Sain tämän kirjan viime jouluna lahjaksi ja luin sen varmaan toisena kirjana tänä vuonna. Luulin kirjoittaneeni tästä jo ajat sitten, mutten ollutkaan. Vähän piti kaivella muistia, että minkäslainen kirja tämä olikaan :) Ei ihan kevyttä luettavaa, muttei mitään liian synkeätäkään iltalukemiseksi. En ole lukenut muita Riikka Pulkkisen kirjoja, ehkä pitäisi ottaa niistä jokin lukulistalle. Totta-kirjasta jäi hieman ristiriitainen olo, toisaalta pidin kirjoitustyylistä, toisaalta taasen monimuotoiset vertauskuvat häiritsivät varsinkin aluksi. Tämän vuoksi pitäisi varmaan lukea jotain muutakin Pulkkisen kirjoittamaa. Muistaakseni vitkastelin kirjan ensimmäisten kappaleiden kanssa useamman päivän, kunnes pääsin vauhtiin ja luin kirjan kerralla loppuun. Positiivinen vaikutelma tästä siis lopulta jäi. Juonea en lähde tällä kertaa omin sanoin kuvaamaan, kun sopiva tiivistelmä löytyy takakannesta: "Elsa tekee kuolemaa. Martti ja Eleonoora yrittävät totutella ajatukseen puolison ja äidin menettämisestä, vaikka suru painaa kyyryyn. Äidin olemassaolon haurastuessa katoaa Eleonooran lapsuudenmuistoilta kiinnekohta.
Tyttärentytär Anna unohtaa itsensä helposti ohikulkijoiden kohtaloihin. Maailma on hänelle kertomuksia täynnä. Sattumalta Anna saa tietää Eevasta, josta isovanhemmat ovat vaienneet vuosikausia.
Eevan unohdettu tarina avautuu kerros kerrokselta. Perheessä lastenhoitajana toimineen nuoren naisen ääni vie 60-luvun alkuun, aikaan, jolloin pieni pilleri oli jo keksitty, muttei vielä uusia iskulauseita."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti