perjantai 6. maaliskuuta 2009

Naistenpäivää odotellessa

Eilen tuntui jo hetken siltä, että kevät ja kesä tulevat sittenkin. Iltapäivällä aurinko paistoi ja matkalla päiväkotiin oli pätkä jalkakäytävää, josta lumet ja jäät olivat jo sulaneet. Paluu talvitunnelmiin tuli tänä aamuna. Hyytävä viima vauhditti liukastelua ulkona. Olen niin kyllästynyt talvikamppeisiin! Juuh, on pinnallista jankuttaa vain talvivaatteiden ärsyttävyydestä. Mutta en edes jaksa pohtia asiaa syvällisemmin. Talvikamppeisiin kiteytyy talviahdistukseni :)
Tämä aamu ei muutenkaan mennyt ihan putkeen, kun nukuin pommiin. Kännykkä herätti kyllä ihan oikeaan aikaan, mutta nukahdin sitten vielä puoleksitoista tunniksi. Onneksi päiväkodissa ei tänä aamuna ollut mitään erikoista ohjelmaa, ettei lapsukainen missannut mitään tärkeää, kun äidin unisuuden vuoksi oli siellä reilun tunnin tavallista myöhemmin.
Kai sitä nukuttaa, kun ei mene ajoissa nukkumaan. Keskustelin yöllä miehen kanssa. Siis sen, joka oli jo kertaalleen ihan selkeästi exä. Tai pitäisikö sanoa, että oli taas kerran ex, kun hänen kanssa seurustelua olen yrittänyt useamman kerran elämäni aikana. Olemme puhuneet paljonkin ja tilanne ei nyt ole ihan niin selkeä kuin oli välillä. "Ehkä sitten kuitenkin vielä"-ajatuksia on pyörinyt päässä ja sanottu ääneenkin.
Mutta nyt reipastun ja ahkeroin päivän kirjanpitoa. Teen ensin veljeni firman tilinpäätöksen viime vuodelta ja sitten omani. Miksi sitä aina vuodessa unohtaa nuo asiat?! Muuten sujuu, saan summat täsmäämään, mutta aina jumahdan samaan kohtaan tuloslaskelmaa laatiessani. Kun tarpeeksi kauan sitä pähkäilen, niin keksin ratkaisun, mutta kun joka vuosi pähkäilen samaa asiaa. Ja tämä on joku ihan yksinkertainen juttu, johon ei vaan logiikkani meinaa riittää.
Illalla pitää pakata viikonloppua varten ja pitkästä aikaa saan valita jotain hepeneitä mukaan. Huomenna aamulla lähden kohti Helsinkiä ja tarkoituksena on säntäillä lankakaupoissa ennenkuin Naistenpäivän juhlinta alkaa. Suunnistusohjeeksi sain, että pitää etsiä legendaarinen karaokebaari Pataässä. Mutta kumminkaan ei saa sinne sisälle eksyä, vaan pitää odotella kiltisti ulkopuolella :) Ennen juhlia on yhteinen баня elikäs sauna. Ja miksi tähänkin asiaan sotken Venäjän kielineen mukaan? Viime vuonna meitä oli lähes täysi bussi suomalaisia naisia Venäjän puolella, Värtsilässä juhlimassa Naistenpäivää paikallisten naisten kanssa. Aivan mielettömän upeat juhlat! Nyt me reissussa olleet kokoonnumme yhteen ja varmaan muistelemme viime vuoden juhlia ja juhlimme samaan malliin. Koska olemme kaikki enemmän tai vähemmän Venäjä-faneja, niin tähän juhlaan tietysti kuuluu venäläiset herkut. Sekä juomat että ruuat tulevat olemaan Venäjä-henkisiä :) Ohjelmasta en tiedä, mutta todennäköisesti paljon laulua ja tanssia on luvassa. Tässä yksi otos viime vuoden juhlinnasta:
Paikalliset naiset esittivät "mustalaistanssia". Näitä tansseja laulun ja soiton kanssa esittävät kuulemma mielellään aina kaikissa juhlissa.

Huomisen teemabiisi voisi olla vaikkapa Русская Водка eli Russkaja Vodka. Sanoitus on aika kaamea, ihan hyvä ettei tuossa Youtube-linkissä ole käännöstä sanoille :) Vika Ziganovan yhden levyn ostin viime reissulta, mutta tätä biisiä siinä ei valitettavasti ole :)

Ei kommentteja: