Mikko löytää myös suomalaisuuden hyvät puolet.

Tätä kirjaa voin suositella ihan kaikille! Vadelmavenepakolaisesta on tehty myös elokuva, jonka ensi-ilta on 3.10.2014, samoin siitä on useampia teatteriversioita, tällä kaudella ainakin yksi sellainen on Turussa.

Walter de Camp: Fetissikirja

Kesän alussa haalin luettavaa pikkukaupungin kirjastosta ja tämä osui silmiin. Kevyttä kesälukemista parhaimmillaan: ohut kirja, paljon kuvia ja vähän tekstiä :) City-lehdestä tuttu Walter de Camp kertoo lähinnä ns. aikuisviihteen historiasta, miten pikkutuhmista kuvista ollaan päädytty aivan kaiken näyttäviin elokuviin. Harvinaisen hauska historiaa käsittelevä teos ja nopeasti luettu.

Luumupiirakka

Itsepuristettua luumunektaria, ihan kiva, mutta aikas kirpeä :)

Naapurilähiössä oli erään omakotitalon tontin nurkalla korillinen luumuja, joita sai ottaa. Pitihän niitä ottaa, kun ilmaiseksi sai :) Ensimmäinen idea oli testata monitoimikoneen mehupuristinta, joka ei ollut vielä käyttöön päässyt. Mehun sijaan saimme kirpakkaa luumunektaria, mutta hyvää oli sekin. Mehunpuristamisen jälkeen oli jäljellä litran verran luumumössöä, jota en tietenkään raaskinut heittää pois, vaan päätin tehdä piirakan. Sovelsin tätä ohjetta ja lisäsin pinnalle vielä muruseoksen tämän ohjeen innoittamana. Oma versioni alla, tästä tuli pellillinen luumupiirakkaa.

Pohja:

6,5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl vehnälesettä

0,5 dl ruisjauhoa

2,0 dl sokeria

1 tl inkivääriä

1 tl kanelia

250 g voita sulatettuna

2 kananmunaa

Kuivat aineet keskenään sekaisin ja niihin lisätään sulatettu voi ja kananmunat. Sitten painelin taikinan leivinpaperilla vuoratun uunipellin pohjalle ja reunoille.

Täyte:

1 l luumuja soseena

2 tl vaniljasokeria

1,5 dl sokeria

1 tl steviajauhetta

loraus siirappia

loraus rommia

loraus vettä

vehnäjauhoa

Luumusose oli sen verran vetistä, että koitin kiinteyttää sitä vehnäjauhoilla suurustamalla. Laitoin luumusoseen kattilaan lämpiämään ja kun se pulpahti niin lisäsin vesitilkkaan sekoitetut vehnäjauhot. Sitten muut ainekset sekaan ja kattila pois levyltä ja täyte taikinan päälle.

Muruseos:

100 g voita

2 dl vehnäjauhoa

1 dl sokeria

2 tl leivinjauhe

1 tl vaniljasokeri

Kaikki ainekset käsin nyppimällä tasaiseksi seokseksi ja sitten ripottelin ne täytteen päälle. Piirakka 175-asteiseen uuniin noin 40 minuutiksi. Tuloksena varsin kirpeä luumupiirakka, joka vaati seurakseen reilun annoksen vaniljajäätelöä. Seuraavaan luumupiirakkaan tuplaan täytteen sokerimäärän :)

Puolukkapiirakkaa pellillinen

Pitkästä aikaa ruoka- tai paremminkin leivontaohjetta :) Tämä viikko menee mökkilomaa viettäen Pohjois-Karjalassa. Kun vieressä on marjastus-, sienestys- ja metsästysmaita, niin pitäähän näitä antimia hyödyntää. Sienten kerääminen piti olla pääasiana, mutta sienikausi näyttää jo hiipuvan, joten eräällä sieniretkellä riivin ämpärin pohjalle puolukoita piirakan verran. Oikeastaan niitä tuli vähän enemmänkin kuin piirakan verran. Leivoin ensin pellillisen piirakkaa ja silti jäi vielä kipollinen puolukoita. Ne pitää varmaan kuivattaa vielä ennen kotiin lähtöä.
Kun iski inspiraatio puolukkapiirakan leipomiseen, niin ei kaapista löytynyt sopivia aineksia taikinaan ja lopulta piti käydä hakemassa leivinjauhetta ennenkuin leipomaan pääsin. Sekä kananmunien että leivinjauheen korvaaminen olisi ollut ehkä turhan hankalaa :) Tuli kyllä opittua, että kananmunat voi korvata omenaraasteella. Omenoitahan meillä oli, muttei raastinta. Pohjaan sovelsin tätä ja tätä ohjetta, jälkimmäisen mukaan tein myös täytteen.

2,5 dl öljyä

2 dl sokeria

1 omena raasteena tai muuten mössättynä

2 dl kaurahiutaleita

4 dl vehnäjauhoa

2 tl leivinjauhetta

puolukoita runsaasti

1 prk kermaviiliä

1 prk creme fraichea
2 dl sokeria
1 omena raasteena tai muuten mössättynä

Sekoitin ensin öljyn ja sokerin, ohjeessa piti vatkata sulatettu voi ja sokeri, mutta eihän täällä ollut vispilää, vatkaimesta puhumattakaan :) Ohjeen kananmunaa testasin korvata omenalla, ehkä se antoi ainakin vähän mehevyyttä pohjaan. Kun sitä raastinta ei ollut, niin paloittelin omenan ja mössäsin paloja haarukalla. Lopuksi lisäsin kuivat aineet, kaurahiutaleet olivatkin spesiaalimallia, jossa oli vehnälesettä mukana - hyvin sopivat tähän.
Pohjataikinan painelin leivinpaperilla vuoratun uunipellin pohjalle ja reunoille. Sitten puolukoita tasainen kerros pohjan päälle ja lopuksi muut täytteen aineet keskenään sekoitettuna. Täytteessäkin korvasin kananmunan omenalla. Vähän laiskasti se tuli mössättyä, kun omenapaloja näkyy tuossa alla olevassa kuvassakin, jossa piirakka on menossa uuniin. Täytettä olisi saanut olla enemmänkin, nyt piti aika tarkkaan levittää se. Ehkä purkillinen lisää kermaviiliä tai creme fraichea.

Paistoin piirakkaa 200 asteessa puolisen tuntia ja uunista putkahti varsin maistuva leivonnainen ulos :) Syötiin tätä jälkkärinä pekonilla ja sienillä täytettyjen kesäkurpitsojen päälle.

Raita Outinen: Kasvoton morsian - Elämäni Ray Charlesin kanssa

Nappasin tämän kirjan Nokian SPR:n kirpparilta takakannen vilkaisun perusteella ja aloin lukea heti. Kirja kertoo sen kirjoittajasta eli Raita Outisesta, joka päätyy suhteeseen Ray Charlesin kanssa. Ensimmäinen fiilis kirjasta oli, että jaksankohan lukea taas yhdestä narsisti-muusikonrentusta, joka pyörittelee naisia, miten huvittaa. Mutta kun siitä fiiliksestä pääsin nopeasti yli, niin kirja oli mielenkiintoinen. Eikä Raita ole ihan niin kiltti ja viaton tyttö, kun alkuun luulin :) Outinen on ammatiltaan toimittaja ja teksti olikin miellyttävää luettavaa. Tosin alkuun vähän hämmästelin räväkkää kielenkäyttöä, jota en osannut odottaa tältä kirjalta :) Mutta sekin sopii kirjan tyyliin. Kasvoton morsian seuraa Raitan ja Ray Charlesin on-off-suhdetta. Parisuhdedraamaa kiinnostavampaa on kuitenkin kirjan tarjoama ajankuva. Miten tumma- ja vaaleaihoisen suhteeseen tai ylipäätään yhdessä liikkumiseen suhtauduttiin USA:n eri kaupungeissa ja miten taasen Suomessa. Turussa asuvana kirjasta jäi erityisesti mieleen kohtaus, jossa Raita tanssi tummaihoisen miehen kanssa Hamburger Börsin ravintolassa ja hovimestari tuli kertomaan, ettei se ole sopivaa. Viimeksi kyseisen hotellin ohittaessani tuli mieleen, että onneksi asiat ja asenteet ovat vähän muuttuneet 40 vuodessa :)

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti

Ystäväni lainasi tämän kirjan minulle, mutten osannut heti tarttua siihen. Kun Gomorran jälkeen kaipasin jotain vähän viihteellisempää, niin nappasin Onnen tunnin luettavaksi. Ja luinkin sitten koko kirjan kerralla, vaikka olisi pitänyt nukkua :)

Onnen tunnin päähenkilö on Tuula, jonka elämä 10-vuotiaan poikansa Roopen ja uuden miehensä Harrin kanssa on ihan mallillaan. Lehtijutut huostaanotetuista lapsista alkavat kiinnostaa Tuulaa, hän ottaa selvää sijaislapsista ja saa miehensäkin innostumaan asiasta. Pian heille sijoitetaankin sisarukset Venni ja Luke. Samalla Tuula käy mielessään läpi omaa vaikeaa suhdetta äitiinsä. 

En lukenut Onnen tuntia kerralla läpi sen vuoksi, että se olisi erityisen nautittavaa luettavaa. Hyvin se on kirjoitettu ja siksi toki miellyttävä lukukokemus. Kirjan aihe on raskas, kriiseilevistä lapsista ja pariskunnista ei nyt mitään iloisen pirteää kirjaa voikaan kirjoittaa. Kirjan päähenkilö on pohdintojensa kanssa välillä suorastaan ärsyttävä. Ja siksi niin uskottava. Juuri tuollaisia, sekaviakin, ajatuksia äitien päässä liikkuu, kun he miettivät ovatko nyt oikealla tavalla aikuisia ja äitejä. Kirjassa miehet jäävät vähän sivuosaan, melkeinpä eniten ääneen pääsee sijoitettujen lasten isä eikä Tuulan mies. Onnen tunti kertoo sijaisperhetoiminnasta varmaan melko totuudenmukaisesti, siksi jäin kaipaamaan siihen miesnäkökulmaa enemmän. Nyt Harri jää sivuhenkilöksi, vaikka lopulta hän on kirjan ainoa oikea aikuinen ja vanhempi, joka huolehtii asioista ja lapsista, kun vaimo purkaa oman äitisuhteensa ahdistusta. 

Tätä kirjaa haluan suositella luettavaksi. Ihan kevyttä luettavaa se ei ole, mutta toisaalta ikävillä asioilla ei myöskään mässäillä. 

Roberto Saviano: Gomorra - Mafian valtakunta

Taas Nokian SPR:n kirpparilta peräisin oleva kirja. Kirja kertoo Sisilian mafiasta, jonka palvelukseen kirjoittaja on hakeutunut tekemään hanttihommia ja kerännyt samalla tietoa kirjaa varten. Kirjan julkaisun jälkeen hänet olikin piilotettu saamiensa tappouhkausten takia. Gomorra käy läpi mafian erilaisia liiketoimia ja myös henkilöitä. Heti kirjan alussa kerrotaan vaateteollisuudesta melko hurjiakin tarinoita, miten ja missä huippumerkkien uniikkiasut on valmistettu. Oman lukunsa saavat myös mafian naiset, ei pelkästään mafiapomojen puolisoina, vaan osa aktiivisina toimijoina tai klaanin päällikköinä. Mielenkiintoinen kirja, hyvin paljon asiaa ja tietoa. Melkein tulee fiilis, että kirjoittaja on koittanut tiivistää sanottavaansa ja siksi joissakin kohdin on luettelomaisesti nimiä, henkirikosten yksityiskohtia, päivämääriä, tuomioita ja rahasummia. Gomorra herättää myös ajattelemaan, kuinka paljon eri maiden mafiat vaikuttavat mm. talouselämään ja miten ne toimivat yhdessä. Kirjassa kerrotuista asioista vaatetusala on itseäni lähinnä. Viime aikoina Aasian vaatetehtaiden työolot ovat saaneet paljon huomiota. Gomorra kertoo, että hyvinkin epäilyttävissä oloissa tehdään aivan niitä huippumerkkejä myös Italiassa. Ja miten markkinoille tuotetaan "aitoja kopioita", kun kaikki tarjouskilpailuun osallistuneet tehtaat saavat samat mallit ja kankaat, mutta vain yhden tehtaan tuotteet huippumerkki lunastaa itselleen.

Andrei Makine: Ranskalainen testamentti

Tämä kirja taisi olla melkein vuoden hyllyssäni ennenkuin siihen tartuin. Muistaakseni tämäkin on Nokian SPR:n kirpparilta. Siellä on muuten PALJON kirjoja ja halvat hinnat! Mutta asiaan... luin Ranskalaista testamenttia useamman kuukauden, joten muistikuvat kirjan alusta alkavat olla vähän hataria. Kirja ei ollut tylsä, mutta se oli ns. kakkoskodissa, jossa vietän melko vähän aikaa ja luen vain myöhään iltaisin, jolloin uni vie yleensä äkkiä voiton. Ranskalaisen testamentin päähenkilö on nuorimies, joka muistelee isoäitinsä luona vietettyjä lomia ja isoäidin kertomia tarinoita. Isoäiti on alunperin ranskalainen, mutta päätynyt asumaan Venäjän arolle. Isoäiti tutustuttaa lapsenlapsiaan niin ranskalaiseen runouteen kuin historian tapahtumiin. Tarinoita elävöittää isoäidin vanhasta matkalaukusta löytyvät lehtileikkeet ja esineet. Kirjan edetessä selviää, että tuon matkalaukun säilyminen kaikkine muistoineen on pelkkä sattuma. Ranskalaisessa testamentissa lomittuu muistot lapsuuden kesistä nykyiseen nuorenmiehen elämään. Tarina etenee loogisesti, vaikka hyppiikiin vuosia ja vuosikymmeniä edestakaisin. Kirjan loppupaljastus on sen verran yllättävä, että nyt tekisi mieli lukea kirja uudestaan, koska tämä paljastus ehkä muuttaisi asennoitumista kirjan alkupuolen sinänsä merkityksettömiin yksityiskohtiin :)

Peter Guralnick: Elvis - Graceland

Tämän Elviksen elämäkerran toisen osan sain myöskin lahjaksi heti ilmestymisen jälkeen ja luin sen silloin heti. Sama juttu kuin ensimmäisen osan kanssa: huonoa suomea ja siksi kirja on pölyyntynyt hyllyssä vuosia. Graceland-kirja alkaa Elviksen armeija-ajoista Saksassa ja päättyy hänen hautajaisiinsa. Jos ensimmäinen osa oli positiivinen, toivoa täynnä ja pelkkää nousukiitoa, niin tämä toinen osa on synkkä ja pelkkää laskua kohti kurjaa kuolemaa. Vaikka kirjaan mahtuukin iloisia tapahtumia kuten häät Priscillan kanssa ja Lisa-Marien syntymä. Jonkinmoisena Elvis-fanina voin itseäni pitää, joten tämänkin kirjan pitäisi kiinnostaa. Ja kyllä se silloin aikoinaan kiinnosti ja siksi sen heti luin. Mutta nyt on ehkä fanitus vähän hiipunut, koska melkeinpä pakotin itseni kahlaamaan kirjan läpi. Miellyttävästä lukuelämyksestä ei siis voi puhua. Tai ehkä vika on siinä, että tykkään siitä nuoresta ja söpöstä Elviksestä enkä haluaisi lukea, millaisia määriä hän söi pillereitä tai miten epäili kaikkia läheisiäänkin.

Peter Guralnick: Nuori Elvis - viimeinen juna Memphisiin

Sain tämän Elviksen elämäkerran ensimmäisen osan lahjaksi heti, kun se oli ilmestynyt ja silloin heti sen myös luin. Sitten kirja on muuttanut mukanani asunnosta toiseen, mutta en ole sitä lukenut uudestaan. Ennenkuin nyt, koska oli taas pula lukemisesta :) Syy siihen, etten ole kirjaa vuosiin lukenut on se, että muistikuvani mukaan se on huolimattomasti suomennettu. Muistin oikein, Nuori Elvis on suorastaan rasittavaa luettavaa kaikkien virheiden vuoksi. Suurin osa virheistä johtuu varmaankin huolimattomasta oikoluvusta: välimerkkejä ja kirjaimia puuttuu tai sanoja on kirjoitettu väärin. Mutta oikoluvun piikkiin ei taida mennä se, että lauseista selkeästi puuttuu sanoja. Muutoinkin tuli olo, että suomennos on tehty nopeasti ja sen vuoksi tekstin sujuvuuteen ei ole kiinnitetty huomiota. Harmi, koska kirjan sisältö on sinällään kiinnostava. Toki välillä on luettelomaisuutta, mutta enimmäkseen kerrotaan tapahtumien taustoista ja yksityiskohdista kiinnostavasti.

Nuori Elvis - viimeinen juna Memphisiin alkaa Elviksen syntymästä ja päättyy siihen, kun hän lähtee Saksaan suorittamaan asepalvelusta. Tämä elämäkerran ensimmäinen osa on toivoa täynnä, Elvis esitetään kilttinä ja kunnollisena nuorukaisena, jonka ura on pelkkää nousukiitoa. Kirjan sympaattiseen nuoreen mieheen on kuitenkin hankala suhtautua pelkästään positiivisesti, koska tietää, miten hänen elämänsä loppupuoli meni. Nuori Elvis -kirjan ehkä mielenkiintoisinta antia on kuvaukset, millainen kaupunki Memphis oli 50-luvulla. Ja sen opin tästä kirjasta, että hipsteri ei ole mikään uusi sana, koska hipstereitä on ollut jo 50-luvulla :) Piti tarkistaa sitten hipsteri-sanan alkuperä ja Kotus kertoo, sen olleen käytössä jo 40-luvulla. 

varis

Meidän kulmilla liikkuu varis. Tai ehkä pitäisi kirjoittaa Varis tai jopa VARIS. En minä näiden taiteilijanimien oikeinkirjoituksesta tiedä :) Tämä siivekäs kuitenkin jättää signeerauksiaan ahkerasti ympäristöön.

 Perusversio on spreijattu punaisella ja näitä näkee paljon.

Harvinaisempi valkoinen versio, johon on käytetty enemmän aikaa.

Joskus tällä tutulla linnulla on enemmänkin sanottavaa.

Josie Lloyd & Emlyn Rees: Törmäillään

Tuttu tarina: ostin kirjan kirpparilta, kun halvalla sai :) Ja itse kirjankin tarina on tuttua parisuhdehömppää: Jack ja Amy tapaavat baarissa, deittailevat, kriiseilevät ja eroavat. Ja palaavat ehkä yhteen, mutta se ei enää ole oleellista juonen kannalta. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa, mies ja nainen. Vuorotellen he vievät tarinaa eteenpäin joko Amyn tai Jackin näkökulmasta. Päähenkilöt ovat sympaattisia huonoista puolistaan huolimatta ja tarina etenee sujuvasti. Tämä kirja oli miellyttävä ja hauska lukukokemus, useamman kerran nauroin ääneen. Perushömppää, mutta hyvää sellaista :)

Iain M. Banks: Pelaaja

Miesystäväni on tätä kirjaa hehkuttanut ja nappasi sen pokkariversiona kirpparilta mukaansa. Minua ei taasen voisi vähempää kiinnostaa scifi-kirjallisuus. Tai niin luulin :) Kun Pelaaja oli sopivasti yöpöydällä eikä mitään muuta luettavaa ollut juuri sillä hetkellä, niin tartuin siihen. Ensi alkuun kirja toimi hyvänä nukuttajana, silmät painuivat väkisin kiinni parin sivun jälkeen. Mutta sitten juoni tempaisi mukaansa ja taas kerran ahmin kirjan loppuun, kun olisi pitänyt nukkua tai tehdä jotain ihan muuta. Unohdin kokonaan, että tässähän on nyt kaikenlaisia avaruus- ja tieteisjuttuja, joista en ole ollenkaan kiinnostunut. Juonesta kerrotaan kirjan takakannessa kaikki oleellinen: "Kulttuuri, ihmisten ja koneiden symbioosille perustuva avaruusyhteiskunta, on kasvattanut monia suuria pelaajia. Yksi suurimmista on Jernau Morat Gurgeh, Pelaajien pelaaja, kaikkien lautojen ja kaikkien pelien mestari. Menestyksensä tympäännyttämänä hän matkustaa Azadin imperiumiin kokeilemaan kykyjään pelissä, joka on niin monimutkainen, niin elämänkaltainen, että sen voittajasta tulee keisari. Hän vastaa elämänsä hurjimpaan haasteeseen, joka saattaa osoittautua hänen viimeisekseen..." Eipä kuulosta kovin kiinnostavalta, olisi ajatukseni takakannen perusteella. Enkä oikein vieläkään osaa eritellä, mikä Pelaajassa viehätti. Ainakin se oli erilainen kuin mikään aikaisemmin lukemani kirja, koska en tosiaan ole mitään scifiin viittaavaakaan aikaisemmin lukenut. Toisaalta Pelaaja on kuin mikä tahansa hyvin kirjoitettu romaani, jossa on mukaansatempaava juoni, kaunista ja sujuvaa kieltä, mielenkiintoisia hahmoja, erilaiset paikat ja näkymät kuvailtu niin, että ne näkee mielessään hyvin selkeästi. Kuvitteelliset planeetat ja avaruusalusten sisustat oli helppo kuvitella mielessään ja robotit vaikuttivat varsin sympaattisilta hahmoilta. Azizin imperiumin kansalaisten jakautuminen hyvä- ja huono-osaisiin oli hyvin todentuntuista, tuollaistahan se on monessa valtiossa. Pitkästä aikaa kirja, josta todella pidin!

Sophie Kinsella: Shopaholic Abroad

En ole aikaisemmin lukenut Himoshoppaaja-kirjoja, vaikka monesti olen ajatellut, että kuulostavat hauskoilta. Tämän ostin kirpparilta ja otin melkein heti luettavakseni. Taitaa olla ensimmäinen ja samalla viimeinen Himoshoppaaja-kirja, jonka luen. Päähenkilö Rebecca on shoppailuhimonsa kanssa enimmäkseen raivostuttava. En löytänyt mitään huvittavaa shoppailu-addiktin kuvailusta. Lähinnä oli säälittävää, että talousasiantuntija ei viitsi miettiä, paljonko dollarit ovat tutummassa rahayksikössä. Juonessa ei ole paljon kerrottavaa: himoshoppailija-Rebecca muuttaa miesystävänsä perässä Lontoosta New Yorkiin ja shoppailee kaiket päivät. Pieninä sivujuonina on työn etsintää ja parisuhdekriisiä, joka sekin johtuu shoppailusta. Ja sitten ällöonnellinen loppu.

Sheila O'Flanagan: Stand By Me

Tämän pokkarin löysin samasta paikasta kuin aikaisemmin lukemani Girl Fridayn. Juonessakin on jotain samaa: miten varakkaasta miehestä eronnut nainen pärjää omillaan. Stand By Me sijoittuu kuitenkin Irlantiin ja katolisuus tuo juoneen tiettyjä kiemuroita. Kirjan päähenkilö on hyvin uskonnollisessa perheessä kasvanut Dominique, joka vanhempiensa kauhistukseksi tulee nuorena raskaaksi ja on siksi pakotettu menemään naimisiin. Miehen perhe on tärkeä tuki Dominiquelle, kunnes aviomies katoaa rahaongelmien vuoksi ja perhesuhteet ovat koetuksella. Kirjan henkilöt ovat ehkä vähän liian karrikoituja, jotta olisivat uskottavia. Dominique kuvataan melko lapsellisena hölmönä, mutta onneksi kirjan loppupuolella hän saa enemmän aikuismaisia piirteitä. Stand By Me on ihan viihdyttävää luettavaa, mutta erityisempiä tykkäämisen tuntemuksia se ei aiheuttanut.

Paula Porkka: Eurooppa meno-paluu

Olen napannut tämän kirjan muistaakseni Nokian SPR:n kirpparilta vuosi-pari sitten ja unohtanut sen samantien. Kirjahyllyä siivotessani löysin sen ja päätin lukaista läpi. Paula Porkka on ollut mm. Yleisradion kirjeenvaihtajana ja kirja kertoo enimmäkseen hänen työstään maailmalla, mutta mukana on myös otteita yksityiselämästä ulkomailla. Oletin, että kirjassa olisi mielenkiintoisia juttuja erilaisista työkeikoista ja hassuja sattumuksia maailmalta. Olihan niitä, mutta kirjasta jäi tunne, että äkkiä rymistellään läpi mahdollisimman paljon tapahtumia. Päivämäärien, paikkakuntien ja hallitsijoiden välissä oli kyllä välähdyksiä arkipäiväisistä asioista ja tapahtumista, mutta ne jäivät kovin irrallisiksi. Olin odottanut loogisesti eteneviä tarinoita, mutta kappaleet olivat enimmäkseen faktatietojen luetteloja, joiden seassa oli siellä täällä lyhyitä, henkilökohtaisia muistoja. Kirjeenvaihtajalta odotin myös sujuvampaa ja värikkäämpää kieltä. Eurooppa meno-paluu kertoo mielenkiintoisista aiheista, mutta valitettavasti lukukokemus ei ollut kovin miellyttävä. Kaikkea raapaistiin vähän pinnalta ja mitään ei jäänyt erityisesti mieleeni. Paitsi Kekkosen palmuun kiipeäminen Tunisiassa, josta olen lukenut ennenkin ja joka tämän kirjoittajan mukaan ei edes ollut erityisen hauska tapaus.

Marian Keyes: Rachelin loma

Nappasin tämän kirjan kirpparilta, kun halvalla sai. En muistaakseni ole aikaisemmin lukenut Keyesin kirjoja, mutta ajattelin niiden olevan kevyttä ja hauskaa hömppää. En siis lukenut edes takakannen tekstiä ennen ostamista. Olisi ehkä kannattanut, sillä kevyen hömpän sijaan kirja kertoikin huumeriippuvaisen Rachelin elämästä ja vieroituksesta. Tokihan tässä oli mukana romantiikkaa ja hassuja perheenjäseniä, mutta ei silti ihan kevyttä luettavaa. Rachel on New Yorkissa asuva irlantilainen, joka ottaa yliannostuksen ja hänet toimitetaan Irlantiin parantolaan. Kirjassa lomittuu parantolan tapahtumat ja aikaisemmat tapahtumat New Yorkissa. Rachelin New Yorkin lähimmät ihmiset, paras ystävä ja poikaystävä, ovat sympaattisia hahmoja, mutta Rachelin Irlannissa asuva perhe kuvataan karrikoidun raivostuttavina tyyppeinä. Alun hämmästyksen jälkeen kirja oli ihan miellyttävää luettavaa. Itse asiassa ahmin kirjan loppuun yöllä, kun olisi pitänyt jo nukkua. En silti tiedä, että onko tämä kirja, jota erityisesti suosittelisin kavereilleni luettavaksi. Rachelin loma ei ollut hauskaa hömppää, lähinnä huvitti oikolukuvaiheessa jääneet virheet, joista oli "varoitus" heti kirjan kannessa. Koka oli useammassa lauseessa vaihtunut kolaksi :)

P.S. Pian tämän kirjan lukemisen jälkeen silmiin osui uutinen, että suomalaiset ostavat yhä vähemmän kirjoja ja himolukijaksi pääsee jo lukemalla kymmenen kirjaa vuodessa. Rachelin lomaa lukiessani ajattelin, että onneksi minulla ei ole mitään addiktiota. Mutta tuon uutisen jälkeen pohdin, että ehkä sittenkin on kirja-addiktio :)

Jane Green: Girl Friday

Jos hieman väritän kertomusta, niin dyykkasin tämän kirjan :) Oikeasti se oli hyvinkin siististi asetettu esille talomme häkkivarastojen käytävällä olevalle kirjahyllylle. Kirjahylly ei ole siellä oikeasti kierrätyskirjoja varten, vaan joku on senkin jättänyt otettavaksi. Itse asiassa varaston käytävältä saisi ison osan olkkarin sisustusta: kirjahylly, telkkari ja kirjoja. Minä nappasin siitä kaksikin hömppäpokkaria mukaan. Girl Friday oli mukanani joululomareissussa, mutta sain siitä parin viikon aikana luettua vain parikymmentä sivua ja loput ahmin sitten yhdessä yössä, kun olisi oikeasti pitänyt nukkua. Alku ei ollut tylsä, mutta olin iltaisin niin väsynyt, että nukahdin sivun-parin jälkeen enkä seuraavana iltana enää muistanut lukemaani. Girl Friday ei ole ihan perushömppää, koska sitä on maustettu laskevilla pörssikursseilla ja naisia huijaavalla rikollisella. Paljon on kuitenkin merkkivaatteita, timanttikoruja ja hulppeita taloja. Kirjan päähenkilö Kit on juuri eronnut kahden lapsen äiti ja kirja kertoo hänen ystävistä, jooga-harrastuksesta, deittailusta, exästä, työstä ja lapsista. Välillä kertojana on joku hänen ystävistä tai työnantajansa. Juonen käänteet kiihtyvät loppua kohden ja ehkä siksi tämä oli pakko lukea kerralla loppuun. Tosin yksi juonenkäänne oli niin arvattavissa heti, kun siihen liittyvät henkilöt oli esitelty. Tämä juonenkäänne tuli koko ajan selvemmäksi ja odottelin vain, että missä vaiheessa se kerrotaan suoraan. Melkeinpä ärsyttävää odotella, että kuinka pitkälle asiaa pantataan :) Mutta muutoin tykkäsin kirjasta paljonkin.

Arto Leivo: Exäni huutaa

Vaikka viime vuoden loppupuolella jäi kaikki luetut kirjat esittelemättä, niin päätin tänä vuonna jatkaa 52 kirjaa vuodessa -projektiani. Siitäkin huolimatta, että viime vuonnakaan en päässyt tavoitteeseen. Tämä vuosi on alkanut hyvin, koska olen lukenut jo kaksi kirjaa. Niistä ensimmäisenä tämän:

Exäni huutaa on runoteos, jonka nyxäni sai jouluna lahjaksi. Ei tosin minulta :) Nappasin sen kuitenkin pian itselleni luettavaksi. Kirjassa on Arto Leivon runoja ja Tea Tauriaisen kuvitus. Runot ovat tarinoita arkisesta elämästä, kun mies oleilee edelleen exänsä luona ja exä huutaa. Eikä se exä ihan ilman syytä huuda, mies on aikas raivostuttava tapaus oleillessaan täysihoidossa exänsä luona tai olemalla krapulassa silloin, kun on jotain luvannut hoitaa. Runokirja, jota uskaltaisin suositella sellaisillekin, joiden mielestä runot ovat vaikeasti ymmärrettäviä ja yleensä liian korkealentoisia. Nämä eivät sellaisia ole, vaan hauskoja tarinoita, joihin voi samaistua.