Erlend Loe: L

Lähikirpparilta löytyi tämäkin kirja. Koska olin kuullut niin paljon Loen Supernaiivi-kirjasta, niin ajattelin, että pitäähän minunkin joku hänen kirjansa lukea ja ostin tämän.
L kertoo norjalaisten nuortenmiesten ryhmästä, joka lähtee Tyynenmeren autiolla saarella tutkimusmatkalle. Tarkoitus on etsiä todisteita ainakin sille, että Tyynimeri on ollut jäässä ja Etelä-Amerikan intiaanit ovat luistelleet Tyynenmeren saarille. Ryhmän jäsenillä on muitakin tutkimusideoita tai tehtäviä mm. tyttöjen jaksollinen järjestelmä ja elokuvakäsikirjoituksen tekeminen. Ryhmä saa avustuksia, löytää sopivan saaren ja lähtee matkaan. Autiolla saarella he viettävät kolmisen viikkoa, tutkimuksiakin tehdään, mutta paljon aikaa kuluu valittamiseen säästä ja hyttysistä. Retkikunnan johtajakin ymmärtää lopulta, etteivät he tule saavuttamaan mitään suurta eikä palatessa heitä vastassa ole sen paremmin soittokuntaa kuin muitakaan onnittelijoita.
Tulipahan luettua, se on päällimmäisin tuntemus tästä kirjasta. Ei ihan samanlaista tajunnanvirtaa kuin Loen kirjoittama Tosiasioita Suomesta, mutta vähän sinne päin kuitenkin. Ei siis mene suosikkikirjojeni joukkoon, ei lähellekään.

Erlend Loe: Tosiasioita Suomesta

Olin jo aikaisemmin alkanut lukea toista Erlend Loen kirjaa, joka oli loppuhuipennusta vaille valmis, kun nappasin Tosiasioita Suomesta matkalukemiseksi syyslomareissulle. Osasin siis odottaa hieman omaperäistä kerrontatapaa. Minun pitäisi varmaankin pitää Loen kirjoitustyylistä, joka on välillä melkoista tajunnanvirtaa ja pitkiä virkkeitä ja toisena hetkenä taasen hyvinkin lyhyitä ja ytimekkäitä lauseita. Itse taidan välillä kirjoittaa vähän samaan tapaan :) Mutta nyt hyppelin pisimpien virkkeiden ja pahimpien mielen harhailujen yli.

Päähenkilö on oslolainen mies, joka saa tehtäväkseen laatia norjalaisia Suomeen houkuttelevan matkailuesitteen. Hän ei tiedä mitään Suomesta ja päätyy käyttämään esitteen pohjana National Geographic:in vanhaa artikkelia Suomesta. Faktojen ajankohtaisuutta hän ei tietenkään tarkista ja kirjoittelee esitteeseen tekstiä myös omien ennakkoluulojensa perusteella. Esitteen laatimisen lomassa päähenkilö ihastuu naiseen ja tekee tämän vuoksi melkein mitä vaan ja esitteen laatiminen meinaa unohtua. Loppuratkaisu on... hmm, erikoinen. Sen vuoksi mietin jo, että mitenkähän oudosti se toinen vielä luettavana oleva Loen kirja päättyy. 

Tosiasioita Suomesta on ainakin suomalaiselle enimmäkseen hauskaa luettavaa, jos pitkien tajunnanvirtavirkkeiden ei anna häiritä. Melkein kahden luetun kirjan jälkeen en edelleenkään tiedä, että tykkäänkö Loen kirjoista vai en :) Ehkä pitää lukea seuraavaksi hänen tunnetuin kirja eli Supernaiivi.

Matissen morsian

Ostin tämän pokkarin lähikirpparilta, kun halvalla sai :) Lukukokemuksena miellyttävä ja nopeasti tämän luin, mutta silti en oikein tiedä, mitä tästä sanoisin. Melko kevyttä luettavaa, vaikka kirjassa on taidemaailman juonittelua ja parantumattomasti sairas nuori nainen. Takakannen teksti päättyy kysymykseen, voiko taiteen vuoksi vaikka tappaa, mutta enemmänkin kirja käsittelee sitä, voiko taide parantaa.

Pietiläinen, Kaarnakari: Legioonalainen Peters - Tarkka-ampujan tähtäimessä

Kesällä oli lainassa jo toinenkin kirja Jugoslavian sodasta, mutta sitä en ehtinyt lukea. Tämän sentään sain luettua, vaikka palautinkin sen myöhässä. Molemmat nappasin kirjastan palautushyllystä. Sieltä yleensä löydän lukemiseni, kun kirjastossa käyn. Olen vähän laiska etsimään kirjoja :) Luulin, että olen lukenut jo yhden kirjan, joka kertoo legioonalainen Peters:istä, mutta vasta tämän kirjan lukemisen jälkeen tajusin, että olenkin lukenut toisesta suomalaisesta, joka myös on ollut Muukalaislegioonassa ja jonka sukunimi alkaa P-kirjaimella :)
Jugoslavian sisällissodasta olen lukenut muutamia kirjoja ennenkin, mutten rauhanturvaajien näkökulmasta. Legioonalaisia on pyydetty mukaan YK:n operaatioon, jonka tavoitteena on pitää Sarajevon lentokenttä auki ja toimintakuntoisena. Kirjasta välittyy legioonalaisten turhautuminen, koska YK:n alaisuudessa he eivät voi toimia tavalla, johon ovat koulutettuja ja johon ovat tottuneet. Lentokentällä he ovat lähes jatkuvan tulituksen kohteena ja tulitukseen ei saa vastata. Tärkeiden lentojen tullessä kentän ympäristö suljetaan ja legioonalaiset tarkistavat autoja tiesuluilla. Välillä he joutuvat raivaamaan kentän ympäristöön kaivettuja miinoja. Kaikki eivät kestä hermoja raastavia tehtäviä ja legioonalaisia kuolee serbien tulituksissa. Erityisesti kirjasta jäi mieleen, kun pieni ryhmä legioonalaisia kävi katsomassa elämää ja kyliä pääkaupungin ulkopuolella. Joissakin kylissä oli jäljellä lähinnä vanhuksia, joilla oli pulaa kaikesta. Toisissa kylissä taasen oli aseistautuneita joukkoja, joita legioonalaiset joutuivat pakenemaan.
Tarkka-ampujan tähtäimessä ei ollut mitenkään erityinen lukukokemus, mutta sen luettuani haluaisin lukea myös muita Peters:istä kirjoitettuja kirjoja. Samoin haluaisin lukea taas lisää Jugoslavian sisällissodasta.

Terveellinen suklaakakku :)

Vähäkalorisuuden lisäksi se on gluteeniton ja laktoositon!

Suunnittelimme pidempää lautapelisessiota kavereiden kanssa ja pitihän siinä samalla syödä. Ruokalistalle valikoitui kaikkea japanilaishenkistä ja etsiskelin sopivaa jälkiruokaa tähän settiin. Useammassa paikassa ehdotettiin Mochi-nimistä herkkua, joita kavereideni kanssa myös implanttileivoksiksi kutsumme :) Niitä en kuitenkaan halunnut väsätä ja onneksi löysin suklaakakun ohjeen, joka täytti kaikki vaatimukset niin japanilaisuudesta kuin gluteenittomuudesta ja sen sai helposti tehtynä laktoosittomana. Kaiken muun hyvän lisäksi ohje lupasi suklaakakun olevan vähäkalorinen. Kaikki ainekset löytyivät lähikaupasta, vaikka etukäteen pelkäsin, ettei siellä olisi pehmeää tofua. Tein ohjeen 1,5 -kertaisena mm. siksi, että omistan vain isompia piirakkavuokia ja ainekset olivat sopivamman kokoisia tälläiseen satsiin mm. suklaalevy 150 g ja tofupaketti 300 g.

150 g pehmeä tofu

150 g tummasuklaa, laktoositon

3 munanvalkuaista kylmänä

3 munankeltuaista huoneenlämpöisenä

3 rkl kaakaojauhe

3 tl brandy tai tumma rommi

(3 rkl laktoositon maito tai kerma)

Ensimmäiseksi voi laittaa uunin lämpiämään 175-asteiseksi. Suklaa palastellaan kulhoon ja sulatetaan mikrossa tai vesihauteessa. Suklaan joukkoon voi laittaa maitoa tai kermaa 3 ruokalusikallista, mutta mielestäni tämä ei ole pakollista. Munanvalkuaiset vatkataan vaahdoksi omassa kulhossaan. Ohje sanoo, että vaahto voi olla pehmeää eli siihen ei tarvitse jäädä terävää huippua, kun vatkaimen nostaa ylös. Toisessa kulhossa sekoitetaan munankeltuaiset, kaakaojauhe, rommi tai brandy ja sulatettu suklaa tasaiseksi. Suklaiseen seokseen lisätään ensin noin kolmasosa valkuaisvaahdosta ja vähitellen loput. Taikina kaadetaan piirakkavuokaan ja vuoka uuniin noin 40 minuutiksi. Jos käytössä ei ole teflon-vuokaa, niin piirakkavuoka kannattaa voidella ensin. Ja sitten nautitaan :)

Toisella kertaa samaa kakkua leipoessani tein sen kaveriksi vadelma-jugurttikastiketta: maustamatonta jugurttia (sekä turkkilaista jugurttia että vähän ns. tavallista, juoksevampaa jugurttia), ripaus vaniljasokeria ja reippaasti äidin tekemää vadelmahilloa. Olin syönyt tätä kakkua hyvällä ruokahalulla pari palaa ja mielessä oli vain käynyt, että on tämä vähän kuivempaa kuin se ensimmäinen tekemäni. Sitten kävin jääkaapilla ja huomasin tofupaketin olevan edelleen siellä koskemattomana. Että hyvän suklaakakun saa siis ihan vain kananmunista, suklaasta ja kaakaojauheesta :)

Romèo Dallaire: Shake Hands with the Devil

Tämä oli kesälomareissun lukemisenani. Ei todellakaan kevyttä kesälukemista, mutta ajattelin, että tätä on parempi lukea hellepäivänä aurinkoa ottaessa kuin synkkynä syysyönä. Mieheni on lainannut kirjan kaveriltaan ja minä edelleen lainasin sen :) Joitakin sota-aiheisia kirjoja olen ennenkin lukenut. Ruandan sota, josta kirja kertoo, on kuitenkin aihe, josta tiesin etukäteen hyvin vähän. Shake Hands with the Devil aiheutti sen, että haluaisin tietää aiheesta enemmänkin.
Roméo Dallaire nimettiin YK:n Ruandan avustusoperaation (UNAMIR = UN Assistance Mission for Ruanda) komentajaksi 1993. UNAMIR:in tarkoituksena oli valvoa vastasolmitun rauhansopimuksen toteutumista, mutta pian UNAMIR-joukot joutuivat uuden sisällissodan ja kansanmurhan todistajiksi. Alunperinkin Dallairella oli käytössään liian vähän joukkoja ja kalustoa, mutta tilanne vain paheni koko ajan. Kirja antaa kovin toivottoman kuvan tästä YK:n operaatiosta. Rauhanturvaajilla ja sotilastarkkailijoilla ei ollut aina ruokaa tarpeeksi itselleenkään, mutta vähistä ruoka-annoksistaan he jakoivat niille ihmisille, jotka tulivat hakemaan heiltä suojaa. Harvoihin kulkuneuvoihin ei ollut tarpeeksi polttoainetta, ammukset olivat aina vähissä, luvattuja joukkoja ei saatu lisää. Raportteja ja puutelistoja YK:n päämajaan kirjoitettiin tiuhaan tahtiin, mutta niillä ei ollut suurtakaan vaikutusta. YK-sotilaita kuoli ja haavoittui, monen mieli murtui. Dallaire koitti lähettää sotilaitaan välillä lepäämään rauhallisempiin naapurimaihin. Kun hän itse pääsi välillä hotellin puhtaisiin lakanoihin nukkumaan ja ravintolaan syömään, hän tunsi huonoa omatuntoa, koska tiesi sotilaidensa kamppailevan puutteen keskellä Ruandassa. Toivottoman operaation keskellä myös Dallairen mielenterveys järkkyi ja hän käyttäytyi itsetuhoisesti. Hän kuitenkin ymmärsi pyytää vapautusta tehtävästään ja palasi kotimaahansa Kanadaan.
Kirja keskittyy tapahtumiin Ruandassa, mutta siinä sivutaan myös sitä, että jälkeenpäin Dallaire kärsi posttraumaattisesta stressihäiriöstä ja yritti itsemurhaa. Kirjan kirjoittaminen kokemastaan oli osa hänen parantumista ja selviytymistä. Kirjaa suosittelen kaikille, mutta jos sen lukeminen tuntuu liian raskaalta, synkkää tekstiähän siinä on paljon, niin sen pohjalta on tehty myös elokuva. Itse aion seuraavaksi katsoa dokumentin, jossa Dallaire palaa Ruandan kymmenen vuotta kansanmurhan jälkeen, löytyy Yle Areenasta.

Tavoitteesta jäljessä

Tänäkin vuonna tavoitteenani on lukea kirja viikossa eli vuodessa 52 kirjaa. Nyt lokakuun alussa laskin lukemani kirjat ja naputtelin kesän aikana lukemistani kirjoista tekstiä tänne. Taas olen tavoitteestani jäljessä. Luettuna on 26 kirjaa, joten vuoden viimeisellä neljänneksellä pitäisi lukea puolen vuoden kirjat. Onhan se mahdollista, kun kylmät syys- ja talvi-illat eivät houkuttele olemaan ainakaan ulkona.

Ongelmaksi taitaa ennemminkin tulla se, ettei ole sopivia kirjoja luettavaksi. Maailma on täynnä kirjoja, joita haluaisin lukea, mutta olen liian laiska hankkimaan niitä käsiini. Luen lehdistä kirja-arvostelut ja reippaalla tuulella ollessani kirjoitan jopa ylös, mitä haluaisin lukea. Hyvin harvoin kuitenkaan menen kirjastoon etsimään kirjoja, joita haluaisin lukea. Suorastaan nolostuttavan harvoin edes käyn kirjastossa ja kun sinne menen, niin yleensä lainaan ison pinon käsityökirjoja, joiden ohjeita selailen. Jos lainaan romaaneja, niin ne nappaan kirjaston palautushyllystä. Tarpeeksi pieni valikoima, niin jaksan valikoida, minkä niistä haluaisin lukea :) Lainaamisen sijaan haalin kirjoja kirppareilta, vaikka se ei ole kovin järkevää. Hyvin harva lukemistani kirjoista jää kirjahyllyyni, moni niistä palautuu myyntiin jopa samalle kirpparille, mistä ne olen hankkinut. Jonkin verran lainaan kirjoja ystäviltäni ja yleensä heidän kirjahyllyistä löytyy vähän parempia kirjoja kuin kirppareilta haalimani hömppäromaanit. Yksi tärkeä kirjojen hankintapaikkani on taloyhtiömme roskiskatos ja varastokäytävä, molempiin ihmiset jättävät tasaiseen tahtiin romaaneja. Taloyhtiön yleisistä tiloista olen tehnyt yllättävänkin hyviä löytöjä, jotka palautan sitten kiertoon joko saman paikan tai jonkin kirpparin kautta. 

Kirjojen ostaminen ja pian taas eteenpäin lahjoittaminen/myyminen ei siis ole järkevää, mutta tällä hetkellä se on helpoin tapa hankkia luettavaa. Kirjastoon meiltä on useampi kilometri, mutta lähikirpparille alle kilometri. Kirjavalikoima on kovin rajattu kirpparilla, mutta kyllä sieltä joka kerta jotain luettavaa löytyy. Ja sinne on ehkä pakko mennä taas huomenna, koska kotona ei ole mitään luettavaa. Olen sairastellut flunssaa tämän viikon ja lukenut kaikki viime aikojen kirjahankintani. Kaikki kirjahyllyssäni pysyvästi olevat kirjat olen lukenut, osan moneen kertaan. Yksi lukematon kirja sentään löytyy, mieheni joululahjaksi saama paksu opus, joka sijoittuu Toisen Maailmansodan aikaiseen Berliiniin. En tiedä, onko se kirja kuitenkaan sopivaa iltalukemista ja lukeminen on ensisijaisesti iltapuuhaa, ilman kirjaa on hankala nukahtaa. 

Jane Green: Family Pictures

Muistaakseni tämä pokkari löytyi taloyhtiömme "kierrätysnurkasta" jonkin toisen englanninkielisen pokkarin kanssa. Silmäilin molempien pokkareiden takakansien tekstit ja tästä kirjasta tiesin heti, että miten juoni pääpiirteiltään menee. Kun kesällä ei ollut mitään muuta luettavaa, niin vihdoin tartuin tähän kirjaan. Ei ole kovin hauskaa lukea kirjaa, jossa odottaa vain, koska juonen ratkaisevin käänne vihdoin kerrotaan lukijalle. Siksi tämä kirja sai odotella aika kauan lukemista.

Päähenkilöt Maggie ja Sylvie asuvat vastakkaisilla puolilla Yhdysvaltoja, toinen on hieno seurapiirirouva ja toinen hieman hillitympi kotirouva. He ovat molemmat nelikymppisiä, molempien lapset ovat pian muuttamassa kotoa pois ja molempien miehet matkustavat paljon työnsä vuoksi. Välillä kertojiksi pääsevät myös Maggien ja Sylvien tyttäret, jotka ovat keskenään samanikäisiä. Rouvien elämät ovat ulkoisilta puitteiltaan erilaisia, mutta ongelmat teini-ikäisten lasten ja aviomiehen kanssa samanlaisia. 

Tästä kirjasta jäi päällimmäiseksi olo, että tulipahan nyt luettua. Ja ärsytys, kuinka hölmöjä aikuiset naiset voivat olla ainakin kirjoissa: ketkua aviomiestä ymmärretään aina vaan ja uudestaan. Family Pictures on perushömppää ja sellaista on kiva lukea aina välillä :)

Cathy Kelly: Nainen paikallaan

Ystävieni kanssa pidimme kirjavaihtoa toukokuun viimeisinä päivinä ja tämän otin silloin luettavakseni. Ihanaa, hyväntuulista hömppää eikä niin jänniä juonenkäänteitä, että kirjaa pitäisi lukea ahmimalla. Sopivaa iltalukemista siis :)

Kirjassa on kaksi päähenkilöä, jotka hakevat samaa naistenlehden toimituspäällikön paikkaa. Dee on jo töissä kyseissä lehdessä, suunnittelee häitä ja harmittelee hankalaa anoppiehdokasta. Isabel on juuri muuttanut erilleen miehestään ja palannut vanhaan kotikaupunkiinsa. Isabel on hömppäkirjojen vakiohahmo: rikkaan miehen kanssa luxus-elämään tottunut nainen onkin yllättäen omillaan. Kilpailutilanteesta huolimatta naiset vähitellen tutustuvat ja jopa ystävystyvät keskenään ja sitten selvitellään molempien elämänkiemuroita. 

Nainen paikallaan on taattua perushömppää ja siinä sarjassa varsin kiva kirja.

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

Moni tätä kirjaa on kehunut, mutta ei vaan ole tullut luettua aikaisemmin. Vadelmavenepakolainen löytyi pokkarina ja edulliseen hintaan lähikirppariltani ja tartuin siihen heti. Synkkienkin juonenkäänteiden jälkeen päällimmäiseksi mieleen jäi kirjan huumori. Monta kertaa nauroin ääneen kirjaa lukiessani.

Vadelmavenepakolaisen päähenkilö on suomalainen Mikko Virtanen, joka kuitenkin haluaa olla ruotsalainen. Hän opiskelee ensin ominpäin ruotsalaisuutta, mutta löytää sitten opettajakseen göteborgilaisen miehen, joka hautoo itsemurhaa. Miehet sopivat, että kunhan Mikko on tarpeeksi ruotsalainen, niin hänen opettajansa tekee itsemurhan ja Mikko saa hänen henkilöllisyytensä. Mikko suoriutuu opinnoistaan kiitettävästi ja pääsee vihdoin toteuttamaan unelmansa ruotsalaisuudesta. Vähitellen hän kuitenkin huomaa, ettei Ruotsikaan ole täysin hänen haavekuviensa kaltainen ja lopussa Mikko löytää myös suomalaisuuden hyvät puolet.

Tätä kirjaa voin suositella ihan kaikille! Vadelmavenepakolaisesta on tehty myös elokuva, jonka ensi-ilta on 3.10.2014, samoin siitä on useampia teatteriversioita, tällä kaudella ainakin yksi sellainen on Turussa.