Annie Hawes: Calabrian perintö

Kirpparilta napattu kirja, jonka luin loppuvuodesta, mutta unohdin kirjoittaa siitä. Hieman outoa, että unohdin, koska tykkäsin tästä kirjasta. Tämä on Englannista Italiaan muuttaneen kirjoittajan kolmas romaani ja nyt mieli tekisi lukea ne muutkin hänen teoksensa.
Pohjois-Italiaan asettunut Annie lähtee tutustumaan miesystävänsä kotiseutuun eteläiseen Calabriaan. Jos asuinseudulla Liguriassa on ollut ihmeteltävää tavoissa ja ihmisissä, niin vielä enemmän hämmästystä aiheuttaa elämänmeno Calabriassa. Kallioon louhitun apukeittiön reunalla virtaa puro, talon ainoaan kylpyhuoneeseen pitää kulkea yhden makuuhuoneen läpi ja talosta löytyy huone, jonka lattia on niin täynnä saksanpähkinöitä, että niissä täytyy kahlata. Vanhat uskomukset ja tavat sekoittuvat korruptioon. Calabrian historiaa ja vanhoja uskomuksia esitetään suorastaan hengästyttävään tahtiin. Välillä tuli olo, että kirjaan on yritetty mahduttaa mahdollisimman paljon asiaa ja joitakin juttuja olisi ehkä voinut avata vähän tarkemmin eikä kiirehtiä seuraavaan. Toisaalta pienten asioiden yksityiskohdista kertominen oli juuri se, mikä kirjassa ihastutti. Ihan viimeisillä sivuilla Annien miesystävän äiti muistelee nuoruutensa sieniretkiä kotiseudullaan, miten porcini, herkkutatit siivutettiin mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi ja gambe secche, nurminahikkaat ripustettiin neulan avulla lankaan kuivumaan. Sekä herkkutattien siivuttaminen että nurminahikkaat ylipäätään olivat tulleet itselleni tutuksi vasta noin puoli vuotta ennen kirjan lukemista. Siksi tuntui hauskalta, että kirjassa kerrotaan tarkalleen tietyistä sienistä eikä yleisellä tasolla sienien keräämisestä.

Marian Keyes: Peiton alla

Keyes ei kuulu hömppäkirjailijasuosikkeihini, mutta tämä novellikokoelma oli iloinen yllätys. Novelleissa Keyes kirjoittaa itsestään ja hänen ironinen tyylinsä sopii tarinoihin oikein hyvin. Keyes kirjoittaa kirjoittamisestakin, mutta enimmäkseen monille naisille tutuista asioista: pikaisesta laihduttamisesta hääpukua varten, kenkien rakastamisesta, miehen jalkapallofanituksesta, feng shui -hurahduksesta :) Kirja oli kesken pitkään, koska luin muuta välillä. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan pitkätkään tauot haittaa, koska ei ole juonta, jota pitäisi seurata. Tämän jälkeen voisin taas lukea jonkin Keyesin hömppäromaanin, niin kiva fiilis Peiton alla -kirjasta jäi.

Carol Shields: Larryn juhlat

Taas tälläinen ilman suurempaa miettimistä kirpparilta napattu kirja :) Olen koittanut haalia kirjoja kotiini, ettei tulisi sitä tilannetta, ettei ole mitään luettavaa. Larryn juhlat ei missään kohtaa erityisemmin vedonnut minuun. Istutettuihin sokkeloihin erikoistunut floristi on toki erikoinen hahmo päähenkilöksi ja kaikenlaisia kuvioita hänen elämäänsä mahtuu. Kirja koostuu toisistaan irrallisista tarinoista, jotka toki lomittuvat jonkin verran toisiinsa. Irrallisten tarinoiden ansiosta kirja sopii hyvin pätkissä luettavaksi. Ehkä en ihastanut kirjaan, koska en ihastunut sen päähenkilöön. Itse asiassa en ihastunut yhteenkään kirjan henkilöistä, lähinnä mietin, kuinka huonosti he kohtelevat toisiaan. Mutta kun olin kirjan aloittanut, niin luin sen loppuun, koska se ei myöskään erityisemmin ärsyttänyt. Eli siis kirja, joka ei herättänyt mitään tuntemuksia, mutta toimi hyvin nukahtamisen apuna :)

Hornby: Poika

Hornbyn kirjoja en ole aikaisemmin lukenut, vaikka toki olen hänestä kuullut. Kirpparilta löytyi tämäkin kirjan. Ajattelin, että nyt saa hyvää halvalla, kun kovakantinen ja hyväkuntoinen ilmeisen suosittu romaani maksoi 0,50 e :)
Ensimmäisten sivujen perusteella mietin, että mikähän tässä kirjassa on niin ihmeellistä, kun vaikuttaa hömppäromaanilta miesnäkökulmasta. Kirjan päähenkilö Will on hömppäkirjojen vakiokalustoa: varakas poikamies, jota ei perhe tai edes vakavampi parisuhde kiinnosta. Alun deittailujen jälkeen kuitenkin päästiin asiaan: miten Will tutustui 12-vuotiaaseen Marcukseen ja miten heistä tuli kavereita. Eniten kirjan edetessä taitaa kasvaa Will ja myös Marcuksen hippiäiti Fiona. Loppujen lopuksi hyvinkin suositeltava kirja!

Terho Puustinen & Mika Mäkeläinen: Taivas ja helvetti

Veljeni sai tämän kirjan viime jouluna lahjaksi ja luin sen lähes kokonaan heti alkuvuodesta. Vähän jäi lukematta ja sen luin nyt vuoden päätteeksi, kun jo samaisen kirjan kakkos-osa putkahti veljelleni joululahjapaketista. Erilaiset yrittäjätarinat ovat mielenkiintoista luettavaa ja kirjaan on valittu hyvinkin erilaisia yrittäjiä. Toiset ovat aloittaneet heti isosti, toiset taas hyvinkin pienestä, osa kasvattanut yrityksensä isoksi ja osa yrittää edelleen yksin. Koska itsekin olen vaatetus/tekstiilialan yrittäjä, niin erityisesti mieleen jäi Beibamboon perustajan, Nina Ignatiuksen tarina. Toinen mieleen jäänyt yrittäjä oli maahanmuuttaja, joka yhtenä työnään pyöritti yhden miehen muuttofirmaa. Kaikki tarinat olivat mielenkiintoisia ja halusin lukea kirjan kunnolla ja ajan kanssa enkä kiireellä lauseiden yli hyppien. Hienoa on myös se, että jokaista myytyä kirjaa kohden lahjoitetaan yksi kirja opiskelevalle nuorelle.

Anne Tyler: Amerikan lapset

Jostain kirpparilta ostettu kirja, joka takakannen perusteella vaikutti mielenkiintoiselta. Ja sitä se olikin, vaikka loppujen lopuksi melko perushömppää. Kaksi pariskuntaa tapaa toisensa lentokentällä, jossa he ovat vastassa Koreasta adoptoituja tyttäriään. Perheet viettävät paljon aikaa yhdessä, mukana on myös isovanhemmat ja sukua muutoinkin. Donaldsonit ovat periamerikkalaisia, tosin perheen äiti Bitsy on melko hörhö :) Yazdanit taasen ovat iranilaistaustaisia ja loppujen lopuksi ehkä amerikkalaisempia kuin tuttavaperheensä. Perheiden käsitykset lapsen kasvatuksesta eroavat toisistaan ja välillä he ihmettelevät muutoinkin toistensa tapoja. Oman lisänsä tuo isovanhempien käsitykset ja miten he tuovat ne esille. En odottanut tältä kirjalta mitään ja se olikin sitten positiivinen yllätys. Ehkä juonessa on vähän liikaakin käänteitä, mutta ainakaan tätä kirjaa ei ole pilattu millään hölmöllä käänteellä viimeisillä sivuilla :)

Lauren Weisberger: Haluan Harry Winstonin

Kuva lainattu Adlibriksen sivulta, koska en muistanut ottaa omasta pokkaristani kuvaa ennenkuin se lähti ystäväni luettavaksi. 

Lähikirpparilta halvalla ostettu pokkari, kun oli akuutti tarve luettavalle :) Tykkäsin Lauren Weisenbergerin esikoisteoksesta Paholainen pukeutuu Pradaan. Sen vuoksi tämä romaani oli pienoinen pettymys. Luin tämän vähän Laura Honkasalon Tyttökerhon jälkeen ja huvittavaa oli, että päähenkilökolmikko oli melko samantyyppinen. Yksi haluaa lähes epätoivoisesti löytää parisuhteen, toinen uppoutuu töihin ja kolmas kuvittelee olevansa ikuisesti nuori. Tässä kirjassa puitteet ovat vielä upeammat, kaikki naiset asuvat New Yorkin keskustassa ja rahaa on hyvin käytössä. Erään illan päätteeksi naiset tekevät lupauksia, miten muuttavat elämäänsä vuoden kuluessa. Epätoivoinen parisuhteen etsijä lupaa etsiä seksikumppanin joka mantereelta, ikinuori lupaa saavansa kihlasormuksen sormeensa ja työnarkomaani ei oikein keksikään, mitä lupaisi. Vuosi on täynnä juhlia, rahaa, matkailua, uusia miehiä ja kateutta ystävien saavutuksista. Onnellisessa lopussa kaikki kolme naista huomaavat, miten paljon paremmiksi ihmisiksi ovat vuoden aikana muuttuneet. Tämä on taattua tavaraa omassa sarjassaan: kevyttä ja harmitonta hömppää, jota ei lukiessa ei erityisemmin mitään ajatuksia herää ja josta ei hetken päästä muista mitään.

Sue Townsend: Adrian Mole Cappuccinovuodet

Lapsena/teininä luin kaikki Hadrianus/Adrian Mole -kirjat ja tykkäsin niistä. Mutta kun kirpparilla käteen osui kirja aikuistuneesta Adrianista, niin hetken mietin, että onkohan kirjat enää mielestäni hyviä. Jostain syystä Adrian on suomennoksissa ollut aikaisemmin Hadrianus, mutta aikuisesta Adrianista kertovassa kirjassa hän saa suomennoksessakin olla omalla nimellään. Nappasin kirjan kirpparilta mukaani, koska se oli halpa :) Ja hyvä, että nappasin, koska pidin tästä kirjasta. Tyyli on sama, kirja koostuu Adrianin päiväkirjamerkinnöistä. Osa henkilöistäkin on samoja, mukana on tietysti Adrianin perhe, mutta myös teiniaikojen tyttöystävät. Sitä en muista, että oliko teini-Adrian mielestäni niin ärsyttävä kuin tämä aikuinen-Adrian tai oliko juonenkäänteet yhtä uskomattomia niissä aikaisemmissa kirjoissa. Hauskaa viihdettä tämä kuitenkin oli. Tosin loppuratkaisu ei ilahduttanut. Olen lukenut tämän vuoden aikana ehkä liian monta kirjaa, jotka päättyvät samoin. Valitettavasti viimeinen ajatus kirjasta oli: hohhoijaa, taas tälläinen sopivan dramaattinen lopetus.

Pirkko-Liisa Äärynen: Jatkoaika elämälle

Isäni sai tämän kirjan vuosia sitten tuttavaltaan ja minun on pitänyt lukea se jo monta kertaa aikaisemmin. Tuttava halusi jakaa tietoa ALS-taudistaan ja miten kamala se on. ALS (amyotrofinen lateraaliskleroosi) on tänä vuonna ollut esillä Jäävesihaasteen vuoksi ja toivottavasti haaste on tietoa sairaudesta lisännyt. Kirjoittaja Pirkko-Liisa Äärynen sairastui ALS:iin 1998 ja kirjassa hän kertoo, miten tauti vaikutti ensin puhe- ja liikuntakykyyn, kunnes vei ne kokonaan. Hengityskoneen avulla hän sai jatkoaikaa elämälle. Kamppailu elämää helpottavien laitteiden ja oikeanlaisen hoidon saamisesta on surullista luettavaa. Toisaalta kirjassa on paljon hyviä hetkiä ja toteutuneita toiveita kuten matka kotiseudulle Pohjois-Karjalaan hyvästelemään tutut maisemat. Äärynen kirjoitti kirjeen myös englantilaiselle fyysikolle, Stephen Hawking:ille, joka sairastaa ALS:ia, mutta hänellä taudin eteneminen on pysähtynyt. Jatkoaika elämälle sisältää myös tuohon kirjeeseen saadun vastauksen.

Synkästä aiheestaan huolimatta tässä kirjassa on yllättävänkin positiivinen tunnelma. Tätä voin suositella ihan kaikille luettavaksi!

Laura Honkasalo: Tyttökerho

Pikkukaupungin eli kotikyläni kirjastossa koitin nopeasti etsiä jotain luettavaa ja tämä oli sopivan näkyvästi tyrkyllä. En ole aikaisemmin lukenut Laura Honkasalon kirjoja, hänen blogiaan kylläkin, mutta tällä kirjastovisiitilla poimin mukaani kaksi hänen kirjaansa.

Tyttökerhossa on pääosassa kolme noin kolmekymppistä naista. Katri miettii lähinnä vain poikaystävän löytämistä ja perheen perustamista, Tuuli uppoutuu töihin ja Nuppu keskittyy juhlimiseen. Tyttöjen kanssa paljon liikkuu myös Arttu, joka on aikaisemmin seurustellut Tyttökerhon neljännen jäsenen, ulkomaille muuttaneen Kertun kanssa. Kirjan hahmot ovat toki karrikoituja, mutta kirjaa lukiessa tuli monta kertaa mieleen, että juuri tuollaistahan se on kolmekymppisten elämä: tempoilua erilaisten odotusten ja vaatimusten välillä, joita on lähinnä itse asettanut itselleen. Toisaalta halutaan pysyä nuorina ja vapaina tekemään, mitä huvittaa ja toisaalta halutaan sitoutua, vakiintua ja rauhoittua. Päähenkilöt ovat uskottavia, vaikka monesti ärsyttäviä :) Miksi se Nuppu ei voi edes yrittää olla aikuinen tai miksi Tuuli ei voi vähän rentoutua tai miksi Katri roikkuu sitoutumiskammoisessa miehessä.
Ihan suosikkikirjojeni kärkeen Tyttökerho ei mene, mutta lähelle sitä. Ja tämän jälkeen haluan lukea muitakin Honkasalon kirjoja.

Reijo Mäki: Ehtookellot

Nykyisin luen dekkareita melko harvoin ja jos luen, niin ne ovat Reijo Mäen. Ehtookellot ei kuitenkaan ole Vares-dekkari, vaan novellikokoelma. Tosin useammassa novellissa päähenkilönä on yksityisetsivä Jussi Vares. Tuttuun tapaan kaikkien novellien tapahtumat sijoittuvat Turkuun, paitsi välillä käydään Raisiossa saakka. Kirjan ensimmäinen novelli "Keihäänheittäjän paluu" on mielenkiintoinen, koska sijoittuu sota-ajan Turkuun. Kirjassa on kaksikin novellia, jotka sijoittuvat tulevaisuuden Turkuun, siihen samaan, josta kertoo myös Mäen kirjoittama Hard Luck Cafe. Pidin kovasti Hard Luck Cafe -kirjasta, vaikka siinä tulevaisuuden Turku on kovin synkkä paikka, joten tämän kirjan tulevaisuuteen sijoittuvista novelleista pidin myös. Tämän hetken Turusta ja Jussi Vareksesta kertovat novellit olivat taattua tavaraa: kavereiden kanssa Uudessa Apteekissa notkumista, naisia, rikollisia, menoa ja meininkiä. Taisin pitää kuitenkin enemmän niistä muista novelleista :)

Laura Honkasalo: Kotikutoista

Kotikutoista-kirja löytyi kirjaston käsityö-osastolta, jossa muutoin on ohjekirjoja kaavoineen ja kaavioineen. Olen rajannut ohjekirjat oman lukuhaasteeni ulkopuolelle, mutta tämä ei ole mielestäni ohjekirja vaan katsaus itsetekemiseen, vaatehistoriaan, muoti-ilmiöihin jne. Kirjan jokainen kappale käsittelee jotakin käsillä tekemisen teemaa: on skräppäämistä, neulomista, virkkaamista, nukkekoteja, valokuvaamista. Kappaleiden alussa on vähintään muutama sananen aiheen historiasta ja sitten Laura Honkasalon omakohtaisia ajatuksia aiheesta, muiden mielipiteitä ja myös linkkejä ja vinkkejä, mistä löytää lisätietoa. Olen käsityöihminen, mutta kirjasta löytyi monta juttua, joita en ole tehnyt ja se herätti tunteen "tätäkin pitäisi tehdä tai ainakin kokeilla". Yhden asian jo teinkin kirjan innoittamana: ompelin vanhoista topeista alushousuja itselleni :) Innoittava kirja siis!

E L James: Fifty Shades - Sidottu

Sainpas luettua! Se oli päällimmäinen tuntemus, kun suljin tämän kirjan. Meinasin jättää lukemisen kesken pariinkin otteeseen, mutta sinnikkäästi luin loppuun saakka, kun kerran olin aloittanut :) Tämän kirjan ostin lähikirppariltani, kun halvalla sai. Ajattelin, että täytyyhän tämä lukea, kun kaikki siitä puhuvat. Vasta kotona huomasin, että Sidottu on Fifty Shades on Grey -trilogian ensimmäinen osa ja tätä samaa tavaraa olisi siis kahden muun kirjan verran tarjolla. Ensimmäisen kirjan puolivälissä jo arvailin, miten niiden kahden seuraavan kirjan juoni menee ja luulen arvailuideni osuvan melko oikeaan. Etukäteen tiesin, että tämä on nyt se rohkea ja uskalias kirja, jonka ansiosta aikuisviihdeputiikit ovat kasvattaneet myyntiään. Odotin, että kirjalla olisi kuitenkin muutakin tarjottavaa kuin rohkeita kohtauksia. Jouduin pettymään. Kirjan alkupuolella ei vielä tositoimiin päästy, mutta ei niiden pohjustaminenkaan ollut erityisen kiinnostavaa luettavaa. Jäi tunne, että kun ei ihan pelkkää pornoa viitsi kirjoittaa, niin ympätään siihen vähän hölmöjä henkilöhahmoja ja jonkinmoinen juoni ympärille. Yhden hyvän puolen tästä kirjasta tai paremminkin kirjatrilogiasta keksin: Fifty Shades of Grey on näppärästi keksitty sanaleikkinimi kirjasarjalle :)

Ruben Gallego: Valkoista mustalla

Tämä kirja on muistaakseni taloyhtiömme "kierrätysnurkasta". Otin sen mukaani katsomatta ollenkaan takakantta. Kun sitten sairastin flunssaa ja lukemiset oli vähissä, niin tartuin tähän kirjaan. Takakannen ja alkupuheen jälkeen vähän pelotti, että onko tämä aivan liian synkkää luettavaa kipeänä illan pimetessä. Mutta kuten kirjailija alkupuheessa kertoo, hän ei halua mässäillä pahoilla asioilla. Ruben Gallego kertoo omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan Neuvostoliiton lastenkodeissa, sairaaloissa ja vanhainkodeissa. Vammaiset nuoret sijoitettiin hänen aikanaan vanhainkotiin, jos he eivät päässeet jatko-opintoihin ja niihin ei ollut mahdollisuutta kuin "kävelevillä". Valkoista mustalla koostuu erillisistä tarinoista, lapsuus- ja nuoruusmuistojen lomaan mahtuu välähdyksiä myös aikuisuudesta. Ruben Gallego ei kuollut vanhainkotiin, vaikka monille hänen kaltaisille niin ilmeisesti kävi. Sitä kirja ei kerro, miten hän pääsi pois vanhainkodista, opiskelemaan ja näkemään maailmaa. Mielenkiintoinen kirja kerta kaikkiaan!

Riikka Pulkkinen: Totta

Sain tämän kirjan viime jouluna lahjaksi ja luin sen varmaan toisena kirjana tänä vuonna. Luulin kirjoittaneeni tästä jo ajat sitten, mutten ollutkaan. Vähän piti kaivella muistia, että minkäslainen kirja tämä olikaan :) Ei ihan kevyttä luettavaa, muttei mitään liian synkeätäkään iltalukemiseksi. En ole lukenut muita Riikka Pulkkisen kirjoja, ehkä pitäisi ottaa niistä jokin lukulistalle. Totta-kirjasta jäi hieman ristiriitainen olo, toisaalta pidin kirjoitustyylistä, toisaalta taasen monimuotoiset vertauskuvat häiritsivät varsinkin aluksi. Tämän vuoksi pitäisi varmaan lukea jotain muutakin Pulkkisen kirjoittamaa. Muistaakseni vitkastelin kirjan ensimmäisten kappaleiden kanssa useamman päivän, kunnes pääsin vauhtiin ja luin kirjan kerralla loppuun. Positiivinen vaikutelma tästä siis lopulta jäi. Juonea en lähde tällä kertaa omin sanoin kuvaamaan, kun sopiva tiivistelmä löytyy takakannesta: "Elsa tekee kuolemaa. Martti ja Eleonoora yrittävät totutella ajatukseen puolison ja äidin menettämisestä, vaikka suru painaa kyyryyn. Äidin olemassaolon haurastuessa katoaa Eleonooran lapsuudenmuistoilta kiinnekohta.

Tyttärentytär Anna unohtaa itsensä helposti ohikulkijoiden kohtaloihin. Maailma on hänelle kertomuksia täynnä. Sattumalta Anna saa tietää Eevasta, josta isovanhemmat ovat vaienneet vuosikausia.

Eevan unohdettu tarina avautuu kerros kerrokselta. Perheessä lastenhoitajana toimineen nuoren naisen ääni vie 60-luvun alkuun, aikaan, jolloin pieni pilleri oli jo keksitty, muttei vielä uusia iskulauseita."

Steve Martin: Tavaratalon tyttö

Tiesittekö, että näyttelijä Steve Martin on myös kirjailija? Minä en tiennyt ennenkuin katsoin kirpparilta ostamani kirjan takakantta :) Ostin siis kirjan lähinnä kansikuvan ja takakannen ensimmäisten rivien perusteella - kun halvalla sain :)
Tavaratalon tyttö kertoo kuvataitelija Mirabellesta, joka hankkii elantonsa tavaratalon hansikasosaston myyjänä ja tapailee ikäistään miestä. Mirabellen asiakkaana tavaratalossa ollut vanhempi mies kutsuu hänet syömään ja he päätyvät jonkinlaiseen suhteeseen. Aluksi Tavaratalon tyttö vaikutti ihan hyvältä kirjalta, mutta loppua kohden innostukseni laantui. Ehkä tämä johtui siitä, että alun hyväntahtoisen ja -tuulisen kerronnan tarinaan tuli synkempiä käänteitä ja niiden mukana kirjan kielikin hieman muuttui. Ihan ok kirja, jonka lukee nopeasti, mutta sen suurempia kehuja en voi antaa.

Henrik Tikkanen: Majavatie 11 Herttoniemi

Olen Märta Tikkanen -fani ja tavoitteenani on kerätä hänen kaikki kirjansa hyllyyni. Ajattelin, että voisin kerätä myös hänen miehensä kirjat. Henrik Tikkasen "osoitekirjoista" oli kirjahyllyssäni ennestään ensimmäinen osa oli Kulosaarentie 8, kun löysin kirpparilta toisen osan eli Majavatie 11. Luin tämän kirjan itse asiassa kahteen kertaan tänä vuonna. En muistanut olinko lukenut sen ensimmäiselle kerralla kokonaan vai oliko se jäänyt kesken ja aloitin alusta uudestaan. Kaikki kirjan tarinat kuulostivat tutuilta eli olin sitten varmaan lukenut sen jo ensimmäisellä kerralla kokonaan :) Kulosaarentie 8 -kirjasta muistaakseni pidin, mutta tästä Majavatie 11 -teoksesta en niinkään. Mielenkiintoisia tapahtumia kirja toki sisältää, kuten Tikkasen ja runoilija Arvo Turtiaisen matka sodanjälkeisen Euroopan halki. Mitään suurta lukunautintoa en kokenut, paremminkin fiilis, että tulipahan luettua. Enkä enää ole ihan varma, että haluanko kerätä myös Henrik Tikkasen teokset kirjahyllyyni :)

Raitasuo, Siltala: Kellokosken Prinsessa

Ostin tämän kirjan jo alkukesästä kirpparilta, mutta sen lukeminen jäi kuitenkin vasta syksyyn. Prinsessa-elokuvaa en ole nähnyt, joten en tietänyt paljoakaan Kellokosken Prinsessasta etukäteen. Kirjan esipuheet saivat miettimään, että onkohan tämä lukunautinto ollenkaan, jos koko kirja on yhtä poukkoilevaa tekstiä. Esipuheissaan kirjan kirjoittajat kertoivat, miten he olivat oppineet Prinsessan tuntemaan, toinen oli ollut hänen hoitajana ja toinen ei ollut koskaan häntä tavannut. Esipuheiden jälkeen kirja oli kuitenkin sujuvaa tekstiä ja mielenkiintoista luettavaa.
Kuollessaan 92-vuotiaana Anna Svedholm eli Prinsessa oli viettänyt elämästään yli puolet eli 55 vuotta mielisairaaloissa ja tästä 52 vuotta yhtäjaksoisesti Kellokosken sairaalassa. Anna Svedholm oli maanis-depressiivinen ja kärsi skitsofreniasta. Noin 40-vuotiaana hän alkoi kertoa, kuinka on syntynyt Englannin hovissa ja halusi itseään kutsuttavan prinsessaksi. Vuosien varrella Anna Svedholmia hoidettiin lähes kaikilla mahdollisilla hoitomenetelmillä, joita mielisairaaloissa käytettiin, mutta lobotomialta hän säästyi. Hoidot eivät kuitenkaan auttaneet ja lopulta Annan annettiin elää kuninkaallisen harhansa vallassa ja häntä alettiin yleisesti kutsua Prinsessaksi.
Kellokosken Prinsessa on tarina erikoislaatuisesta naisesta ja hänen elämänsä vaiheista, mutta myös mielenkiintoinen kurkistus mielisairauksien hoidon historiaan. Insuliinisokkihoitoa ei Prinsessaan kokeiltu, mutta sähkösokkeja, malarian tartuttamista ja narkoosia kyllä. Mielenkiintoista on sekin, että välillä eristyksessä ja suljetulla osastolla ollut Prinsessa pääsi hieman yli viisikymmentä vuotiaana matkustamaan potilastoverinsa eli kamarineitinsä kanssa kahdestaan Tukholmaan. Perillä he majoittuivat hotellin sijasta paikallisessa mielisairaalassa, laivamatkoilla ja Tukholman kaduilla Prinsessa esiintyi eli antoi laulukonsertteja ja kamarineiti keräsi esiintymispalkkiota kukkahattuunsa. En ollut ajatellut, että tälläinen olisi ollut mahdollista jo 50-luvun loppupuolella. Kaiken kaikkiaan Kellokosken Prinsessa on mielenkiintoinen kirja, jota voin suositella.

Erlend Loe: L

Lähikirpparilta löytyi tämäkin kirja. Koska olin kuullut niin paljon Loen Supernaiivi-kirjasta, niin ajattelin, että pitäähän minunkin joku hänen kirjansa lukea ja ostin tämän.
L kertoo norjalaisten nuortenmiesten ryhmästä, joka lähtee Tyynenmeren autiolla saarella tutkimusmatkalle. Tarkoitus on etsiä todisteita ainakin sille, että Tyynimeri on ollut jäässä ja Etelä-Amerikan intiaanit ovat luistelleet Tyynenmeren saarille. Ryhmän jäsenillä on muitakin tutkimusideoita tai tehtäviä mm. tyttöjen jaksollinen järjestelmä ja elokuvakäsikirjoituksen tekeminen. Ryhmä saa avustuksia, löytää sopivan saaren ja lähtee matkaan. Autiolla saarella he viettävät kolmisen viikkoa, tutkimuksiakin tehdään, mutta paljon aikaa kuluu valittamiseen säästä ja hyttysistä. Retkikunnan johtajakin ymmärtää lopulta, etteivät he tule saavuttamaan mitään suurta eikä palatessa heitä vastassa ole sen paremmin soittokuntaa kuin muitakaan onnittelijoita.
Tulipahan luettua, se on päällimmäisin tuntemus tästä kirjasta. Ei ihan samanlaista tajunnanvirtaa kuin Loen kirjoittama Tosiasioita Suomesta, mutta vähän sinne päin kuitenkin. Ei siis mene suosikkikirjojeni joukkoon, ei lähellekään.

Erlend Loe: Tosiasioita Suomesta

Olin jo aikaisemmin alkanut lukea toista Erlend Loen kirjaa, joka oli loppuhuipennusta vaille valmis, kun nappasin Tosiasioita Suomesta matkalukemiseksi syyslomareissulle. Osasin siis odottaa hieman omaperäistä kerrontatapaa. Minun pitäisi varmaankin pitää Loen kirjoitustyylistä, joka on välillä melkoista tajunnanvirtaa ja pitkiä virkkeitä ja toisena hetkenä taasen hyvinkin lyhyitä ja ytimekkäitä lauseita. Itse taidan välillä kirjoittaa vähän samaan tapaan :) Mutta nyt hyppelin pisimpien virkkeiden ja pahimpien mielen harhailujen yli.

Päähenkilö on oslolainen mies, joka saa tehtäväkseen laatia norjalaisia Suomeen houkuttelevan matkailuesitteen. Hän ei tiedä mitään Suomesta ja päätyy käyttämään esitteen pohjana National Geographic:in vanhaa artikkelia Suomesta. Faktojen ajankohtaisuutta hän ei tietenkään tarkista ja kirjoittelee esitteeseen tekstiä myös omien ennakkoluulojensa perusteella. Esitteen laatimisen lomassa päähenkilö ihastuu naiseen ja tekee tämän vuoksi melkein mitä vaan ja esitteen laatiminen meinaa unohtua. Loppuratkaisu on... hmm, erikoinen. Sen vuoksi mietin jo, että mitenkähän oudosti se toinen vielä luettavana oleva Loen kirja päättyy. 

Tosiasioita Suomesta on ainakin suomalaiselle enimmäkseen hauskaa luettavaa, jos pitkien tajunnanvirtavirkkeiden ei anna häiritä. Melkein kahden luetun kirjan jälkeen en edelleenkään tiedä, että tykkäänkö Loen kirjoista vai en :) Ehkä pitää lukea seuraavaksi hänen tunnetuin kirja eli Supernaiivi.