lauantai 4. lokakuuta 2014

Tavoitteesta jäljessä


Tänäkin vuonna tavoitteenani on lukea kirja viikossa eli vuodessa 52 kirjaa. Nyt lokakuun alussa laskin lukemani kirjat ja naputtelin kesän aikana lukemistani kirjoista tekstiä tänne. Taas olen tavoitteestani jäljessä. Luettuna on 26 kirjaa, joten vuoden viimeisellä neljänneksellä pitäisi lukea puolen vuoden kirjat. Onhan se mahdollista, kun kylmät syys- ja talvi-illat eivät houkuttele olemaan ainakaan ulkona.
Ongelmaksi taitaa ennemminkin tulla se, ettei ole sopivia kirjoja luettavaksi. Maailma on täynnä kirjoja, joita haluaisin lukea, mutta olen liian laiska hankkimaan niitä käsiini. Luen lehdistä kirja-arvostelut ja reippaalla tuulella ollessani kirjoitan jopa ylös, mitä haluaisin lukea. Hyvin harvoin kuitenkaan menen kirjastoon etsimään kirjoja, joita haluaisin lukea. Suorastaan nolostuttavan harvoin edes käyn kirjastossa ja kun sinne menen, niin yleensä lainaan ison pinon käsityökirjoja, joiden ohjeita selailen. Jos lainaan romaaneja, niin ne nappaan kirjaston palautushyllystä. Tarpeeksi pieni valikoima, niin jaksan valikoida, minkä niistä haluaisin lukea :) Lainaamisen sijaan haalin kirjoja kirppareilta, vaikka se ei ole kovin järkevää. Hyvin harva lukemistani kirjoista jää kirjahyllyyni, moni niistä palautuu myyntiin jopa samalle kirpparille, mistä ne olen hankkinut. Jonkin verran lainaan kirjoja ystäviltäni ja yleensä heidän kirjahyllyistä löytyy vähän parempia kirjoja kuin kirppareilta haalimani hömppäromaanit. Yksi tärkeä kirjojen hankintapaikkani on taloyhtiömme roskiskatos ja varastokäytävä, molempiin ihmiset jättävät tasaiseen tahtiin romaaneja. Taloyhtiön yleisistä tiloista olen tehnyt yllättävänkin hyviä löytöjä, jotka palautan sitten kiertoon joko saman paikan tai jonkin kirpparin kautta. 
Kirjojen ostaminen ja pian taas eteenpäin lahjoittaminen/myyminen ei siis ole järkevää, mutta tällä hetkellä se on helpoin tapa hankkia luettavaa. Kirjastoon meiltä on useampi kilometri, mutta lähikirpparille alle kilometri. Kirjavalikoima on kovin rajattu kirpparilla, mutta kyllä sieltä joka kerta jotain luettavaa löytyy. Ja sinne on ehkä pakko mennä taas huomenna, koska kotona ei ole mitään luettavaa. Olen sairastellut flunssaa tämän viikon ja lukenut kaikki viime aikojen kirjahankintani. Kaikki kirjahyllyssäni pysyvästi olevat kirjat olen lukenut, osan moneen kertaan. Yksi lukematon kirja sentään löytyy, mieheni joululahjaksi saama paksu opus, joka sijoittuu Toisen Maailmansodan aikaiseen Berliiniin. En tiedä, onko se kirja kuitenkaan sopivaa iltalukemista ja lukeminen on ensisijaisesti iltapuuhaa, ilman kirjaa on hankala nukahtaa. 

Ei kommentteja: