Jonathan Glover: Ihmisyys

Tätä kirjaa suositeltiin luettavakseni. Tai suorastaan tyrkytettiin, että tämä pitäisi kaikkien lukea :) Ja minähän luin, vaikka Ihmisyys on melko raskasta luettavaa monella tapaa. Synkkien tapahtumien käsittelyn lisäksi siitä tekee raskaan välillä pitkätkin psykologiset selitykset ja pohdinnat. Luin kirjaa lähinnä iltaisin ja väsyneenä oli hetkittäin hankala keskittyä psykologian kiemuroihin. Toisaalta, samat psykologiaan liittyvät asiat toistuvat kirjassa, joten ne tulevat tutuiksi.
Ihmisyys kertoo 1900-luvun sodista ja kriiseistä, ensimmäisestä maailmansodasta Ruandan ja Jugoslavian sisällissotiin saakka. Kirja ei kuitenkaan etene vuosilukujen mukaisessa järjestyksessä ja eniten tilaa saavat Stalin ja Hitler. Odotin eniten Stalinin ajoista kertovaa osuutta, koska siitä olen muutenkin paljon lukenut. Ehkä näiden odotusten vuoksi juuri siinä kohtaa psykologiset pohdinnat tuntuivat kaikkein hankalimmilta tai suoraan sanottuna tylsimmiltä lukea. Stalin-osuuden jälkeen seurasi noin 100 sivua Hitleristä ja natsismista ja se taasen oli mielenkiintoinen.
Ihmisyyden lukemisesta on jo hetki ja nyt voin sanoa, että suosittelen sen lukemista kyllä kaikille. Loppujen lopuksi se on kiinnostava monellakin tapaa. Sotahistorian tapahtumista on kerrottu yksittäisten ihmisten ja tapahtumien kautta, itse ainakin opin paljon uutta asiaa myös. Jos taasen on psykologiasta kiinnostunut, niin sitäkin on kirjassa runsaasti, tosin enimmäkseen ryhmässä toimimisesta eikä niinkään yksittäisten ihmisten toiminnasta.

Pertti Neumann: Tähti ja meripoika

Olin Dingo-fani, joten Nipan omaelämäkerta oli tietysti aivan pakko saada heti, kun se ilmestyi :) Luin kirjan silloin eli 90-luvun alussa ja sen jälkeen olen sitäkin kuskannut mukanani muutoissa. Kirjahyllyn siivousvimmassa ajattelin lukea kirjan uudelleen, että kannattaako sitä säästää vielä hyllyssään. Tähti ja meripoika on melko ohut kirja, suht isolla fontilla painettu ja lauseet ovat yleensä lyhyitä. Tahtoo sanoa, että kirja oli nopeasti luettu. Vaikka edellisestä lukukerrasta on parikymmentä vuotta, niin muistin joitakin pätkiä kirjasta, lähinnä niitä merimies-juttuja. Kirjoitustyyli on hmm... persoonallinen, mutta kun siihen tottuu, niin kirjaa on helppo lukea. Lauseet ovat tosiaan lyhyitä ja muutenkin teksti on hieman töksähtelevää, muttei se huono asia ole. Jutut Dingon hurjilta vuosilta ovat tietty mielenkiintoisia, mutta itse tykkäsin enemmän lukea tarinoita merimiesvuosilta.
Tähti ja meripoika herätti kaksi ajatusta. Miten mies, joka on sanoittanut kymmeniä ihania biisejä, jotka osaan edelleen ulkoa, voi nykyisin tehdä jonkin niin kamalan biisin kuin Facebookissa?! Ja toisekseen, kyllä tämä pysyy kirjahyllyssäni, ei se Dingo- ja Neumann-fanitus ole mihinkään kadonnut :)

F.E.Sillanpää: Silja - nuorena nukkunut

Samoissa kansissa kaksi F.E.Sillanpään romaania ja olen tämän kirjan saanut mummultani sinä vuonna, kun Sillanpään syntymästä oli kulunut sata vuotta eli 1988. Mummuni on varmaan koittanut saada minut lukemaan klassikoita jo silloin :) Muistan aloittaneeni kirjan lukemisen heti ja vaikka silloin 12-vuotiaana luin paljon, niin tätä en kuitenkaan saanut luettua. Siitä saakka kirja on seurannut mukanani muutoissa ja nyt eräänä iltana, kun ei ollut mitään luettavaa, otin tämän iltalukemiseksi. Ennakko-odotukset eivät olleet kovin korkealla, mutta päätin, että nyt tämä klassikko luetaan. Silja oli positiivinen yllätys. Olin odottanut jotakin vaikeaselkoista ja korkealentoista kieltä ja ajatuksenjuoksua. Kirjan kieli oli kuitenkin helposti ymmärrettävää, kaunista ja kuvailevaa. Tarina lyhykäisyydessään on se, että entisen ison talon tyttö jää orvoksi ja lähtee piikomaan ja kuolee nuorena. Silja kertoo paljon 1900-luvun alkupuolen maalaiskuntien elämästä, ihmisten arvojärjestyksestä ja tavoista. Vuoden 1918 tapahtumia sivutaan myös, mitä ilmeisesti kirjan ilmestymisen aikoihin on paheksuttu. Kaiken kaikkiaan miellyttävä lukuelämys ja tämän jälkeen uskallan tarttua muihinkin Sillanpään kirjoihin. Jospa tuon samoissa kansissa olevan romaanin lukisin seuraavaksi :)

Nina Banerjee-Louhija: Kuin varjo kuvastimessa

Tämäkin kirja on ystävältäni lainassa, hänellä tuntuu riittävän eksoottiseen ympäristöön sijoitettuja kirjoja :) Kuin varjo kuvastimessa -kirjan tapahtumat sijoittuvat Kuubaan, vaikka päähenkilö onkin ranskalainen. Kirjan päähenkilö, Gita Roy, matkustaa Kuubaan miehen perässä, jonka on kerran tavannut Pariisissa. Heidän tarinansa on kirjan pääosassa, mutta samalla kuvaillaan paljon Havannaa ja kuubalaista elämänmenoa. Kirja oli melkoisen kevyttää luettavaa, muttei kuitenkaan ihan yhdentekevää hömppää. Voisin lukea saman kirjailijan muitakin teoksia, Gita Roy on ilmeisesti useammassakin hänen teoksistaan päähenkilönä.

Carina Rydberg: Kallare än kargil

Lainasin tämän kirjan ystävältäni ja kuvittelin sen olevan suht kevyttä luettavaa. Siinä mielessä se oli kevyt, että tekstiä ei paljon ole ja kirja oli nopeasti luettu, vaikka onkin ruotsinkielinen. Tätä Carina Rydbergin esikoisteosta ei ilmeisesti ole suomennettu, mutta hänen toinen kirjansa Korkeinta kastia löytyy suomeksikin. Niin, sisältönsä puolesta tämä ei kovin kevyttä luettavaa ollut. Ulrika-niminen päähenkilö kyllä reissaa ilman aikatauluja ja muutenkin vapaana Intiassa, mutta miettii paljon menneisyyden huonoja asioita eikä reissatessakaan montaa hyvää asiaa tapahdu. Kirjasta jäi sellainen olo, että tulipahan luettua, mutta muita tuntemuksia se ei herättänyt. Ruotsin kielen treenaamiseen tämä on ihan sopivaa luettavaa :)

Linn Ullmann: Armo

Sain tämän kirjan ystävältäni ja mitään ennakko-odotuksia ei ollut. Luin ensin takakannen tekstin ja sen perusteella odotin synkempääkin luettavaa. Kirjan päähenkilö on syöpää sairastava Johan, jolle kirjan alussa kerrotaan, että hänellä on noin puoli vuotta elinaikaa jäljellä. Johan haluaa kuolla arvokkaasti ja pyytää Mai-vaimoaan auttamaan sitten, kun ei enää kestä kipuja. Kirjassa pohditaan armokuolemaa eri näkökulmista, mutta sen lisäksi se kertoo paljon Johanin elämästä. Armo on melko ohut kirja, mutta siihen mahtuu hyvin paljon asiaa. Armo oli yllättävän positiivinen lukukokemus.

Rajaa Alsanea: Riadin tytöt

Ostin tämän pokkarin kirpparilta, kun kansi lupaili sen olevan Sinkkuelämää-bestseller Saudi-Arabiasta. Ja sitä se kyllä olikin, mukavaa hömppää eksoottisemmilla vivahteilla. Riadin tytöt kertoo neljästä nuoresta naisesta ja heidän ystävyydestään, perheistään ja miessuhteistaan. Gamra, Lamis, Michelle ja Sadim ovat kaikki varakkaista perheistä ja heillä on mahdollisuus opiskella ja työskennellä ulkomailla ja samalla nähdä kotimaataan vapaampaa elämää. Silti heidänkin miessuhteita ja avioliiton solmimista kontrolloivat suvut ja vanhat traditiot. Hetkittäin kirjan nuoret naiset ovat suorastaan ärsyttävän lapsellisia romanttisten haaveidensa kanssa, mutta sellaisia taitavat olla parikymppiset naiset yleensäkin :) Vaikka kirjan naisilla on paljon suruja ja epäonnistuneita miessuhteita, niin Riadin tytöt on kuitenkin hyväntuulinen kirja, jota oli mukava lukea.

Petri Sarjanen: Sahara - palkkasoturi Per Andersson

Oli lähes pakottava tarve saada jotakin luettavaa ja saatavilla vain kaverini melko rajoittunut kirjavalikoima. Siitä valikoimasta nappasin sitten tämän luettavakseni :) Ei varmaan olisi muuten tullut koskaan tätä kirjaa luettua. Sahara kertoo suomalaisen Per Anderssonin elämäntarinan helsinkiläisestä koulukodista Ranskan ja Espanjan muukalaislegioonien kautta Angolan sisällissotaan. Kirja oli yllättävän mielenkiintoinen. Kuvaukset sodasta ja muukalaislegioonan rangaistuksista ovat rankkoja, muttei niillä kuitenkaan mässäillä. Joissakin kohdin olisin toivonut hieman suorempaa kirjoitustyyliä. Tai ehkä mutkikkaalla ilmaisulla peitettiin asioita, joita ei voi sanoa suoraan. Kirja ei ole kovinkaan paksu, joten jos aihe vähänkään kiinnostaa, niin kyllä tämä kannattaa lukea.

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

Samaan aikaan Leijapojan kanssa ostin kirpparilta myös tämän kirjan. Osasin jo odottaa loistavaa kuvausta ympäristöstä ja jotkin asiat, kuten Afganistanin eri heimot, olivat tuttuja jo Leijapojan vuoksi. Tuhat loistavaa aurinkoa kertoo samoista ajoista kuin Leijapoika, mutta näkökulma on erilainen, koska juoni kulkee kahden eri-ikäisen naisen elämäntarinoiden kautta. Kuvaukset mm. maisemista ja kotien yksityiskohdista olivat ehkäpä vielä parempia kuin Leijapojassa. Näin mielessäni esimerkiksi Mariamin kodin pihamaan hyvin selvästi. Tuhat loistavaa aurinkoa on monin paikoin synkkä kirja, mutta nämäkin asiat on kirjoitettu kuitenkin jotenkin kauniisti. Ahdistavaa oli lukea naisten asemasta Afganistanissa. Mieleen tuli useasti, että voiko tämä olla totta. Eräs Suomeen paennut afgaaninainen suositteli tämän kirjan lukemista minulle kerran sanoen, että sellaista elämä todellakin oli hänen kotimaassaan. Ja minä suosittelen tämän lukemista ehdottomasti kaikille!

Khaled Hosseini: Leijapoika

Leijapoika-pokkarin ostin syksyllä kirpparilta. En tiennyt kirjasta etukäteen oikeastaan mitään - paitsi sen, että haluan sen lukea :) Päähenkilönä on vauraan perheen Amir-poika, mutta suuressa osassa on myös hänen perheensä palvelusväkeen kuuluva Amirin ikätoveri Hassan. Leijapoika kertoo erityisesti ystävyydestä, mutta samalla hyvin paljon elämästä Afganistanissa. Nämä kuvaukset mm. Kabulin elämästä 70-luvulla, eri heimoista ja leijakisoista olivat hyvin mielenkiintoisia ja mielestäni parasta antia kirjassa. Varsinainen tarina jäi itselläni vähän sivuseikaksi, koska ihastuin niin kuvauksiin ympäristöstä, historiasta, tavoista jne. Leijapoika ei ole mitään kepeää luettavaa. Ahmin sen lähes kerralla ja kun sain viimeisen sivun luettua aamuyöstä, niin uni ei sen jälkeen tullut helposti. Mutta suosittelen ehdottomasti tämän lukemista! Leijapojasta on tehty myös elokuva, jonka haluaisin nähdä kirjan luettuani. Tosin hieman pelkään, että elokuva on ahdistavampi kuin kirja.

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa

Luin Adichien esikoisteoksen keväällä ja lainasin sen sitten ystävälleni, joka taasen oli löytänyt Adichien toisen kirjan kirpparilta ja lainasi sen minulle :) Kirja sijoittuu 1960-luvun Nigeriaan ja sen päähenkilöinä ovat Nsukkan yliopiston opettaja Odenigbo, hänen palveluspoikansa Ugwu ja naisystävänsä Olanna sekä Olannan sisar ja tämän englantilainen miesystävä. Biafran sota muuttaa heidän kaikkien elämän. Puolikas keltaista aurinkoa oli hyvin miellyttävä lukukokemus, vaikka paljon synkkiä aiheita käsittelikin. Teksti oli kaunista ja hyvin kuvailevaa, ihmiset ja paikat oli helppo nähdä mielessään. En keksi mitään muuta huonoa puolea kirjasta kuin sen, ettei se etene kronologisesti ja tämäkin häiritsi vain yhdessä kohdassa, kun 1960-luvun loppupuolelta palattiinkin taasen 1960-luvun alkupuolelle. Pidin kirjasta hyvin paljon ja se herätti myös halun oppia lisää Biafran sodasta, joka on itselleni melko tuntematon asia. Puolikas keltaista aurinkoa on kirja, jota voisin suositella lähes kenen tahansa luettavaksi.

Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala

Taas kerran ystävältäni lainattu kirja, jota hän suositteli luettavakseni. Joutavuuksien jumala perustuu ainakin osittain kirjailijan omiin lapsuuden kokemuksiin. Päähenkilö Rahelilla ja Arundhati Roylla on yhteneväisyyksiä myös aikuisena. Joutavuuksien jumala kertoo enimmäkseen Rahelin ja hänen kaksoisveljensä lapsuudesta, mutta niin, että nykyhetkestä ja aikuisuudesta palataan lapsuusmuistoihin. Kaksosten tarinan taustalla on myös yhteiskunnallisia teemoja kuten kastijako ja työväen oikeudet, jotka liittyvät kiinteästi tarinaan. 

Mitään ennakko-odotuksia minulla ei ollut kirjasta ja ensi alkuun ihastuin siihen kovin. Teksti oli kaunista ja tarina soljui sujuvasti eteenpäin vaikka hyppeli nykyhetkestä menneisyyteen. Loppua kohden kirja alkoi kuitenkin ahdistaa ja loppuratkaisusta jäi outo olo. Ankeista asioista ei tietenkään voi kirjoittaa iloisen värikkäästi ja synkeimmät jutut kasaantuivat kirjan loppupuolelle. Teksti seuraili lapsen ajatusmaailmaa ja välillä oli hankala pysyä poukkoilevien ajatusten ja erikoisten mielikuvien perässä. Meinasin jättää kirjan pari kertaa kesken. Synkeistä tapahtumista oli vihjailtu jo kirjan alussa, joten tiesin, mitä tuleman pitää. En kuitenkaan malttanut jättää kirjaa kesken vaikkei sen lukeminen enää miellyttänyt. Halusin tietää yksityiskohdat synkeistä tapahtumista. Joten loppujen lopuksi Joutavuuksien jumala vangitsi minut sitä lukemaan, vaikken oikeastaan olisikaan halunnut lukea kirjaa loppuun :)

Hanif Kureishi: Esikaupunkien Buddha

Ystäväni lainasi yhden suosikkikirjoistaan minulle jo keväällä, mutta vasta syksyn tullen luin sen. Kirjan päähenkilö on intialais-englantilainen Karim, joka asuu Lontoossa. Esikaupunkien Buddha jakaantuu kahteen osaan: esikaupungeissa ja kaupungissa. Kirjan alkupuolella Karim asuu perheensä kanssa esikaupunkialueella, käy koulua ja hänen isänsä alkaa pitää buddhismi-istuntoja. Vanhempien erottua Karim muuttaa isänsä perässä keskelle Lontoota, pääsee mukaan ensimmäiseen teatteriproduktioonsa ja seurapiireihin. Karimin kasvutarinan kautta käsitellään monia aiheita: luokkaeroja, rasismia, seksuaalisuutta, uskontoa jne. Monet eri teemat muodostavat iloisen sekamelskan, jonka vuoksi minun oli aluksi hankala päästä kirjan "mukaan". Loppua kohden sekamelska selveni tai sitten totuin kirjan tyyliin ja loppujen lopuksi ihan pidin kirjasta, vaikka ensi alkuun en siihen ihastunut. Päähenkilö on hetkittäin ärsyttävä ja ilkeäkin, mutta kirjan loppupuolella suhtauduin häneen jo kuin vanhaan tuttuun "tuollainen se nyt vaan on eikä voi sille mitään" :D

Kata Kärkkäinen: Vangitse minut vapaaksi

Kuva napattu netistä, koska minun lukemassani kirjassa ei ollut kansipapereita tallella.

Tämänkin kirjan sain ystävältäni lainaksi ja kun joku ilta kaipasin kevyttä luettavaa, niin nappasin tämän käsiini. Vangitse minut vapaaksi ei ollut ihan niin kevyttä hömppää kuin odotin, mutta sen verran mukaansa tempaava, että luin sen kerralla. Kirja kertoo parikymppisen Elmon ja viisikymppisen Karinin suhteesta ja erityisesti heidän yhteisestä matkastaan Lontooseen. Henkilöhahmot ovat suorastaan ärsyttäviä, mutta ehkäpä juuri siksi kirja jaksoi kiinnostaa - pysyvätkö he yhtä ärsyttävinä kirjan loppuun saakka :) Varsinkin Karinin  vuorosanat kuulostavat melko luonnottomilta ja kirjaa lukiessa mietin monesti, että ei kai kukaan aikuinen nainen oikeasti puhu noin. Kaunis rakkaustarina tämä ei ole, vaan kuvausta epäsuhtaisesta ja hankalasta parisuhteesta. Vangitse minut vapaaksi oli kuitenkin parempi kuin odotin ja koska siinä on melko vähän tekstiä 129 sivulla, niin tämä kannattaa ehkä lukaista, jos haluaa tutustua Kata Kärkkäisen tuotantoon.

Arja-Liisa Landén: Aurinkotanssi

Ystäväni lainasi minulle tämän kirjan, koska hän oli pitänyt siitä ja me silloin tällöin suosittelemme toisillemme kirjoja. Heti takakannen tekstistä mieleeni tuli Eat Pray Love, jonka luin keväällä. Jotain samaa tarinassa on ja Aurinkotanssin alkupuolella tämä samanlaisuus suorastaan häiritsi. Aurinkotanssi kertoo keski-ikäisestä suomalaisnaisesta, jonka elämässä on kulissit kunnossa, mutta hän haluaa muutosta. Voimaa ja opastusta muutoksen tekemiseen hän etsii mm. enkelikursseilta ja Äiti Amman ashramista. Eräällä enkelikurssilla tavattu Adrian on tärkeässä roolissa tarinassa niin rakastajana kuin henkisenä ohjaajana.

Luulen Aurinkotanssin perustavan omiin kokemuksiin ja oikeisiin tapahtumiin, siksi itse tarinaa en halua arvostella. Eniten pidin kirjan niistä osista, joissa tarina kulkee eteenpäin arkisten tapahtumien kautta. Uskonnollinen pohdinta ja elämän tarkoituksen etsintä on mukana koko ajan ja lomittuessaan arkisten asioiden sekaan se tuntui luonnikkaalta. Joissakin kohdissa kirjaa elämän tarkoituksen ja uskonnon pohdinta on irrallaan muusta elämästä ja näihin pohdintoihin oli jotenkin hankalampi paneutua. Luonnon kuvaaminen on tärkeässä osassa Aurinkotanssissa. Kirjan alkupuolella luontohavainnot ovat hieman väkinäisen tuntuisia, mutta loppua kohden nekin lomittuvat tarinaan hyvin. 

Ystäväni suositusten perusteella odotin Aurinkotanssilta paljon. Ehkä suurten odotusten vuoksi kirjan hetkittäinen naiivius vähensi lukunautintoa. Yksittäisenä asiana jäi häiritsemään, ettei Aurinkotanssissa kerrottu, mitä tapahtui päähenkilön Peter-veljelle, josta kerrottiin paljon kirjan alussa. Loppua kohden Aurinkotanssi vain parani ja siitä jäi miellyttävä olo. 

Riikka Kämppi & Jussi Lähde: Sydänten presidentti

Kesällä en paljon kirjoja ehtinyt lukea ja moni kesällä aloitettu kirja on edelleen kesken :) Sydänten presidentti oli kirjastossa jossakin näkyvällä paikalla "tyrkyllä", joten nappasin sen lainaan. Kirja kertoo Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjasta ja varsinaisten kirjoittajien lisäksi on tekstejä monilta muilta tavalla tai toiselle kampanjaan osallistuneilta. Mielenkiintoinen kirja, joka tuli luettua nopeasti. Toisaalta pidin siitä, että tekstejä oli monelta eri kirjoittajalta. Toisaalta taas olisin halunnut lukea heidän ajatuksia enemmänkin kuin sivun tai parin verran. Varsinaisten kirjoittajien tekstit vievät tarinaa järjestelmällisesti eteenpäin, mutta joissakin kohdissa jäin kaipaamaan tarkempaa kuvausta tapahtumista. Kirja on ilmeisesti kirjoitettu melko nopeasti ja hämmästyttävää kyllä löysin yhden virheen, joka on päässyt lopulliseen versioon saakka "paikalla olivat Tiina Tintti, Paavo Pesusieni, tarkista kuskin nimi ja Ilkka Ilves". Nooh, nimet olivat jotakin muuta kuin nuo :D Mutta tosiaan yksi nimi oli jäänyt tarkistamatta ja kirjaan oli painettu hänen kohdalleen "tarkista kuskin nimi".

Deborah Rodriguez: Kabulin kauneuskoulu

Olen tästä kirjasta lukenut jonkin arvostelun tai esittelyn silloin, kun suomennes ilmestyi. Näin Kabulin kauneuskoulun ystäväni kirjahyllyssä ja pyysin sen lainaksi. Pari iltaa luin kirjaa ihan maltillisesti, mutta kolmantena en malttanut lopettaa lukemista vaikka vähän jo väsytti ja ahmin suurimman osan kirjasta sitten kerralla ja loppuun saakka :) Kabulin kauneuskoulu perustuu tositapahtumiin. Deborah Rodriguez lähti erään avustusjärjestön työntekijäksi Kabuliin ja koska on koulutukseltaan kampaaja, niin päätyi ensin leikkaamaan muiden länsimaisten hiuksia majapaikassaan. Myöhemmin hän päätti perustaa kauneuskoulun, jossa paikallisia naisia koulutetaan kampaajiksi, jotka myös hallitsevat joitakin kosmetologin tehtäviä. Jos tämä ei perustuisi tositapahtumiin, niin ajattelisin, että kirjan juoni on hieman imelä ja teennäinen :) Ensi alkuun Kabulin kauneuskoulu ei vaikuttanut sellaiselta kirjalta, joka imaisee mukaansa. Ehkä se johtui kirjan kepeästä tyylistä, vaikeita ja pelottavia asioita käsiteltiin lyhyesti ja pintapuolisesti. Jäin kaipaamaan enemmän henkilökohtaisia ajatuksia ja tuntemuksia niistä. Tosin oikeastaan mihinkään asiaan ei Kabulin kauneuskoulu -kirjassa perehdytä tarkemmin. Vähän sellainen fiilis jäi, että kirjailijalla on kiire kertoa kaikesta vähän jotain ja siksi kirjassa sännätään tilanteesta toiseen. Loppua kohden varmaan totuin tähän tyyliin, koska se ei enää häirinnyt ja sitten en tosiaan enää osannut jättää kirjaa kesken ja nukkua välillä :) Kyllä tätä voin suositella luettavaksi. Omakohtaisista kokemuksista olisi saanut varmasti paljon synkemmänkin kirjan, mutta tälläisenä kepeänä romaanina Kabulin kauneuskoulu sopii rauhoittavaksi iltalukemiseksi. Kivan tarinan lisäksi kirja tarjoaa mielenkiintoisia välähdyksia Kabulin arjesta.

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus

Sain tämän pokkarin kaveriltani, joka oli jo lukenut sen ja totesi, että ihan luettava kirja on :) Mitään ennakko-odotuksia kirjan suhteen ei siis ollut. Tai ehkä odotin vähän kevyempää luettavaa, mutta Purppuranpunainen hibiskus ei missään nimessä ollut liian synkkää tai ahdistavaa lukemista iltaisin. Kirjan kertojana on 15-vuotias Kambili, jonka perhe elää ylellisesti. Elämää rajoittaa tiukat uskonnolliset säännöt, joiden noudattamista valvoo väkivaltainen isä. Päästessään viettämään aikaa tätinsä perheeseen Kambili alkaa kyseenalaistaa oman perheensä tapoja. Purppuranpunainen hibiskus on mielenkiintoista luettavaa ja vaikka siinä on ahdistaviakin kohtia, niin lukukokemuksena oli miellyttävä.

Annie Ernaux: Puhdas intohimo

Tämänkin kirjan olen tilannut jostakin kirjakerhosta pian sen ilmestymisen jälkeen. Painovuosi näyttää olevan 1996, joten kauan on tämäkin kirja majaillut kirjahyllyssäni. En muistanut, millainen kirja on, mutta muistin pitäneeni siitä. Parikymppiseen opiskelijaan tämä kirja on siis uponnut :) Puhdas intohimo kertoo kahden aikuisen pojan äidin suhteesta naimisissa olevaan mieheen ja tunteista, kun mies lähtee takaisin omaan kotimaahansa. Kirja itsessään on 90 sivua harvaan painettua tekstiä, joten sen lukee nopeasti. Kirjan lopussa on vielä toisen suomentajan jälkisanoja yhdeksän sivun verran, mutta niitä en lukenut. Nimestään ja aiheestaan huolimatta kirjan teksti on ihan siivoa eikä mitään K18-materiaalia :) Ihan kiva tämä oli lukea uudestaan, mutta tuskin sitä enää säästän kirjahyllyssäni.

Zoé Valdés: Arkipäivän mitättömyys

Tämä kirja oli muistaakseni aikoinaan kuukauden kirjana jossakin kirjakerhossa, josta olen sen tilannut. Painovuosi on 1997, joten varmaankin siitä saakka Arkipäivän mitättömyys on kulkenut mukanani muutoissa :) Luin tämän heti, kun kirjan käsiini sain ja sen jälkeen en ole sitä avannut, mutten ole raaskinut kirjaa antaa poiskaan. Kirjahyllyn siivoamisen myötä päätin lukea sen uudestaan enkä kyllä yhtään muistanut, mistä kirja kertoo ja mitä siinä tapahtuu. Kirjan päähenkilö, Patria, syntyi Kuuban vallankumousvuonna 1959. Samana vuonna on muuten syntynyt kirjan kirjoittaja. Arkipäivän mitättömyys kertoo Patrian arjesta: töistä, säännöstelystä ja kahdesta miesystävästä. Töihin kirjallisuuslehden toimitukseen pitää mennä, vaikkei lehteä koskaan julkaista paperipulan vuoksi. Kuvaukset säännöstelystä ja arkipäivän käytännön asioista ovat kirjan mielenkiintoisinta antia ja suhdekiemurat kahden eri miehen kanssa huipentuvat lopussa. Arkipäivän mitättömyys oli melko nopeasti luettu, vaikkei teksti olekaan ihan sellaista helposti luettavaa romaanihömppää. Miellyttävä lukukokemus, koska jäi tunne, että tätä olisin halunnut lukea vielä pidempään.