torstai 2. lokakuuta 2014

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen


Moni tätä kirjaa on kehunut, mutta ei vaan ole tullut luettua aikaisemmin. Vadelmavenepakolainen löytyi pokkarina ja edulliseen hintaan lähikirppariltani ja tartuin siihen heti. Synkkienkin juonenkäänteiden jälkeen päällimmäiseksi mieleen jäi kirjan huumori. Monta kertaa nauroin ääneen kirjaa lukiessani.
Vadelmavenepakolaisen päähenkilö on suomalainen Mikko Virtanen, joka kuitenkin haluaa olla ruotsalainen. Hän opiskelee ensin ominpäin ruotsalaisuutta, mutta löytää sitten opettajakseen göteborgilaisen miehen, joka hautoo itsemurhaa. Miehet sopivat, että kunhan Mikko on tarpeeksi ruotsalainen, niin hänen opettajansa tekee itsemurhan ja Mikko saa hänen henkilöllisyytensä. Mikko suoriutuu opinnoistaan kiitettävästi ja pääsee vihdoin toteuttamaan unelmansa ruotsalaisuudesta. Vähitellen hän kuitenkin huomaa, ettei Ruotsikaan ole täysin hänen haavekuviensa kaltainen ja lopussa Mikko löytää myös suomalaisuuden hyvät puolet.
Tätä kirjaa voin suositella ihan kaikille! Vadelmavenepakolaisesta on tehty myös elokuva, jonka ensi-ilta on 3.10.2014, samoin siitä on useampia teatteriversioita, tällä kaudella ainakin yksi sellainen on Turussa.

Ei kommentteja: