tiistai 3. maaliskuuta 2009

"Et kai virsiä meillä laulata?"

Eilinen Vaaka-aamunavaus meni omasta mielestäni hyvin. Toivottavasti oppilaille jäi jotain mieleen. Itse vähän hämmästyin, että tässä koulussa taitaa yleensä olla aamunavaukset uskonnollisia. Pitämäni oli siis poikkeustapaus, kun virsikirjoja ei tarvittu. Lapset tulivat virsikirjat kädessä kuuntelemaan aamunavausta. Tämä sai pohtimaan myös sitä, että millaiseen kouluun toivon oman lapsukaiseni päätyvän. Hänen päiväkodissaan on uskonnollisuus karsittu minimiin ja se sopii ajatusmaailmaani oikein hyvin. Toivoisin saman linjan jatkuvan myös hänen tulevassa koulussaan. Lapsukaiseni kyllä kuuluu kirkkoon ja mielellään käy kirkkoja katsomassa. Hänhän on suorastaan Turun Tuomiokirkon fani ja oli aivan innoissaan Tuomiokirkon museossa. Heillä käy päiväkodissa pappi puhumassa silloin tällöin. Ehkäpä lapsukaiseni on kuunnellut liikaa minua ja siksi sanoo, ettei tykkää papin puheita kuunnella. Toistaiseksi hän on kuitenkin osallistunut näihin. Ehkä ensi syksynä pohdimme taas uusiksi asian. Tai sitten kun lapsukainen menee kouluun. Luultavasti käytännöt vaihtelevat suuresti eri koulujen välillä. Ehdin siis kyselemään tätä ja montaa muutakin asiaa tuosta meidän lähikoulusta. Joka tapauksessa, ajatus pelkästään uskonnollisista aamunavauksista ei miellytä.

*Osa lasten Vaakalle tekemistä tilkuista.
*Pupils had knitted these blanket pieces for Vaaka.
*Elever hade stickad denna täckelappar för Vaaka.

*Yesterday I had presentation about Vaaka-association in comprehensive school. I think it was quite good. In this school they normally have morning devotion and many thought that also I would talk about something religion-related. I started to think how it would be in my sons becoming school. Now he's in daycare and there's just a little bit religion-related things. For me it's just good and I hope it would be same at school. Well, my son likes to see churches. He's a fan of Turku Cathedral and likes very much the museum of Turku Cathedral. Sometimes in daycare they have priest, who keeps morning devotion. And my son says that he don't like these devotions. When he'll start school we have to think again would he take part of devotions and other religion-related things. But I don't like idea about devotion in every morning at school.

* Igår berättade jag om Vaaka-förening i grundskola. Jag tycker att det gick ganska bra. I den här skolan dom har oftast "morgon-andakt" och många trodde att också jag ska berättä nånting om religion Jag började att tänka hur ska det vara i min sons blivande skola. Nu är han i dagis och dom har sällan nånting om religion. För mig det är bara bra och jag hoppas att det ska vara samma i skolan. Min son tycker mycket om att se olika kyrkor. I synnerhet tycker han om Åbo Domkyrka och Domkyrka museum. Ibland i dagis dom har präst, som håller andakt. Och min son säger att tycker inte att lyssna andakter. Vi måste tänka alla religion-saker när hon börjar skolan. Men jag kan säga redan nu att jag tycker inte att det ska vara andakt eller andra religiösa saker varje morgon i skolan.

Edit: Vähän samasta aiheesta näyttää olevan keskustelua muuallakin. Aamulehti uutisoi "Rikotaanko uskonnonvapautta", tätä artikkeli kommentoidaan aikakaudenydin-blogissa ja blogista löytyy myös linkki "Kieltäkää kirkon Aamunavaukset kouluissa"-adressiin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tiedoksi: Jos lapsi kuuluu "kirkkoon", osallistuu hän uskonnon opetukseen, elämänkatsomustietoa ei saa valita. Mutta jos hän ei kuulu kirkkoon, voi valita kumpaanko opetukseen osallistuu.

tippi