torstai 4. heinäkuuta 2019

Päivi Marita Alatalo: Vion Tarinat I: Pelko


Kirja on saatu arvioitavaksi kirjailijalta. 

Päivi Marita Alatalon Vion Tarinat –sarjan ensimmäinen osa on nimeltään Pelko ja se kuvaa kirjaa hyvin. Näkyvien pelottavien asioiden ohella kirjassa pelkoa aiheuttavat niin menneet kuin tulevat tapahtumat, ihmissuhteet ja niihin liittyen yleisesti hyväksyttyjen normien rikkominen. Pelko on scifiä, fantasiaa ja dystopiaa, mutta myös rakkaustarina - tai paremminkin monta yhteen kietoutuvaa rakkaustarinaa. Pelko on ensimmäinen suomalaisen kirjailijan kirjoittama scifiksi luokiteltava kirja, jonka olen lukenut ja se yllätti positiivisesti myös siinä genressä. Koska sain kirjan arvosteltavaksi erityisesti sen polyamoriaa sivuavan sisällön vuoksi, niin keskityn tässä arviossa pohtimaan enemmän ihmissuhteita kuin taistelua avaruusolioita vastaan.  
Sodan jälkeinen Vio on kuihtuva ja huonosti voiva maa. Ympäristö on saastunut, lapsia ei synny, väestön sukupuolijakauma on vinoutunut ja vähiä naisia varten on erityinen suojeluohjelma. Armeijan tutkimuksissa on selvinnyt uusi vaara, joka uhkaa tuhota sen, mitä Viosta on jäljellä. Sodan veteraaneista ja nuorista sotilaista kootaan pieni ryhmä estämään tämä tuho. Ryhmän koulutuksen ja operaation aikana tunteet meinaavat ottaa vallan myös kokeneista sotilaista, ihmissuhteet ja ihastumiset uhkaavat jopa tehtävän onnistumista. Operaation aikana moni sodan veteraaneista joutuu kohtaamaan vanhat pelkonsa ja painajaisensa uusien menetysten lisäksi. 
Merkittäviä henkilöitä tarinan kannalta on kirjassa monta, sotilaiden ryhmässä on yhdeksän jäsentä ja lisäksi on muita tarinaan oleellisesti vaikuttavia henkilöitä. Varsinaisiksi päähenkilöiksi nousee nuori naisluutnantti Adal “Sky” Rivers ja sodassa kapteenin arvon saavuttanut Sean Crosslake. Myös kahdella muulla miespuolisella veteraanisotilaalla, Jaelan Keys ja Dael Patek, on tärkeät osat tarinassa. Näiden neljän henkilön taustoista kerrotaan enemmän, mutta varsinaisesti tutuiksi tulevat vain Rivers ja Crosslake kahden muun hahmon jäädessä hieman ohuiksi. Kirjan muistakin henkilöistä kerrotaan taustoja, mutta varsinkin sotilasryhmän nuorista jäsenistä jäin kaipaamaan jotakin lisää. He ovat kuitenkin mukana ison osan tarinasta, mutta jäävät kovin sivullisiksi ja tuntemattomiksi. Hauska yksityiskohta on joidenkin hahmojen nimien merkitys: miten Keys on ratkaisun avain ja miten kaikkia kolmea miestä yhdistävä ja rakastava Sky on “kuin taivas, jota kohti vuori oli aina kohonnut, jota vesi heijasti ja jonka kumppani oli ikuinen tuuli”.  
Juonen kannalta oleellinen polyamoria antaa kirjaan aivan oman lisänsä. Polyamoria ei tunnu ns. päälle liimatulta, vaan se punoutuu osaksi tarinaa ja loppuratkaisua. Hahmot ovat mielestäni uskottavia tunteidensa ja ajatustensa kanssa. Miten tuntuu sopimattomalta rakastaa useampaa tai miten mustasukkaisuus raastaa, kun ymmärtää ettei ole rakastettunsa maailmassa ainoa ihminen, jota kohtaan tämä tuntee romanttisia tunteita. Ja kuitenkaan kummassakaan tapauksessa ei tunnu olevan muita vaihtoehtoja kuin jatkaa, koska rakkauden tunteet ovat niin voimakkaita. “Hän oli ymmärtänyt, että hän ei voinut määrätä sydäntään. Että hän rakastaisi, rakastaisi koko sydämellään; tarkoitti se sitten mitä tahansa.” Pidin myös siitä, että kirjassa polyamoriaa ei ole ainoastaan tunteiden pohtimista, vaan siihen on myös käytännön syitä ja sitä pohditaan myös niiden kautta. 
Kaiken kaikkiaan tarina etenee sujuvasti. Joitakin kirjoitusvirheitä huomasin ja joitakin lauseita oli hieman hankala ymmärtää, mutta itseäni nämä eivät erityisemmin häirinneet eivätkä hankaloittaneet tarinan seuraamista. Kirjoitusvirheitä ollaan korjaamassa seuraavaan painokseen, joten jatkossa niistä ei ole enää haittaa. Pidin kirjan juonesta ja se piti otteessaan, joten kirja tuli luettua nopeasti. Tosin ihan viimeisten sivujen käänteistä en niin välittänyt, mutta sama ongelma on itselläni useasti kirjojen kanssa. Pidän siitä, että tarina vain loppuu eikä sen jälkeen enää kerrota, mitä kirjan hahmoille joskus tulevaisuudessa tapahtuu. Kirjan on kuvittanut hollantilainen Wietze Fopman ja olisin toivonut kuvitukselle enemmänkin tilaa. Luettuani kirjan piti selailla se läpi ja katsoa, että missä kohdissa kuvitusta oli, koska lukiessa nämä jotenkin jäivät itseltäni huomaamatta.  
Pelko voisi sopia luettavaksi niillekin, joille scifi/fantasia/dystopia ei ole kovin tuttua ja jotka suhtautuvat ehkä ennakkoluuloisesti näihin kirjallisuuden lajeihin. Olin itse pitkään ennakkoluuloinen näitä kirjallisuuden lajeja kohtaan ja vasta hyvinkin aikuisena tutustuin niihin ja voisin kuvitella, että tämä olisi sopivan pehmeä lasku, jos scifi/fantasia/dystopia on vielä vierasta. Pidin paljon siitä, miten polyamoria tuodaan kirjassa esiin ja koska se on melko hallitseva teema kirjassa, niin ehkä tämän voisi lukea pelkästään polyamoristisen sisällön vuoksi, jos se aihe erityisesti kiinnostaa. Toisaalta polyamoriaa ei mitenkään tuputeta, vaan se liittyy niin kiinteästi tarinaan, etten usko sen häiritsevän niitäkään, joille aihe on vieras. Ja kuten kirjailija itse sanoo, niin Pelko on omanlaisensa rakkaustarina, joten sen voi lukea myös rakkausromaanina, jossa on hieman erikoisempia lisämausteita :)

maanantai 6. toukokuuta 2019

Michelle Obama: Minun tarinani


Michelle Obaman kirjasta olin kuullut paljon hyvää ja halusin ehdottomasti lukea sen. Mielenkiintoinen kirja tämä olikin. En aikaisemmin tiennyt paljoakaan Michelle Obaman elämästä ja kirja kertoi uutta myös hänen miehestään. Jotkin tapahtumat Barack Obaman presidenttikausilta olivat tuttuja tai muistuivat mieleen kirjaa lukiessa. Erityisen mielenkiintoista oli, miten eri tavoin Michelle Obama on yrittänyt tehdä tyttäriensä elämästä edes jollain tapaa normaalia, vaikka he ovat varttuneet hyvinkin erikoisessa ympäristössä eli Valkoisessa talossa. En voi kuin suositella kirjaa!

Lukuhaasteessa tämä sopii kohtiin: 1 (kannessa on ihmiskasvot), 4 (kirjailijan ainoa teos), 10 (rodullistetun kirjailijan kirjoittama), 11 (käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa), 21 (julkkiksen kirjoittama kirja) ja 43 (seurataan lapsen kasvua aikuiseksi).

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä


Kaipasin jotain kevyttä luettavaa välillä ja valitsin Book Beat -jonostani luettavaksi tämän kirjan. Monelta olen kuullut tästä kirjasta, mutta silti ei ollut oikein minkäänlaisia ennakko-odotuksia suuntaan tai toiseen. Enkä lukemisen jälkeenkään tiedä, mitä mieltä kirjasta olisin. Hauskaa luettavaa Mielikuvituspoikaystävä kyllä oli eli lukukokemus kallistuu kuitenkin positiivisen puolelle.

Lukuhaasteessa tämä sopii kohtiin: 6 (rakkausromaani), 15 (käsitellään tabua), 18 (eurooppalainen kirjailija), 25 (en ole lukenut aikaisemmin kirjailijan tuotantoa), 29 (kirjassa nähdään unia) ja 36 (kirjassa ollaan yksin).

lauantai 4. toukokuuta 2019

Helmikuun tavarat

Päivitetäänpäs välillä, miten tavaroiden raivaus edistyy. Helmikuun tavaraliikenteestä on pitänyt kirjoittaa jo pari kuukautta sitten, mutta vaikka olen tämän Bloggerin avannut, niin en ole muistanut tätä postausta kirjoittaa. Mutta nyt koitan kiriä myös näiden tavarapäivitysten kanssa. Vaikka nämä kiinnostaisivat vain itseäni :)


Ainoat varsinaiset tavarat, jotka kotiini tuli helmikuun aikana, ovat kuvassa. Kynsilakka, meikkivoide ja urheiluhousut. Näiden lisäksi tuli kyllä lankaa 8 kerää :) Eli kotiin tuli yhteensä 11 tavaraa. Poistin helmikuun aikana 64 tavaraa, joista suurin osa on lankakeriä, mutta muutakin lähti kuten kirjoja ja säilytysrasioita. Tavara väheni kodissani helmikuun aikana siis 53 kappaleella, mikä on mielestäni oikein hyvin. 

Tammikuussa tavara väheni 10 kappaleella ja helmikuussa 42 kappaleella. Helmikuun jälkeen kodissani oli siis jo 52 tavaraa vähemmän kuin vuoden alussa :) 

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Hassan Blasim: Allah99


Otin taas vähäksi aikaa Book Beat -palvelun käyttööni ja tämän kirjan luin tällä kertaa sieltä ensimmäiseksi. Lukuhaasteen Facebook-ryhmässä oli mainittu tämä kirja ja se kuulosti mielenkiintoiselta. Luin etukäteen myös Hesarin artikkelin kirjailijasta. Jonkin verran ennakkokäsityksiä siis oli, ainoana negatiivisena se, että kirjan kerrottiin pomppivan nykyhetkestä menneisyyteen ja tarinan kertojahahmotkin kuulemma vaihtelee. Tokihan jokainen kappale oli oma tarinansa ja jokainen kappale alkoi kirjeen/viestin muotoon kirjoitetulla osuudella, joka ei liittynyt sitä seuraavaan tarinaan. Kirjeosiot kuitenkin muodostivat keskenään yhtenäisen ja kronologisesti etenevän tarinan. Kirjassa liikutaan eri maissa, siinä esiintyy kymmeniä eri henkilöitä ja suomalaisesta baarista tarina voikin hypätä kymmenien vuosien takaiseen Bagdadiin. Joidenkin mielestä kirja on sekava, mutta itse pidin sitä ihan järjestelmällisenä ja helposti seurattavana :) Vaikka Irak on uutisista tuttu kymmenien vuosien ajalta, niin ihmisten arkisesta elämästä siellä en tiedä mitään, mutta Allah99 tarjosi välähdyksiä tästä arjesta. Kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen kirja, jonka luin ahmien ja ehkä pitäisi lukea se vielä uudestaan vähän rauhallisempaan tahtiin.
Lukuhaasteessa tämä kirja sopii kohtiin: 2 (kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä), 10 (rodullistetun kirjailijan kirjoittama), 15 (kirjassa käsitellään jotain tabua), 16 (kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajalla), 20 (kirja käsittelee minulle vierasta kulttuuria), 25 (kirjailija, jonka tuotantoa en ole lukenut aikaisemmin), 38 (jossain päin maailmaa kielletty kirja) ja 49 (vuonna 2019 julkaistu kirja).

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Kimmo Miettinen: Pitkäjano


Tämä kirja oli ns. täsmälainaus, jolla saan kaksikin kohtaa täytettyä lukuhaasteessa. Menin kirjastossa sen kaunokirjallisuushyllyn kohdalla, jossa kirjailijoiden sukunimet alkavat M-kirjaimella ja silmät kiinni valitsin hyllystä kirjan. Sen verran tunnustelin, etten mitään valtavan paksua kirjaa ota :) Käteen sattui siis Kimmo Miettisen kirjoittama Pitkäjano ja tämä oli yllätävänkin hyvä kirja silmät kiinni valituksi.
Kirjassa seuraillaan kymmenen päivän ajan kahden musiikkitoimittajakaveruksen alkoholintäytteistä matkailua ympäri Suomea ja ehtivät heti Tukholmassakin käydä välillä. Välillä puhutaan syvällisiä, välillä vongataan naisia ja välillä on rahat loppu. Humalaisten miesten sanailu oli hetkittäin vähän rasittavaa luettavaa, mutta se kuulosti kyllä hyvinkin aidolta ja ehkä juuri siksi olikin rasittavaa :) Erityisen ärsyttävää se ei kuitenkaan luettuna ollut, koska kirjasta jäi kaiken kaikkiaan positiivinen mielikuva. Kiivaankin sanailun takana on ystävyyttä ja välittämistä.
Lukuhaasteessa tämä sopii kohtiin: 14 (kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimeni), 18 (eurooppalainen kirjailija), 24 (sokkona hyllystä valittu kirja) ja 25 (kirjailija, jonka tuotantoa en ole lukenut ennen).

lauantai 23. helmikuuta 2019

Äni Jaatinen: My Rosy Road


Kävin lainaamassa kirjastosta joitakin kirjoja ihan vain sen takia, että sopivat lukuhaasteen eri kohtiin. Mitään suurempaa suunnitelmaa ei ollut, mutta esimerkiksi tämän kirjan lainasin sen vuoksi, että sopii kohtaan "3. kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota en yleensä lue". Luen sarjakuvakirjoja todella harvoin, joten marssin kirjaston sarjakuvaosastolle ja nappasin mukaan ensimmäisen sarjakuvakirjan, joka vaikutti kiinnostavalta.
My Rosy Road kertoo tekijänsä tarinan, millaista nuoren naisen elämä oli ennen vakavaa sairautta, miten hän selvisi sairaudesta ja miten se muutti hänen elämänsä. En ole ennen lukenut näin henkilökohtaista ja tositapahtumiin perustuvaa sarjakuvakirjaa. My Rose Road oli hyvä valinta edustajaksi kirjallisuuden lajista, mitä en yleensä lue, koska se ei ollut mielestäni ihan perinteinen sarjakuva ja sai ajattelemaan, että ehkä noita sarjiksia voisi lukea useamminkin.
Lukuhaasteessa tämä sopii kohtiin: 1 (kannessa on ihmiskasvot), 3 (sellainen kirjallisuuden laji, jota en yleensä lue), 4 (kirjailijan ainoa teos), 18 (eurooppalainen kirjailija), 25 (kirjailija, jonka tuotantoa en ole lukenut aikaisemmin), 37 (pienkustantamon julkaisu) ja 47 (kirjassa on alle 100 sivua).