lauantai 27. joulukuuta 2008

*hakkaa päätä seinään ja jalkaa lattiaan*

Valitettavasti en tiedä, kenen biisissä noin lauletaan. Enkä muista sanoista muuta kuin tuon kertosäkeen. Jos joku muistaisi kappaleen nimen ja esittäjän, niin olisin kiitollinen :) Tuo kuvaa hyvin mikä fiilis on tässä viime aikoina ollut rakkaan mieheni kanssa. Mutta kun tarpeeksi hakkaa päätä seinään, niin aina jotain tapahtuu :) Tehokkaampaa olisi tietysti samanaikaisesti hakata sen miehenkin päätä seinään... No ei vaan, kuulostipa tuo väkivaltaiselta. Toinen kuvaava biisi on Irinan Kymmenen kirosanaa. Sanat löytyy esim. täältä.

Kaiken pään hakkaamisen lomassa mies sai joululahjankin. Alunperin ajattelin neuloa yhden jutun, mutta aika ja varsinkaan energia ei riittänyt. Tätä neulomusta varten tein jopa mallitilkkua tai oikeastaan opettelin uutta tekniikkaa. Koitan toteuttaa sen miehen synttäreihin mennessä, joten en kerro siitä sen enempää. Joululahjaan tuli kuitenkin yksi itse tehty osa. Tai paremminkin itse muotoiltu. Tavallisesta vaaleanpunaisesta pesusienestä leikkasin tissien mallisen pesusienen :D
Jep, minulla on joskus outo huumorintaju ;) Idea tuli siitä, kun luin jonkun rap-artistin halunneen hotellihuoneeseensa koristeeksi vesimelonit, jotka oli leikattu hänen vaimonsa rintojen mallisiksi. Höpisin tästä armaan mieheni kanssa ja sitten kirjoitin lahjaideoihin "tissipesusieni". Ihan pelkkää hömppää lahja ei ollut, toilettilaukussa on myös suihkugeeliä. Pakettiin meni myös muun muassa kalenteri, johon kirjoitin valmiiksi tärkeitä päiviä kuten omat synttärini ja meidän suhteen synttärit.

Irinaa Youtubesta etsiessäni eksyin kuuntelemaan myös Indicaa. Ikuinen virta on ikuinen suosikkini, mutta noista uudemmista löysin nyt monta uutta suosikkia. Kuten tämä 10 h myöhässä.

Ei kommentteja: