Pellillinen meetwurstipiirakkaa
800 g valmista piirakkataikinaa, tässä tapauksessa kaksi pakettia tätä
400 g creme fraiche
2 sipulia
300-400 g meetwurstia
1 paprika
mustapippuria maun mukaan
kananmunan korvikkeeksi 1,5 rkl vettä + 1,5 rkl öljyä + 1 tl leivinjauhetta
tarvittaessa vähän vettä notkistamaan täytettä
juustoraastetta
Sipuli, paprika ja meetwursti pilkotaan pieneksi. Niiden sekaan sekoitetaan creme fraiche ja kananmunankorvike, jonka ainekset on ensin sekoitettu keskenään. Creme fraiche on melko tiivistä tavaraa, joten täytettä voi notkistaa tilkalla vettä. Mausteita voi laittaa toki muitakin kuin mustapippuria, mutta itse en laittanut muuta. Kananmunankorvikkeeseen käyttämäni öljy tosin oli sitruunalla maustettua. Piirakkataikina kaulitaan tai painellaan leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja täyte levitetään taikinan päälle. Pinnalle voi ripotella juustoraastetta. Piirakkaa paistetaan 200 asteessa 25-30 minuuttia. Nyt ei ollut tarvetta tehdä laktoositonta piirakkaa, mutta tuo valmistaikina on laktoositonta ja täytteen creme fraichen voisi tarvittaessa vaihtaa laktoosittomaksi ja jättää vaikka juustoraasteen kokonaan pois.
Piirakka on aikas tuhtia tavaraa, mutta eipä tarvitse kerralla syödä paljoa :) Creme fraichen jos vaihtaa kermaviiliin, niin olisi vähän kevyempi versio. Jotain vihannestakin voisi lisätä. Tai hedelmää. Meillä olisi ollut mm. tuoretta ananasta, mitä olisi tähän voinut käyttää, mutta kun itse en tykkää hedelmistä pizzoissa tai piirakoissa. Ehkä se kuitenkin olisi tuonut vähän piristystä tähän. Vaikka hyvää tämä on näinkin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti