torstai 30. huhtikuuta 2009

3 askelta exästä irrottautumiseen

Vapun vietto rauhassa kotosalla lapsukaisen kanssa on aikas kivaa. Käväisimme kyllä kaupungilla: lapsukainen sai viipperän ja äiti pisti lakin päähänsä. Sitten tulimmekin kiireen vilkkaa takaisin kotiin ja vietimme vappuaaton iltaa omalla terassilla. Naapuruston vappubileistä kuului ääniä, mutta sehän vaan toi tunnelmaa :) Nyt siemailen siman makuista Redd's olutta. Tai tämä on joku kirsikalla maustettu versio: Velvet fire. Hyvää on :D

My dear son took pictures :) Well, this is the worst one and he sad that I have to delete this. And I shoul also clean up our terrace...

Viime viikonloppuna ylitunteellisena ja ikävissäni erehdyin laittamaan exälle viestin. Vaikka minun pitäisi tietää, että perään itkeminen ei mitään auta. Päinvastoin, siitä ei ole mitään hyötyä kenellekään. Tai ehkä sen toisen egoa voi pönkittää itkemällä perään. Mutta luultavammin ikävöinti ja roikkuminen on vain ärsyttävää. Tai niin ainakin itse koin sen kerran, kun joku mies jäi roikkumaan ja vonkumaan. Että en enää sortuisi viestittelemään ja vonkumaan, niin kehitin itselleni kolme ohjetta, joilla saan exän pois elämästäni.

Three steps to get ex out of your mind

1. Delete all contaction information: phone numbers, e-mail, homepages... Poistin puhelimen muistista exän numeron, ettei enää olisi niin helppo lähetellä viestejä. Tosin hänen vanhoja tekstareita en vielä raaskinut poistaa. Vaikka on ihan itsensä kiduttamista säästää ne ja lukea niitä huumassa kirjoitettuja suuria tunteita ja suunnitelmia. Deletoin exän meiliosoitteen ja poistin koko mesen koneeltani. Enää ei pompsahda eteeni exän uusin status-päivitys aina kun avaan sähköpostini. Hänen myspace-sivuilla olen välillä käynyt monta kertaa päivässä, nyt taistelen itseni kanssa etten napsauttaisi sinne katsomaan. Tässä joku ilta olin jo monta kertaa naputtamassa tuttuja sanoja kuukleen "jos siellä vaikka olisi jotain uutta ja mielenkiintoista". Niinkuin mitä?! Sama sinkku-teksti siellä ilkkuu kuitenkin.

2. It's easier to forget if you remember only bad things... Niiden ihanien, tunteellisten tekstareiden lukeminen ei auta ainakaan unohtamaan. Helpommalla pääsee, kun ajattelee vain kaikkia huonoja asioita ja ilkeitä sanoja. Vaikka niiden satuttavien sanojenkin muistaminen itkettää. Mutta itken mieluummin niiden takia kuitenkin.

3. Do something whole time so you don't have time to think about ex... Viime viikonloppuna totesin, että jos on liikaa aikaa ajatella, niin siitä ei mitään hyvää seuraa. Siksi koitan täyttää päiväni ohjelmalla ja aikataulutan itseäni. Vaikka vain sillä, että varaan pyykkituvan ja teen kävelylenkin postiin. Mitä tahansa, että pysyisin liikkeessä enkä jumiutuisi peiton alle itkemään. Tuhlaan aikaani aikataulujen laatimiseen :) Jos aikaa kuitenkin jää, niin koitan haaveilla tulevista matkoista. Ja mitä kaikkea muuta kivaa voin tehdä ystävieni kanssa.

Näillä omilla ohjeillani olen pysynyt suurin piirtein järkevänä viime päivät. Enkä ole kovin paljon itkeskellyt exän perään. Tänään oli vähän vaikeampi päivä, kun mieleen tuli väkisinkin viime vappu, jota vietimme yhdessä.

Nää vois niinku olla mun vappuvaatteet


Jos uusimmat löydöt laittaisin vapun kunniaksi päälle, niin ne olisi nämä: toppi H&M 2,00 euroa ja hame Seppälä 2,00 euroa. Toinen on ostettu kaupasta, toinen kirpparilta. Enkä kerro, kumpi on kummasta :) Mutta taidan illalla tällätä vähän vanhemmat löydöt päälle. Pakkohan se on kesähame pistää ja sipsutella kesäkengissä sukattomana kun on kerran vappu :) Ihan sivistyneesti ajattelin käydä lapsukaisen kanssa lakituksessa ja tulla sitten kotiin ja korkeintaan nauttia lasillisen kuohuvaa omalla terassilla. Luultavasti vapun kunniaksi myös bloggaan ja kerron kehittämästäni "3 askelta exästä irrottautumiseen" ohjelmastani.

* My latest finds, skirt 2 € and shirt/top 2 €, one from charity shop and other from "normal" shop.

P.S. fffrida-frida mainosti blogissaan Yummy-blogin arvontaa. Tuplaan mahdollisuuteni, kun mainostan arvontaa täällä. Mutta älkää te muut havitelko pinkkiä settiä, kun mä haluun sen :)

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Oostakaa, oostakaa!

Vielä tähän väliin mainos, että naputin huutikseen taas uutta tavaraa, löytyvät täältä. Piti naputtaa sinne lisääkin mm. housuja, mutta kun iski se pahuksen yrjötauti, niin en jaksanut. Tilaa kaappeihin ja rahaa tilille :) tarvitaan, kun tänään olen hakemassa ylläripaketin lankaa. Mainostanpa tähän väliin tätä mukavaa lankamyyjääkin, hän myy myös huutiksessa *klik*

*tässä on järkevä otsikko*


En näköjään ehdi kirjoittaa niinä viikkoina, kun olen kakkoskodissa ja ahkeroin töissä. Ja tuskin olisi kovin mielenkiintoista tekstiä edes. "Tänään lyhensin kahdet farkut ja kolme trikoopaitaa, paikkasin viidet työhaalarit ja ompelin yhden kapan". Viime viikolla oli pitkästä aikaa kiva fiilis töissä. Vaikka on kamala kiire, niin nyt olen päässyt taas siihen olotilaan, että kiire lähinnä vain naurattaa. Jos 50 tyllihametta odottaa tekijäänsä ja sitä ennen pitäisi lyhentää kymmeniä housuja ja paikata kymmeniä työhaalareita, niin en voi enää muuta kuin nauraa. Sitten jaksaa iloita pienistä asioista kuten siitä, että höyrysilityssysteemi tuli vihdoin huollosta takaisin. Helpottaa ja nopeuttaa uskomattoman paljon, kun ei tarvitse hinkuttaa tavallisella silitysraudalla.


Mukavan työviikon jälkeen viikonloppu ei ollutkaan enää niin mukava. Tai viikonloppu alkoi ihan mukavasti. Perjantaina tapasin päivällä pari kaveria ja illalla kyläili lapsukaisen kummit. Olin ihan ylittänyt itseni ja leiponut vieraita varten :) Lauantaina kävin lapsukaisen kanssa ulkoilemassa pariin kertaan ja "meidän" rannassa ottamassa kuvia. Joutsenpariskunta oli taas tullut takaisin. Ainakin luulen, että sama joutsenpari pesii joka kesä tuossa rannassa. Piti mennä kävelemään ja kuvaamaan vielä läheiselle mäennyppylälle, mutta oli jotenkin voimaton ja kumma olo. Hiphei, vatsatautihan se iski taas... Hyvät suunnitelmat ulkoilua täynnä olevasta viikonlopusta kariutuivat sitten siihen. Onneksi pahin vaihe meni aika äkkiä ohi, mutta voimattomaksi se silti veti. Ja kipeenä taidan olla ylitunteellinen. Sorruin naputtamaan tunteellisen tekstiviestin exälle. Nyt jo vähän kaduttaa. Pitäisi pysyä koko ajan liikkeessä ja tehdä jotain, ettei ehtisi ajatella. Mutta kun en jaksanut liikahtaa sängyn pohjalta mihinkään, niin oli liikaa aikaa ajatella ja ikävöidä.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

"Osaatteko letkajenkkaa?"

Ostin eilen siis vähän apuja venäjän opiskeluun. Tosin Saljut 1 ja Zakuska minulla on jo ennestään. Mutta kun halvalla sai... Suomalais-venäläistä keskusteluopasta olen joskus selaillut kirjastossa. Oikeassa reunassa oleva pieni pahvilaatikko oli kirpparilla lasten pelien seasta. Laatikko sisälsi "100 puhelinkeskustelua" kirjasen ja kasetin.
100 puhelinkeskustelua on painettu vuonna 1987 Budapestissa. Jep, tämä on unkarilainen venäjän kurssi. Kirjasessa keskustelujen lopussa on siis venäjä-unkari-sanastoa :) Ehkäpä keskityn kuuntelemaan kasettia ja seuraamaan venäjän kielistä tekstiä kun ei oikein tuo unkari suju.
Suomalais-venäläinen keskusteluopas on painettu vuonna 1993 Petroskoissa. Ulkoasun ja keskusteluehdotusten perusteella olisin kyllä veikannut tätä paljon vanhemmaksi kirjaksi. Yllä oleva sivu on Nuorisoliike-osiosta ja Kulttuuriohjelma-otsikon alta.
Samaisessa Nuorisoliike-osiossa on yhtenä alaotsikkona Konsertissa, diskossa. Ja siellä hyvin tarpeellinen lause: Osaatteko letka-jenkkaa? *vi tantsujiti letku-jenku* :D

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Lallatilaa, kun laulattaa :)

Naapurit varmaan tykkää, kun kailotan täällä kasari- ja ysärihittejä :) Nettituttujen kanssa muistellaan kaikkia hyviä biisejä ja olen aivan jumissa juutuupissa. Pitäisi koota koneelle soittolista noista parhaista biiseistä. Mutta kaikkia en ole löytänyt netistä. Täytyy varmaan etsiä kirpparilta/huutiksesta 2. Maanantain Karuimmat rakkauslaulut-levy, jotta pääsen kuuntelemaan Sä et tykkää musta enää-biisiä. Sanoista muistan erityisesti yhden kohdan "kyllästyin sun Kourokseen" :D Ja kävin silloin 90-luvun puolivälissä jopa 2. Maanantain keikalla...

Myös nämä kirpparilöydöt saavat lallattelemaan ja laulamaan :) Koko kasa maksoi 11 euroa ja jotain senttejä päälle. Alimpana on söpö kukkakangas, josta teen varmaan lasten essumekkoja myyntiin. Musta läikkä yläreunassa on Voglian housut, sitten pari T-paitaa. Tuo Paul Frank apina-paita näyttää ihan käyttämättömältä. Lapsukaisella Spiderman-vyö, itselle venäjän oppikirjoja ja yksi pokkari, lahjaksi mietelmäkirja ja vielä pari pientä juttua Vaakan keräyksiä varten. Kerrankin oli aikaa tutkailla rauhassa Pelastusarmeijan kirpparilla ja kyllä kannatti! Paria muutakin vaatetta harkitsin vakavasti, mutta niissä olisi ollut aika paljon tuunattavaa. Viiden euron yöpaidasta olisi ehkä vuorikankaan kanssa saanut kesämekon. Yöpaidassa oli nätti boordi-kuvio helmassa, mutta kangas oli kovin ohutta. Ei ehkä kuitenkaan ihan hintansa väärtti. Eurolla olisi saanut uuden, mustan T-paidan, jossa oli valko-punainen Manga-painatus selässä. Kaikki paidat vain olivat pientä kokoa enkä heti keksinyt, miten saisin näppärästi sen painatuksen hyödynnettyä. Mutta näitä Manga-paitoja oli monta, ehkäpä niitä on siellä vielä parin päivän päästäkin, jos keksin jonkun huippuidean.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

...


Sinun kontrollisi kesti.
Vain minä olin
järjetön ja hullu.
Miten kaipasinkaan
että tulisit mukaan
rakkauden syvyyksiin
mielettömyyteen ja uhkarohkeuteen.
Mutta sinun kontrollisi
kulotti minunkin elinvoimani.

lauantai 11. huhtikuuta 2009

What a wonderful world!



Today I met one old and dear friend, sun was shining, my lovely son was just sweet, I dreamed about future. Perfect! Now I drink some white wine, try to knit, listen my favorite internet radio, dream more and feel great. In my dreams I'm in Veshkelitsa in sunny summer day and I'm teaching some handicrafts with my friend to young girls. Of course, I have many other dreams, bust this is first one in my mind now :)








Vähitellen herään horroksesta, jonka on aiheuttanut niin loputon talvi kuin tuo lopulta ankeaksi kääntynyt ihmissuhde. Vaikka tänäänkin nyyhkin exän vuoksi, niin en toivottavasti enää saa itkukohtauksia missä ja milloin tahansa hänen vuoksi. Tapasin tänään vanhan ja rakkaan ystäväni, joka totesi "alat muistuttaa jo omaa itseäsi". Hän on kuunnellut puhelimessa itkuani ja valitustani ja jankutustani tänä vuonna paljonkin. Nyt tapasimme pitkästä aikaa livenä eikä niitä treffejä tuhlattu ankeiden asioiden ruotimiseen. Ei ollut tarvetta. Tätäkin ystävääni tapaan toivottavasti nyt enemmän. Vaikka emme olleet nähneet livenä pariin vuoteen, niin tuntui, että olisimme tavanneet juuri pari päivää sitten.
Entiset unelmat lapsista ja yhteisestä kodista exän kanssa pitää haudata, mutta nyt sentään pystyn jo haaveilemaan jostakin muusta. Vastaavia unelmia ei ole, mutta pienempiä ja vähintään yhtä tärkeitä haaveita kyllä. Mielessäni näen jo itseni pitämässä käsityökerhoa aurinkoisena kesäpäivänä Veskelyksessä. Hassua ja hauskaa, että samansuuntaisia pohdintoja kokkaus/kässä/kieli-kerhoista lastenkodin lapsille oli samaan aikaan useammalla ystävälläni. Ja jossain mieleni syövereissä olen itsekin pyöritellyt vastaavaa. Samalla motivoituisin itse opiskelemaan taas venäjää innokkaammin. En tiedä, toteutuuko haaveeni käsityökerhon pitämisestä venäjäksi (hiukkasen on haastetta siinä), mutta pelkästään siitä haaveilu parantaa olotilaani huomattavasti.

perjantai 10. huhtikuuta 2009

It's good day today!

Minut oikeassa elämässä tuntevat ymmärtävät tämän kuvan merkityksen varmaan heti. Vielä osuvampi se on, jos alemman tekstin muuttaa menneeseen aikamuotoon "you mean that I could have done more". Jep, exään tämä liittyy. Tein kaikkeni, mutta se ei riittänyt.

Vähitellen olen valmis menemään elämässä eteenpäin. Tänään on hyvä päivä, olen haaveillut tulevaisuudesta. Elämäni on hyvin ja järjestyksessä silloin, kun pystyn haaveilemaan. Tänään useampikin ystäväni on antanut aiheita haaveiluun. Kiitos siitä teille! Yhden rakkaan ystävän tapaan huomenna ja se ilahduttaa aivan erityisesti :)

Osto- ja myyntiliike :)



Kipitin äitini kanssa kaksi kirpparia läpi keskiviikkona. Lapsukaiselle sopivia vaatteita löytyi kerrankin reilusti ja niitä en jaksanut edes kuvata. Yleensä tuollaiselle reilun metrin mittaiselle poikaselle ei vaatetta löydy kirpparilta. Varsinkin housuja on vaikea löytää ja nytkään en löytänyt kuin yhdet fleecehousut. Itselleni löysin Nokian Fidalta yöasun, johon kuuluu toppi ja housut. Nokian Nova-kirpparilta löytyi nuo saapikkaat. On sitten ensi talveksi kivat kengät valmiina :)


Ja jotta kaikki uudet ostokset mahtuisivat kaappiin, niin naputin huutikseen taas tavaraa myyntiin. Vaikka naisella ei koskaan voi olla liikaa kenkiä, niin silti on vähän turhaa pitää kaapissaan kenkiä, joita ei koskaan käytä.

Tuliaisia - Souvenirs

I got these dolls last weekend. Bigger one is "protector" and smaller one "worry doll". Smaller one will collect all my worries one year and then I have to burn it. Maybe this is Russian tradition? I heard about it now first time.

Pienemmän nuken sain Veskelyksen lastenkodista. Nukke on koottu tilkuista ja lapset olivat tehneet näitä meitä varten. Kuulin nyt ensi kertaa "huolinukeista". Tämä siis kerää kaikki huoleni ja murheeni vuoden ajan ja sen jälkeen se täytyy polttaa.

Isompi nukke on taidokkaan suojärveläisnaisen valmistama. Meidän koko reissuryhmä sai tälläiset. Tämä nukke on siis "suojelija". Vielä jäi vähän epäselväksi, että miksi nukella ei ole kasvonpiirteitä. Tästäkin meille kyllä kerrottiin.

Nukkejen alla on pinkki kertakäyttöinen pöytäliina, jonka ostin ihan itse. Miksikö? Näytti pahasti siltä, etten löydä tarpeeksi nopeasti lahjapaperia ja hätäpäissäni keksin, että voi tähänkin paketoida. Lahjapaperia kuitenkin löytyi ja toin tämän liinan sitten kotiin :) Liinan lisäksi ostin pari kaulakorua, pitsiset polvisukat, pääsiäiskoristeita, hiushörhelön, lankaa, karkkia, skumppaa ja muutaman Redd's -pullon. Minähän en juo olutta. Paitsi Venäjällä. Ja Redd's maistuu simalle eikä oluelle :)

torstai 9. huhtikuuta 2009

Я была в Суоярви

Minä olin Suojärvellä-I was in Suoyarvi-Jag var i Suojärvi

*kuvia Suojärveltä ja tietoa kaupungista Wikipediassa.
*pictures from Suoyarvi here and information about town in Wikipedia
*bilder från Suojärvi här och information om staden i Wikipedia

Reissuun lähdin jo torstaina 2.4. kun siirryin Turusta Helsinkiin.

Läskelä 3.4.2009, täällä asui silloin joskus sukulaisiani, siksi rakas paikka.

Perjantaina 3.4. ensin aamulla aikaisin taksilla rautatieasemalla, sieltä junalla Kiteelle, sieltä pikkubussilla Suojärvelle. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta kuoppaisten karjalaisteiden vuoksi tuohon pikkubussilla reissaamiseen meni aikaa. Kuvittelimme, että perillä pääsemme heti hotelliin rentoutumaan. Mitä vielä, kipitimme naapuritaloon illalliselle. Mutta olihan se kivaa ja sen jälkeen ehdimme hyvin rentoutua niin hotellin kahvilassa, oleskeluaulassa kuin yökerhossa. Yökerhossa soitettiin meidän kunniaksi Abbaa ja yritimme epätoivoisesti kommunikoida paikallisten kanssa venäjäksi :)

Suojärven Karelia-hotellin loputon käytävä

Lauantaina 4.4. osa reissuporukasta jäi pitämään koulutusta Suojärvelle, osa lähti Veskelyksen kylään. Veskelyksessä kävimme lastenkodissa ja ihastelimme maisemia. Kylän raitilla tuli suloinen babushka vastaan ja kylän Orava-kaupan edessä nautimme lounaan: leipää makkaran ja kalan kanssa, suolakurkkuja ja viskiä :) Takaisin Suojärvelle ja ehdimme vielä hyvin ostoksille ja pikkukaupungin tarjonta ylitti odotukset. Ylitin myös itseni, kun sain venäjäksi sanottua, että haluaisin myös valkoista lankaa viisi kerää. Lankakerät olivat venäläiseen tapaan vitriinissä lukkojen takana. Olin jo ostanut harmaata lankaa ja palasin sitten tiskille ja sain asiani esitettyä myyjättärelle. Illanvietto alkoi paikallisen kuoron konsertilla, sitä seurasi juhlaillallinen, sitten erään paikallisen ystävän synttäreiden juhlintaa, sitten muuten vaan juhlintaa reissuporukan kanssa. Yöllä vielä hotellin yökerhoon ja sen jälkeen yö jatkui maailmanparantamisella hotellin oleskeluaulassa.

Karelia-hotellin yhteydessä oleva Jolki-Palki yökerho

Sunnuntaina 5.4. vähän väsytti aamulla ja aamiainen jäi väliin. Heräsin kyllä ajoissa, mutta jäin pohtimaan, että menenkö meidän hotellihuoneen kylppärin suihkuun vai seuraavan kerroksen yleiseen suihkuun. Näihin pohdintoihin nukahdin. Päätös kun oli vaikea: huoneen kylppäri oli aitoa neukkutyyliä ja yleinen suihku rempattu ihan juuri. Mutta ei tarvinnut päättää, kun en ehtinyt kumpaankaan :) Ennen lounasta osa oli taas pitämässä koulutusta, osa katselemassa kaupunkia. Kaupunkikierroksen päätimme leipäkauppaan. Maukkaan lounaan jälkeen kiirehdimme rajalle ja yllättävän sutjakkaasti sieltä päästiin yli. Kiteellä ehdimme vielä syömään, sitten junaan ja myöhään sunnuntai-iltana olimme takaisin Helsingissä. Ihanainen Tisha tarjosi taas yösijan.

Veskelys ja kaupan eteen unohtuneet Karjala-sukset

Maanantaina 6.4. sain reissuni päätökseen, kun matkustin junalla ensin Helsingistä Tampereelle ja sieltä edelleen Nokialle. Venäjällä vietetyn viikonlopun jälkeen olikin hyvin paljon motivaatiota mennä vielä illalla venäjän tunnille.

Orava-magazin Veskelyksessä

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Nyyhkyn nyyhkyn

http://i35.photobucket.com/albums/d184/Free_at_Last/housewife-773019.jpg

Kuinka tyhmä sitä voikaan olla? Itkeskelin jo muutenkin ikävääni ja haaveista luopumista. Sitten menin vielä lukemaan vanhoja, rakkautta tihkuvia tekstareita ihan kuin maksimoidakseni ikävän ja pettymyksen. Onneksi ulkona paistaa aurinko, niin voi pitää aurinkolaseja eikä kaikki näe itkusta turvonneita silmiäni. Jos olisin järkevä, niin uppoutuisin rästihommiin enkä selailisi nyyhkyrunoja. Olen teiniaikoina kerännyt runoja ja nyt tuli mieleen mm. tuo alla oleva runo. Valitettavasti en ole yleensä kirjoittanut ylös runon kirjoittajaa.

Sinä päivänä
taivaskin itkee.
Silloin linnutkin
lauvat surullisina.
Sitten, kun
irrotan otteeni sinusta,
kun lähden.
Sinä päivänä
kaipaus astuu päiväkirjaani.
Mutta joskushan
se täytyy tehdä,
joskus on lähdettävä.
Sinun kanssasi en jaksa,
en ilman rakkauttasi.