maanantai 31. joulukuuta 2012

Kynnet

Kynnet kuuluvat tietysti shoppailuun, koska jo kesällä ostin Groupon-lahjakortin rakennekynsiin. Lahjakortti oli Jyväskylään Studio Bellaan, muistaakseni maksoi 35 e ja sisälsi geelikynsien teon ja ensimmäisen huoltokerran. 

Kynnet tehtiin lokakuun lopussa ja halusin bling-bling-pinkkiä kärkiin :) Tämän kuvan otin heti pian kynsien laiton jälkeen. Kynnet pysyivät yllättävän hyvinä ekaan huoltokertaan asti eli neljä viikkoa.

Ekalla huoltokerralla vaihdettiin pinkki jouluisen punaiseen :) Punaisessa hileessä oli paljon enemmän "syvyyttä" kuin edeltäjässään pinkissä. Pinkkejä kynsiä ihasteli tutut, mutta näitä jopa tuntemattomat ihmiset :)  Aivan ihanat joulukynnet, mutta valitettavasti parissa kynnessä alkoi geeli irrota reunoilta jo viikon päästä. Joulukiireissä en ehtinyt ajatella asiaa, joten kynsikriisi iski joulupäivänä :D En ollut varannut huoltoa mihinkään enkä myöskään hankkinut kynsien tekotarpeita itselleni, vaikka molempia vaihtoehtoja olin miettinyt.

Kynsikriisiltä minut pelasti Jenni, joka tekee kynsiä Tattoo Sampon tiloissa Nokialla, Facebook-sivuilta löytyy kuvia myös kynsistä. Sain pikaisella aikataululla ajan kynsihuoltoon. Olin ihan tyytyväinen kynsiini ennen tätä huoltoa, mutta nyt olen vielä tyytyväisempi :) Geeliä on nyt paljon ohuempi kerros, joten kynnet tuntuvat luonnollisemmilta. Pinkin ja punaisen jälkeen halusin vähän hillitymmät kynnet. Pituuskin on hieman hillitympi, kun päätin, että lyhennetään siihen mittaan, mitä omat kynteni ovat. 

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Loka-marraskuun ostoksia

Syksyllä meni välillä viikkojakin etten ehtinyt kirpparille ollenkaan. Ja muutoinkin shoppailut jäivät vähiin. 

 Nokian Fida-kirpparilla oli jotkin ale-päivät lokakuussa, jolloin ostin tämän paidan ja mustat nilkkurit, joista en valitettavasti ole huomannut ottaa kuvaa. Nilkkurit ovat olleet käytössä, mutta tämä paita ei vielä. Halusin vähän korjata sitä ennenkuin otan käyttöön ja siinä korjaamisessa kestikin pari kuukautta. Tai oikeasti vain muutamia minuutteja sitten kun sain sen aikaiseksi :)

Pelastusarmeijan kirppari on lähikirpparini Turussa, mutta harmittavan harvoin sielläkin käyn. Joka kerta sieltä kyllä löytyy jotain ostettavaa. Harmaa paita on itselleni ja farkut lapselleni, vaatteet löytyivät ale-tangosta. Vaaleanpunaista nauhaa voi varmaan hyödyntää joissakin askarteluissa :)

Linn Ullmann: Armo


Sain tämän kirjan ystävältäni ja mitään ennakko-odotuksia ei ollut. Luin ensin takakannen tekstin ja sen perusteella odotin synkempääkin luettavaa. Kirjan päähenkilö on syöpää sairastava Johan, jolle kirjan alussa kerrotaan, että hänellä on noin puoli vuotta elinaikaa jäljellä. Johan haluaa kuolla arvokkaasti ja pyytää Mai-vaimoaan auttamaan sitten, kun ei enää kestä kipuja. Kirjassa pohditaan armokuolemaa eri näkökulmista, mutta sen lisäksi se kertoo paljon Johanin elämästä. Armo on melko ohut kirja, mutta siihen mahtuu hyvin paljon asiaa. Armo oli yllättävän positiivinen lukukokemus.

Rajaa Alsanea: Riadin tytöt

Ostin tämän pokkarin kirpparilta, kun kansi lupaili sen olevan Sinkkuelämää-bestseller Saudi-Arabiasta. Ja sitä se kyllä olikin, mukavaa hömppää eksoottisemmilla vivahteilla. Riadin tytöt kertoo neljästä nuoresta naisesta ja heidän ystävyydestään, perheistään ja miessuhteistaan. Gamra, Lamis, Michelle ja Sadim ovat kaikki varakkaista perheistä ja heillä on mahdollisuus opiskella ja työskennellä ulkomailla ja samalla nähdä kotimaataan vapaampaa elämää. Silti heidänkin miessuhteita ja avioliiton solmimista kontrolloivat suvut ja vanhat traditiot. Hetkittäin kirjan nuoret naiset ovat suorastaan ärsyttävän lapsellisia romanttisten haaveidensa kanssa, mutta sellaisia taitavat olla parikymppiset naiset yleensäkin :) Vaikka kirjan naisilla on paljon suruja ja epäonnistuneita miessuhteita, niin Riadin tytöt on kuitenkin hyväntuulinen kirja, jota oli mukava lukea.


lauantai 29. joulukuuta 2012

Petri Sarjanen: Sahara - palkkasoturi Per Andersson


Oli lähes pakottava tarve saada jotakin luettavaa ja saatavilla vain kaverini melko rajoittunut kirjavalikoima. Siitä valikoimasta nappasin sitten tämän luettavakseni :) Ei varmaan olisi muuten tullut koskaan tätä kirjaa luettua. Sahara kertoo suomalaisen Per Anderssonin elämäntarinan helsinkiläisestä koulukodista Ranskan ja Espanjan muukalaislegioonien kautta Angolan sisällissotaan. Kirja oli yllättävän mielenkiintoinen. Kuvaukset sodasta ja muukalaislegioonan rangaistuksista ovat rankkoja, muttei niillä kuitenkaan mässäillä. Joissakin kohdin olisin toivonut hieman suorempaa kirjoitustyyliä. Tai ehkä mutkikkaalla ilmaisulla peitettiin asioita, joita ei voi sanoa suoraan. Kirja ei ole kovinkaan paksu, joten jos aihe vähänkään kiinnostaa, niin kyllä tämä kannattaa lukea.

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa


Samaan aikaan Leijapojan kanssa ostin kirpparilta myös tämän kirjan. Osasin jo odottaa loistavaa kuvausta ympäristöstä ja jotkin asiat, kuten Afganistanin eri heimot, olivat tuttuja jo Leijapojan vuoksi. Tuhat loistavaa aurinkoa kertoo samoista ajoista kuin Leijapoika, mutta näkökulma on erilainen, koska juoni kulkee kahden eri-ikäisen naisen elämäntarinoiden kautta. Kuvaukset mm. maisemista ja kotien yksityiskohdista olivat ehkäpä vielä parempia kuin Leijapojassa. Näin mielessäni esimerkiksi Mariamin kodin pihamaan hyvin selvästi. Tuhat loistavaa aurinkoa on monin paikoin synkkä kirja, mutta nämäkin asiat on kirjoitettu kuitenkin jotenkin kauniisti. Ahdistavaa oli lukea naisten asemasta Afganistanissa. Mieleen tuli useasti, että voiko tämä olla totta. Eräs Suomeen paennut afgaaninainen suositteli tämän kirjan lukemista minulle kerran sanoen, että sellaista elämä todellakin oli hänen kotimaassaan. Ja minä suosittelen tämän lukemista ehdottomasti kaikille!

tiistai 25. joulukuuta 2012

Khaled Hosseini: Leijapoika


Leijapoika-pokkarin ostin syksyllä kirpparilta. En tiennyt kirjasta etukäteen oikeastaan mitään - paitsi sen, että haluan sen lukea :) Päähenkilönä on vauraan perheen Amir-poika, mutta suuressa osassa on myös hänen perheensä palvelusväkeen kuuluva Amirin ikätoveri Hassan. Leijapoika kertoo erityisesti ystävyydestä, mutta samalla hyvin paljon elämästä Afganistanissa. Nämä kuvaukset mm. Kabulin elämästä 70-luvulla, eri heimoista ja leijakisoista olivat hyvin mielenkiintoisia ja mielestäni parasta antia kirjassa. Varsinainen tarina jäi itselläni vähän sivuseikaksi, koska ihastuin niin kuvauksiin ympäristöstä, historiasta, tavoista jne. Leijapoika ei ole mitään kepeää luettavaa. Ahmin sen lähes kerralla ja kun sain viimeisen sivun luettua aamuyöstä, niin uni ei sen jälkeen tullut helposti. Mutta suosittelen ehdottomasti tämän lukemista! Leijapojasta on tehty myös elokuva, jonka haluaisin nähdä kirjan luettuani. Tosin hieman pelkään, että elokuva on ahdistavampi kuin kirja.

Max Joacim


Tallinna-realityn ykköskaudella parissakin jaksossa oli mukana parfymööri Max Perttula. Ohjelman hänestä antama kuva oli ainakin minun silmissäni lähinnä huvittava enkä kovin vakavasti osannut suhtautua hänen parfyymi-businekseen. Jossain vaiheessa luin lehtiartikkelin Max Perttulasta ja totesin olleeni väärässä: hän ihan oikeasti osaa asiansa ja on ihan oikeasti "parfyyminenä". Ja kun Jyväskylän Taito-shopissa pääsin nuuhkimaan Max Joacim -hajuvesiä, niin ihastuin täysin. Tykkään hajuvesistä, mutta on hyvin hankalaa löytää sellaista mielestäni täydellistä tuoksua. Vuosia käytin Hypnotic Poisonia ja vaikka pidän siitä edelleen, niin kyllästyin siihen. Olen koittanut löytää tilalle jotain yhtä ihanaa, mutta en ole onnistunut. Mutta nyt löysin kaksikin ihanaa tuoksua! Nuuhkin näitä hyvin pitkään ja yritin päättää, että kummasta pidän enemmän. Sitten totesin, etten osaa päättää ja ostan molemmat :) Olivat vielä tarjouksessakin. Mistä päästäänkin siihen ongelmaan, että näitä ei ilmeisesti valmisteta enää...
Tosin nyt löysin Possessed by night -tuoksun erään erotiikka-alan erikoisliikkeen sivuilta :) Sieltä kopioin tämän tuoksukuvauksenkin: "Tuoksu on pehmeän balsamimainen ja siinä yhdistyvät vihreät hedelmäiset vivahteet tummaan suklaaseen, toffeeseen, benzoiiniin ja vaniljan vivahteisiin. Lämmin myski, kardemumma, viherpippuri, seetripuu ja ambra tuovat tuoksulle sen äärimmäisen houkuttelevan ja kestävän pohjatuoksun, joka kestää viettelevänä aamusta iltaan." Tämän kerrotaan sopivan miehille ja naisille yhteiseksi tuoksuksi ja erityisesti iltakäyttöön. Olen vasta kerran tai pari raaskinut Possessed by night:ia käyttää ja kyllä se tosiaan iltatuoksu on. Hyvin jännä, mutta hyvällä tavalla :) Tuoksun sopivuudesta miehille en osaa sanoa mitään, voihan se sopiakin hyvin.
Red Angel, kuten myös Possessed by night ja sen kevyempi versio Possessed, on tehty malli ja viihdetaiteilija Jenni siltasen nimikkotuoksuksi. Juuri nyt ei ole tuoksukuvausta käsillä, joten tyydyn sanomaan, että tuoksu on ihana! Sopivasti makeutta ja sopivasti särmää :) Red Angel:ia olen käyttänyt joskus päivisinkin, mutta ehkä sekin on enemmän iltaan ja spesiaalimpiin päiviin sopiva tuoksu.

P.S. Tämä ei ole maksettu mainos, ihan omilla rahoillani ostin hajuvedet :) Mutta mielelläni otan vinkkejä vastaan, että missä näitä myydään!

tiistai 18. joulukuuta 2012

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa


Luin Adichien esikoisteoksen keväällä ja lainasin sen sitten ystävälleni, joka taasen oli löytänyt Adichien toisen kirjan kirpparilta ja lainasi sen minulle :) Kirja sijoittuu 1960-luvun Nigeriaan ja sen päähenkilöinä ovat Nsukkan yliopiston opettaja Odenigbo, hänen palveluspoikansa Ugwu ja naisystävänsä Olanna sekä Olannan sisar ja tämän englantilainen miesystävä. Biafran sota muuttaa heidän kaikkien elämän. Puolikas keltaista aurinkoa oli hyvin miellyttävä lukukokemus, vaikka paljon synkkiä aiheita käsittelikin. Teksti oli kaunista ja hyvin kuvailevaa, ihmiset ja paikat oli helppo nähdä mielessään. En keksi mitään muuta huonoa puolea kirjasta kuin sen, ettei se etene kronologisesti ja tämäkin häiritsi vain yhdessä kohdassa, kun 1960-luvun loppupuolelta palattiinkin taasen 1960-luvun alkupuolelle. Pidin kirjasta hyvin paljon ja se herätti myös halun oppia lisää Biafran sodasta, joka on itselleni melko tuntematon asia. Puolikas keltaista aurinkoa on kirja, jota voisin suositella lähes kenen tahansa luettavaksi.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Syyskuun ostoksia

Syksyn tullen tuntui olevan todella rajallisesti aikaa shoppailla, joten muutamia kertoja hyödynsin ruokatuntini siihen ja kipaisin kirpparille :) Kaikki alla olevat ovat löytyneet Nokian kirppareilta.

 Lapsukaiselle löytyy harvoin hyväkuntoista ja edullista vaatetta kirpparilta, mutta yhtenä päivänä onnisti ja löytyi kerralla farkut, verkkapuku ja talvikengät.

 Taidan olla melko värirajoitteinen, koska lähes aina ostan mustia vaatteita :)

En tarvitsisi yhtään enempää lankaa, sitä on varastoissa kymmeniä kiloja... Mutta kun halvalla sai hyvää vanhaa lankaa, niin pakkohan se oli ostaa :)

perjantai 14. joulukuuta 2012

Oriflame part 3


Kesän jälkeen sain katkaistua Oriflame-kierteeni tähän tilaukseen :) Kun tilattujen tuotteiden mukana tuli aina uusi kuvasto ja siitä aina löytyi jotain "pakollista" tilattavaa, niin kierrehän siitä tuli. Tämän tilauksen mukana tullutta kuvastoa en edes avannut. Tosin ystäväni kertoessa, mitä kaikkea kivaa kuvastossa oli, niin hetken aikaa kadutti, etten ollut sitä katsonut. Mutta vain hetken :) Pitää käyttää nämä ensin pois ennenkuin saan tilata lisää. Cocktails-sarjasta ei yksikään tuote (suihkugeeli, kosteusvoide ja käsivoide) ole vielä päässyt käyttöön ja kaupan päällisenä tulleet irtoripsetkin ovat edelleen paketissaan ja paketti kadoksissa. Love Potion -hajuvesi oli se, minkä oikeasti halusin ja muut tilasin siinä sivussa :) Hajuvesi on ihan kiva, muttei niin ihana kuin odotin. Olen hyvin pitkään koittanut löytää jotain suosikkihajuveteni eli Hypnotic Poisonin tilalle. Love Potion ei siis sen ihanuutta ylitä, mutta kyllä tätä käytettyä varmasti tulee :) Silmien rajaustussi on osoittautunut hyväksi ostokseksi, hopeinen ripsiväri on ihan hauska, pinkki huulikiilto sopivan hillitty ja kirkas kynsilakka tarpeellinen. 

torstai 6. joulukuuta 2012

Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala



Taas kerran ystävältäni lainattu kirja, jota hän suositteli luettavakseni. Joutavuuksien jumala perustuu ainakin osittain kirjailijan omiin lapsuuden kokemuksiin. Päähenkilö Rahelilla ja Arundhati Roylla on yhteneväisyyksiä myös aikuisena. Joutavuuksien jumala kertoo enimmäkseen Rahelin ja hänen kaksoisveljensä lapsuudesta, mutta niin, että nykyhetkestä ja aikuisuudesta palataan lapsuusmuistoihin. Kaksosten tarinan taustalla on myös yhteiskunnallisia teemoja kuten kastijako ja työväen oikeudet, jotka liittyvät kiinteästi tarinaan. 

Mitään ennakko-odotuksia minulla ei ollut kirjasta ja ensi alkuun ihastuin siihen kovin. Teksti oli kaunista ja tarina soljui sujuvasti eteenpäin vaikka hyppeli nykyhetkestä menneisyyteen. Loppua kohden kirja alkoi kuitenkin ahdistaa ja loppuratkaisusta jäi outo olo. Ankeista asioista ei tietenkään voi kirjoittaa iloisen värikkäästi ja synkeimmät jutut kasaantuivat kirjan loppupuolelle. Teksti seuraili lapsen ajatusmaailmaa ja välillä oli hankala pysyä poukkoilevien ajatusten ja erikoisten mielikuvien perässä. Meinasin jättää kirjan pari kertaa kesken. Synkeistä tapahtumista oli vihjailtu jo kirjan alussa, joten tiesin, mitä tuleman pitää. En kuitenkaan malttanut jättää kirjaa kesken vaikkei sen lukeminen enää miellyttänyt. Halusin tietää yksityiskohdat synkeistä tapahtumista. Joten loppujen lopuksi Joutavuuksien jumala vangitsi minut sitä lukemaan, vaikken oikeastaan olisikaan halunnut lukea kirjaa loppuun :)

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Hanif Kureishi: Esikaupunkien Buddha


Ystäväni lainasi yhden suosikkikirjoistaan minulle jo keväällä, mutta vasta syksyn tullen luin sen. Kirjan päähenkilö on intialais-englantilainen Karim, joka asuu Lontoossa. Esikaupunkien Buddha jakaantuu kahteen osaan: esikaupungeissa ja kaupungissa. Kirjan alkupuolella Karim asuu perheensä kanssa esikaupunkialueella, käy koulua ja hänen isänsä alkaa pitää buddhismi-istuntoja. Vanhempien erottua Karim muuttaa isänsä perässä keskelle Lontoota, pääsee mukaan ensimmäiseen teatteriproduktioonsa ja seurapiireihin. Karimin kasvutarinan kautta käsitellään monia aiheita: luokkaeroja, rasismia, seksuaalisuutta, uskontoa jne. Monet eri teemat muodostavat iloisen sekamelskan, jonka vuoksi minun oli aluksi hankala päästä kirjan "mukaan". Loppua kohden sekamelska selveni tai sitten totuin kirjan tyyliin ja loppujen lopuksi ihan pidin kirjasta, vaikka ensi alkuun en siihen ihastunut. Päähenkilö on hetkittäin ärsyttävä ja ilkeäkin, mutta kirjan loppupuolella suhtauduin häneen jo kuin vanhaan tuttuun "tuollainen se nyt vaan on eikä voi sille mitään" :D

lauantai 17. marraskuuta 2012

Kata Kärkkäinen: Vangitse minut vapaaksi

Kuva napattu netistä, koska minun lukemassani kirjassa ei ollut kansipapereita tallella.

Tämänkin kirjan sain ystävältäni lainaksi ja kun joku ilta kaipasin kevyttä luettavaa, niin nappasin tämän käsiini. Vangitse minut vapaaksi ei ollut ihan niin kevyttä hömppää kuin odotin, mutta sen verran mukaansa tempaava, että luin sen kerralla. Kirja kertoo parikymppisen Elmon ja viisikymppisen Karinin suhteesta ja erityisesti heidän yhteisestä matkastaan Lontooseen. Henkilöhahmot ovat suorastaan ärsyttäviä, mutta ehkäpä juuri siksi kirja jaksoi kiinnostaa - pysyvätkö he yhtä ärsyttävinä kirjan loppuun saakka :) Varsinkin Karinin  vuorosanat kuulostavat melko luonnottomilta ja kirjaa lukiessa mietin monesti, että ei kai kukaan aikuinen nainen oikeasti puhu noin. Kaunis rakkaustarina tämä ei ole, vaan kuvausta epäsuhtaisesta ja hankalasta parisuhteesta. Vangitse minut vapaaksi oli kuitenkin parempi kuin odotin ja koska siinä on melko vähän tekstiä 129 sivulla, niin tämä kannattaa ehkä lukaista, jos haluaa tutustua Kata Kärkkäisen tuotantoon.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Arja-Liisa Landén: Aurinkotanssi


Ystäväni lainasi minulle tämän kirjan, koska hän oli pitänyt siitä ja me silloin tällöin suosittelemme toisillemme kirjoja. Heti takakannen tekstistä mieleeni tuli Eat Pray Love, jonka luin keväällä. Jotain samaa tarinassa on ja Aurinkotanssin alkupuolella tämä samanlaisuus suorastaan häiritsi. Aurinkotanssi kertoo keski-ikäisestä suomalaisnaisesta, jonka elämässä on kulissit kunnossa, mutta hän haluaa muutosta. Voimaa ja opastusta muutoksen tekemiseen hän etsii mm. enkelikursseilta ja Äiti Amman ashramista. Eräällä enkelikurssilla tavattu Adrian on tärkeässä roolissa tarinassa niin rakastajana kuin henkisenä ohjaajana.
Luulen Aurinkotanssin perustavan omiin kokemuksiin ja oikeisiin tapahtumiin, siksi itse tarinaa en halua arvostella. Eniten pidin kirjan niistä osista, joissa tarina kulkee eteenpäin arkisten tapahtumien kautta. Uskonnollinen pohdinta ja elämän tarkoituksen etsintä on mukana koko ajan ja lomittuessaan arkisten asioiden sekaan se tuntui luonnikkaalta. Joissakin kohdissa kirjaa elämän tarkoituksen ja uskonnon pohdinta on irrallaan muusta elämästä ja näihin pohdintoihin oli jotenkin hankalampi paneutua. Luonnon kuvaaminen on tärkeässä osassa Aurinkotanssissa. Kirjan alkupuolella luontohavainnot ovat hieman väkinäisen tuntuisia, mutta loppua kohden nekin lomittuvat tarinaan hyvin. 
Ystäväni suositusten perusteella odotin Aurinkotanssilta paljon. Ehkä suurten odotusten vuoksi kirjan hetkittäinen naiivius vähensi lukunautintoa. Yksittäisenä asiana jäi häiritsemään, ettei Aurinkotanssissa kerrottu, mitä tapahtui päähenkilön Peter-veljelle, josta kerrottiin paljon kirjan alussa. Loppua kohden Aurinkotanssi vain parani ja siitä jäi miellyttävä olo. 

lauantai 27. lokakuuta 2012

Minun päiväni kuvina

Eilinen luminen aamu sai harkitsemaan, että perunko kaiken kivan ohjelman mitä päiväksi oli suunniteltu ja jään kotiin mököttämään. Vihaan talvea, lunta ja pakkasta! Aamukiukuttelun lomassa mieleen tuli, että jospas kuvaisin kaikki päivän mukavat asiat. Voin sitten jälkeenpäin katsella, miten ankeasta talvipäivästä voi löytää jotain hyvääkin. Silloin kun aloitin tämän blogini, niin yhtenä syynä oli se, että halusin kirjoittaa itselleni muistiin pieniä mukavia asioita arjen keskeltä, jotka muutoin helposti unohtuisivat. Tämä syy blogin pitämiseen on vähän unohtunut, mutta tuli nyt mieleen, joten toteutanpas sitä pitkästä aikaa :) Tosin eilinen ei ollut ihan tyypillinen arkipäivä. Normaalisti notkun paljon enemmän netissä tai teen paljon enemmän töitä :D

Aamu alkoi kahvilla Elvis-mukista :) Murokulhosta en syönyt muroja, vaan maustamatonta jugurttia ja marjoja.

Lunta oli illan ja yön aikana tullut reippaasti. Kotoa lähtiessäni satoi rakeita, mutta niiden tulo lakkasi, kun pääsin tähän bussipysäkille saakka.

Edellisenä iltana olin useammalle ystävälleni luvannut neuloa pipon, joten oli hyvä syy käydä lankakaupassa, koska pipoihin piti ostaa lankaa. Valkoisen, vaaleanpunaisen ja kirkkaanpunaisen pipolangan lisäksi ostoskoriin päätyi viisi muutakin kerää, kun halvalla sai :) 


Haahuilin lankakaupan jälkeen kahdessa kirjakaupassa tutkimassa, mitä käsityökirjoja voisin pyytää joulupukilta. Sitten olikin aika suunnata Enkeliravintolaan lounaalle. En ole käynyt täällä pitkään-pitkään aikana ja olin ihan unohtanut, kuinka ihanan tunnelmallinen paikka tämä on. Kattokruunussa roikkuu hintalappu, koska sen saa ostaa mukaansa samoin kuin seinillä olevat taulut :)


 Lounasaikaa oli vielä puolitoista tuntia jäljellä, mutta olimme ainoat asiakkaat ja alkusalaatti tuli nopsasti pöytään. 

 Pääruuaksi valitsin kanasalaatin, joka oli harvinaisen hyvää. Broilerin palat olivat lämpimiä ja annos reilun kokoinen. Olisin ehkä valinnut lihapulla-annoksen ellei seuralaiseni olisi sitä ottanut :) Mutta sain maistaa hänen annostaan ja oli mukavan kotiruoka-henkinen.

Lounaalta leffaan katsomaan Medusan perintö. Vessakirjoituksen sanavalinnat ehkä paljastavat, missä kaupungissa ollaan :D

Leffan jälkeen oli tarkoitus suunnata Silakkamarkkinoille, mutta kun lunta tuli taivaan täydeltä, niin tämä suunnitelma hylättiin. Leffaa sulateltiin anniskeluliikkeen lämmössä, josta katsottuna lumisadekin oli ihan kivan näköistä :) Lumisateesta, hämärästä ja baarin pöydissä palavista kynttilöistä tuli ihan jouluinen olo.

Yhden vuorokauden aikana kotipihan puut olivat peittyneet lumeen. 

Jouluisen olon vuoksi aloitin pipojen neulomisen siitä jouluisen punaisesta :) 

Illalliseksi salaattia ja possunfilettä, joka sekin vei ajatukset jouluun ja kinkkuun :) Salaatissa oli tuttujen ainesten lisäksi myös Machelle inkivääri -juustoa, joka oli ihan uusi tuttavuus. Aikas jännä maku, makea ja hyvin inkiväärinen, mutta tykkäsin kyllä. Samaa Machelle-juustoa näytti olevan myös maustamattomana ja pippurilla maustettuna, pitää varmaan nekin testata joskus. 

tiistai 9. lokakuuta 2012

Riikka Kämppi & Jussi Lähde: Sydänten presidentti


Kesällä en paljon kirjoja ehtinyt lukea ja moni kesällä aloitettu kirja on edelleen kesken :) Sydänten presidentti oli kirjastossa jossakin näkyvällä paikalla "tyrkyllä", joten nappasin sen lainaan. Kirja kertoo Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjasta ja varsinaisten kirjoittajien lisäksi on tekstejä monilta muilta tavalla tai toiselle kampanjaan osallistuneilta. Mielenkiintoinen kirja, joka tuli luettua nopeasti. Toisaalta pidin siitä, että tekstejä oli monelta eri kirjoittajalta. Toisaalta taas olisin halunnut lukea heidän ajatuksia enemmänkin kuin sivun tai parin verran. Varsinaisten kirjoittajien tekstit vievät tarinaa järjestelmällisesti eteenpäin, mutta joissakin kohdissa jäin kaipaamaan tarkempaa kuvausta tapahtumista. Kirja on ilmeisesti kirjoitettu melko nopeasti ja hämmästyttävää kyllä löysin yhden virheen, joka on päässyt lopulliseen versioon saakka "paikalla olivat Tiina Tintti, Paavo Pesusieni, tarkista kuskin nimi ja Ilkka Ilves". Nooh, nimet olivat jotakin muuta kuin nuo :D Mutta tosiaan yksi nimi oli jäänyt tarkistamatta ja kirjaan oli painettu hänen kohdalleen "tarkista kuskin nimi".

Lisää koulutarvikkeita

Olen päättänyt, että kaikkien koulutarvikkeideni pitää olla pinkkejä :) Tosin ihan kaikkea ei ole mahdollista hankkia pinkkinä, koska esimerkiksi A3-kokoisia muovitaskukansioita löytyy ainoastaan mustana eikä kaavanpiirtämisessä tarvittavaa suhdeviivaintakaan saa väreissä. 

 Penaalin ostin ekana koulupäivänä ja kiinnitin siihen kotona Roosa nauha -rusetin. Tokana koulupäivänäni ostin penaaliin sopivan sävyisen Hello Kitty -kynän. Samaisella Jyväskylän reissulla tuli ostettua ihana mittanauha Titityystä ja söpö maatuska-kuvioinen pussukka mukavalta rouvalta, joka myi käsitöitään Mäki-Matin perhepuiston edessä. Mutta niitä en ole huomannut kuvata, vaikka molemmat käytössä ovat.

Koulupapereille piti saada mappi ja koulussa tehdyille piirrustuksille myös jokin säilytyssysteemi. Samalla mukaan tarttui Tommy Tabermannin runokirja pokkarin muodossa, kun halvalla sai :)

Koulussa suositeltiin hankkimaan A3-kokoinen muovitaskukansio portfolioksi ja siinä samalla hankin tietysti portfolioon sopivia papereita, vasemman reunan mustia papereita tuli hankittua monta nippua, kun halvalla sai :) Eräs ystäväni taasen esitteli tyttärensä Top Model -vihkoja ja ihastuin niihin sen verran, että hankin itselleni halvan kopion :) Samalla reissulla tuli hankittua myös manga-tusseja, koska niitä taasen oli suositellut suunnittelun opettajani. Että ihan pelkkien suositusten perusteella on nämä kaikki ostettu :)

tiistai 11. syyskuuta 2012

Varusteleka

Elämäni ekan tilauksen Varustelekaan tein vasta menneenä kesänä. Tosin olen sieltä tilattuja tavaroita saanut lahjaksi :) Löytyy niin natsikortti kuin tsekkiläisiä pyyhkeitä :) Varusteleka for Women FB-sivu järjesti tuunauskisan, johon halusin osallistua ja kun tuunauksen kohteena olleita BW-kenttäpuseroita ei kaapissani ollut, niin niitähän piti tilata. Vähän jotain muutakin tuli tilattua, kun ne kerran samoilla postituskuluilla tulivat :)

Pari kenttäpuseroa, pari kokispulloa, pari rasiaa energiasuklaata, parit kengännauhat, tsekkoslovakialaisia astiapyyhkeitä ja tsekkiläinen vaatetäydennyspakkaus. Syötävät menivät lahjoiksi ja kenttäpuserot tuunattavaksi, kengännauhoilla lapsukainen voi testata rannekkeen tekemistä, tilasin yhden valmiin paracord-rannekkeen hänelle myös malliksi.

Ihanin asia koko tilauksessa oli tämä vaatetäydennyspakkauksen mukana ollut vaaleanpunainen paperi, joka kertoo pakkauksen sisällöstä :) Olin kyllä vähän pettynyt, kun pakkauksen muovipussissa ei ollut mitään lapsellista kuva-aihetta, vaikka mainostekstissä sellaista lupailtiin. Pakkauksen käyttökelpoisin osa on tosiaan se valkoinen aluspaita, lahjoitin sen valkaisun ja pesun jälkeen veljelleni, joka otti sen heti käyttöön. Kauluspaita on merkillisesti mitoitettu, leveyttä riittää, mutta hihojen pituus tai kauluksen ympärysmitta ei ole mitenkään suhteutettu paidan ympärysmittaan. Eiköhän siitä tuunaamalla kuitenkin tule ihan hyvä kesäpaita isälleni. Bokserit ovat niin kamalat, että ne ovat jo ihanat :) Vaatekappaleiden lisäksi pakkauksessa oli pari jalkarättiä, nenäliina, astiapyyhe ja vähän isompi pyyhe. Kaikki uusia ja käyttämättömiä. Ja siis vuodelta 1975! Pakkaus on niin huvittavan ihana, että melkein voisin toisenkin tilata :D

maanantai 10. syyskuuta 2012

Retki Jyväskylään - enimmäkseen shoppailua :)


Pääsin opiskelemaan Jyväskylän aikuisopistoon erikoismitoitettujan vaatteiden suunnittelua, kaavoitusta ja valmistusta. Eka koulupäivä oli 22.8.2012 ja tein siitä koko päivän kestävän retken ystäväni kanssa. Oppitunnit kun olivat vasta illalla, niin sitä ennen ehti tehdä, nähdä ja shopata paljon.

Eka pysähdyspaikkamme oli Oritupa, mutta sieltä ei ole kuvia :) Korpilahden pysähdyksestä sen sijaan on kuvia. Höyry-galleria ja Emalipuu-liike sijaitsevat ihanalla paikalla veden äärellä vanhassa tiilirakennnuksessa! 

Varsinaisen Höyry-gallerian vieressä on vanha puusepänverstas, joka toimii kesäisin näyttelytilana. 30.9.2012 saakka siellä on Jyväskylän taiteilijaseuran Siirtolapuutarha 3D -kesänäyttely. 

Siirtolapuutarha 3D -näyttely oli mielenkiintoinen ja tuo näyttelytila aivan ihana!

Varsinaisessa Höyry-galleriassa oli elokuun loppuun saakka Kulttuuriosuuskunta Plankkon yhteisnäyttely. Aino Kajaniemen kuvakudokset olivat aivan uskomattomia! Olen joskus tehnyt pikkuisen taulun samalla tekniikalla ja siihenkin meni tuhottomasti aikaa. Kuvassa on yksi isoista teoksista, joka oli noin puolitoista metriä leveä ja lähes yhtä korkea. Erityisen hauskaa oli se, että tätä teosta pääsi katsomaan myös nurjalta puolelta. Jollakin tulevalla Jyväskylän retkelläni pitää päästä myös Palokan kirkkoon, koska siellä on Aino Kajaniemen suunnittelemat ja valmistamat tekstiilit. 

Höyry-gallerian seinää :) Sen alakerrassa olevassa Emalipuu-myymälässä en ottanut kuvia, vaan keskityin ihastelemaan mm. Hasa Designin batiikkituotteita. 

Kävimme lounaalla Jyväskylän kebab&pizzeriassa, valitettavasti en voi suositella ainakaan rullakebabia. Maku sinänsä oli hyvä, mutta kebab muutoin kovin kuiva. Tämän kebab-pizzerian vessa on kuitenkin näkemisen arvoinen :)
 Lounaan jälkeen oli tarkoitus katsastaa muutama kirppari, mutta matkalla oli niin houkuttelevat Tiimarin ale-kyltit, että piipahdimme ensin siellä. Nyt voin laittaa pinkit cupcake-koulutarvikkeeni pinkkiin penaaliin :) Ja tuota kovaan muovikuoreen pakattua sateenvarjoa olen katsellut Tiimarissa ennenkin, nyt sen hinnaksi taisi jäädä kolme euroa. 
SPR:n kirppiksellä en oikein jaksanut katsella vaatteita ja ne, mitä katsoin, eivät olleet kovin halpoja. Mutta hyviä löytöjä tein silti. Molempia lankoja ostin neljä kerää ja maksoivat vain 0,50 kappaleelta. Kaunotar, joka tässä kuvassa on vielä piiloutuneena laatikkoonsa, näkyy tuossa alla olevassa kuvassa.

 Kun olin pieni, niin meillä oli kotona tälläinen matkamuisto Venetsiasta, muistaakseni vaarini oli tuonut sen. Sekin gondoli on vielä tallella, mutta siinä ei ole valot toimineet ainakaan 30 vuoteen. Nyt löysin samanlaisen ja tämä vaikuttaa aivan käyttämättömältä. Lapsuusmuistojen takia oli aivan pakko ostaa tämä :)

Seppälän Kirpputorimarketista ostin vain kaksi vanhaa käsityölehteä. Iso kirppari ja ehkä siksi en jaksanut katsella kovin tarkkaan siellä ympärilleni.

Melkein Seppälän Kirpputorimarketin vieressä on SA-kauppa. Me tosin etsimme sitä ihan toisaalta ja käytimme tehokasta shoppailuaikaa kurvailuun teollisuusalueella :) SA-kaupan kanssa samassa talossa on Katriinan kauppa ja vaikka se kuinka houkuttelevalta näytti, niin meillä ei ollut aikaa käydä siellä. Ja sitten vielä SA-kaupan naapurissa on Kirpparilla.fi -kirppari ja sinnekään emme ehtineet. 

Mitään erityistä en ollut SA-kaupasta etsimässä, mutta kun halvalla sai, niin kaikenlaista tarttui mukaan. Kaikki muita kuvan tuotteita ostin kaksi, paitsi saippuaa, jota ostin viisi :) Beauty soap on niin hehkeässä kääreessä, että näitä voi pitää koristeena. Vasemmassa reunassa on ehkä sairaanhoitajan mekko, aivan käyttämätön ja koska se on 100 % puuvillaa, niin sen voi tuunata ainakin värjäämällä. Sama juttu keskellä olevan mekon kanssa, jonka äitini nimesi heti siivoojakoltuksi. Oikeassa reunassa on vielä kaasunaamarilaukku, joka myöskin päätyy tuunattavaksi. 

Tälläisen olen aina halunnut! Ennen vanhaan (nyt puhutaan 80-90 -lukujen vaihteesta) monella oli partioleirillä käytössä harmaa kenttäpaita. Varsinkin sen jälkeen, kun yhdellä ihastuksen kohteellani oli harmaa peltipaita Tervas-leirillä, niin minäkin halusin samanlaisen paidan :D En vaan koskaan raaskinut ostaa sitä uutena. Nytkin tämä varsin käytetty yksilö oli SA-kaupan ostoksistani kallein. Mutta on se vaan ihana :)

Paluumatkan kaffet nautittiin Länkipohjan Nesteellä, hyvää oli :) Ja tällä huoltiksella oli myös ihania koruja myynnissä :)