torstai 9. lokakuuta 2014

Erlend Loe: L


Lähikirpparilta löytyi tämäkin kirja. Koska olin kuullut niin paljon Loen Supernaiivi-kirjasta, niin ajattelin, että pitäähän minunkin joku hänen kirjansa lukea ja ostin tämän.
L kertoo norjalaisten nuortenmiesten ryhmästä, joka lähtee Tyynenmeren autiolla saarella tutkimusmatkalle. Tarkoitus on etsiä todisteita ainakin sille, että Tyynimeri on ollut jäässä ja Etelä-Amerikan intiaanit ovat luistelleet Tyynenmeren saarille. Ryhmän jäsenillä on muitakin tutkimusideoita tai tehtäviä mm. tyttöjen jaksollinen järjestelmä ja elokuvakäsikirjoituksen tekeminen. Ryhmä saa avustuksia, löytää sopivan saaren ja lähtee matkaan. Autiolla saarella he viettävät kolmisen viikkoa, tutkimuksiakin tehdään, mutta paljon aikaa kuluu valittamiseen säästä ja hyttysistä. Retkikunnan johtajakin ymmärtää lopulta, etteivät he tule saavuttamaan mitään suurta eikä palatessa heitä vastassa ole sen paremmin soittokuntaa kuin muitakaan onnittelijoita.
Tulipahan luettua, se on päällimmäisin tuntemus tästä kirjasta. Ei ihan samanlaista tajunnanvirtaa kuin Loen kirjoittama Tosiasioita Suomesta, mutta vähän sinne päin kuitenkin. Ei siis mene suosikkikirjojeni joukkoon, ei lähellekään.

Ei kommentteja: