maanantai 6. lokakuuta 2014

Pietiläinen, Kaarnakari: Legioonalainen Peters - Tarkka-ampujan tähtäimessä


Kesällä oli lainassa jo toinenkin kirja Jugoslavian sodasta, mutta sitä en ehtinyt lukea. Tämän sentään sain luettua, vaikka palautinkin sen myöhässä. Molemmat nappasin kirjastan palautushyllystä. Sieltä yleensä löydän lukemiseni, kun kirjastossa käyn. Olen vähän laiska etsimään kirjoja :) Luulin, että olen lukenut jo yhden kirjan, joka kertoo legioonalainen Peters:istä, mutta vasta tämän kirjan lukemisen jälkeen tajusin, että olenkin lukenut toisesta suomalaisesta, joka myös on ollut Muukalaislegioonassa ja jonka sukunimi alkaa P-kirjaimella :)
Jugoslavian sisällissodasta olen lukenut muutamia kirjoja ennenkin, mutten rauhanturvaajien näkökulmasta. Legioonalaisia on pyydetty mukaan YK:n operaatioon, jonka tavoitteena on pitää Sarajevon lentokenttä auki ja toimintakuntoisena. Kirjasta välittyy legioonalaisten turhautuminen, koska YK:n alaisuudessa he eivät voi toimia tavalla, johon ovat koulutettuja ja johon ovat tottuneet. Lentokentällä he ovat lähes jatkuvan tulituksen kohteena ja tulitukseen ei saa vastata. Tärkeiden lentojen tullessä kentän ympäristö suljetaan ja legioonalaiset tarkistavat autoja tiesuluilla. Välillä he joutuvat raivaamaan kentän ympäristöön kaivettuja miinoja. Kaikki eivät kestä hermoja raastavia tehtäviä ja legioonalaisia kuolee serbien tulituksissa. Erityisesti kirjasta jäi mieleen, kun pieni ryhmä legioonalaisia kävi katsomassa elämää ja kyliä pääkaupungin ulkopuolella. Joissakin kylissä oli jäljellä lähinnä vanhuksia, joilla oli pulaa kaikesta. Toisissa kylissä taasen oli aseistautuneita joukkoja, joita legioonalaiset joutuivat pakenemaan.
Tarkka-ampujan tähtäimessä ei ollut mitenkään erityinen lukukokemus, mutta sen luettuani haluaisin lukea myös muita Peters:istä kirjoitettuja kirjoja. Samoin haluaisin lukea taas lisää Jugoslavian sisällissodasta.

Ei kommentteja: