sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Viimevuotisia ostoslistoja

Edelleen keräilen mukaani ostoslistoja, jos sellaisia jossain näen lojumassa. En vain ole saanut blogattua niistä pitkään aikaan. Mutta tässä tulee ostoslistat, jotka löytyivät vuoden 2010 loppupuolella. 16.11.2010 on näköjään ollut ostoslistakeräilijän onnenpäivä, koska silloin on löytynyt kolme ostoslistaa. Muistaakseni kaikki kolme olivat lähikaupassani yhdessä ostoskorissa. Luultavasti joku myyjä oli kerännyt ostoskorien roskat yhteen koriin ja minä sitten nappasin ne ostoslistamyttyrät talteen :)

16.11.2010 ja huono kuva, mutta asiaa tulee selväksi varmasti :) Tämä lista on vielä pahempi - tai parempi - kuin se, josta Ismo Leikola vääntää vitsiä tässä noin kahden minuutin kohdalla.

16.11.2010 oli listalla mm. hetelmiä ja krillikylkeä

16.11.2010 on tämänkin listan kirjoittaja ostanut hedelmiä :)

Tämä lista löytyi joulukuussa 2010 Nokian S-Marketista, vaikka taitaakin olla Lidliin tarkoitettu ostoslista.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Kynsilakkarakkaus

Olen ties kuinka kauan haaveillut, että ottaisin taas rakennekynnet. Mutta en ole raaskinut. Ja koska omat kynnet ovat olleet yllättävän hyvässä kunnossa, niin olenkin innostunut ostamaan uusia kynsilakkoja. Orly Sky Blue Pink:illä lakattuja kynsiäni en huomannut kuvata, mutta esim. tuolla on kuva samaisesta kynsilakasta. Ihana väri, mutta tämä oli vain ihastusta seuraavaan kynsilakkaan verrattuna ;)

Ystäväni oli tekemässä tilausta täältä ja huhuili kavereita postikuluja jakamaan. Tilasin joitakin näytteitä ja sitten pari ihan normaalikokoista kynsilakkaa: Lunar ja Cosmic. Piti ihan vaan vähän testata Cosmic-lakkaa... Sivelin yhteen kynteen ohuen kerroksen tuon Orlyn Sky Blue Pink:in päälle. Ei näyttänyt ollenkaan kivalta: epämääräisiä vihertäviä hippusia epätasaisesti levittyvän tummanharmaan lakan seassa. Hetken ajattelin, että olen tehnyt virheostoksen ja pistän tämän kynsilakan heti kiertoon ja lahjoitan vaikka jollekin. Onneksi tajusin levittää sitä vielä toisen kerroksen, koska vasta sitten sain mieleiseni tasaisen mustan pohjavärin ja vihreät hippusetkin näyttivät tummalla pohjalla kivemmilta. Sitten piti tietty lakata muutkin kynnet ja loppuillan tuijottelin kynsiäni. Ja jatkoin seuraavana päivänä niiden ihailua :) Jos kynsiin ei osu valo, niin ne näyttävät vain mustilta. Tietystä kulmasta katsottuna näyttää, että mustan lakan seassa on vihreää hilettä. Kun oikein tarkkaan kyntensä asettelee oikeaan kulmaan, niin ne näyttävät tuolta kuin yllä olevassa kuvassa :D

perjantai 7. lokakuuta 2011

Sitä ja tätä Tallinnasta

Kävin ensimmäistä kertaa varsinaiselle käsityömatkalla Tallinnassa. Toki olen aikaisemminkin ominpäin suunnistanut Karnaluks-tukkuun ja kierrellyt lankakauppoja, mutta nyt pääsi bussin kyydissä paikasta toiseen ja seurana oli muita käsityöihmisiä. Käsityömatkoja järjestää ainakin Pirkanmaalta useampi firma, mutta minä olen kaavoihin kangistunut ja käytän kaikilla pakettimatkoilla Tuovisen palveluita :) Tekevät kaikki laivamatkat Tallinnaan Eckerö Linen Nordlandialla. Joskus muinoin ihan tykkäsin tästä laivasta, mutta ainakin nyt se oli tuskastuttavan täynnä varsinkin sunnuntai-iltana ja ruokailut ovat mielestäni kalliit. Paluumatkalle varasimmekin omat eväät, joita söimme ulkokannella, koska sieltä sentään löytyi istumapaikkoja :)

Hotelliimme sen sijaan olin hyvin tyytyväinen. Ylimmän kerroksen allas- ja saunaosastolta oli näkymät yli kaupungin. Saunan lauteilta katselin, miten hämärä laskeutui vanhankaupungin ylle! Ja hotellin aamiaisen turvin jaksoi todella pitkään. Unohdin karppaamisen reissun ajaksi, mutta karppikin olisi saanut koottua tarjonnasta varsin monipuolisen aamiaisen.

Ihan hotellimme lähellä oli Lauma-alusvaatefirman myymälä, jota ei jostain kumman syystä mainita firman kotisivuilla. Ehkäpä siksi, että tässä liikkeessä on halvemmat hinnat kuin firman muissa liikkeissä. Puoti löytyy, kun Nordic Hotel Forumista lähteissään kulkee Foorum-kauppakeskuksen ohi ja poikkeaa heti ensimmäiselle mahdolliselle sisäpihalle. Tarkempi osoite näkyy kuvassa :) Hintatasosta sen verran, että edullisimmat rintsikat olivat alle kympin.

Foorum-kauppakeskuksessa kannattaa pistäytyä myös. Itse kävin siellä Kangas & Nööp -kaupan takia, jonka hauska mallinukke näkyy kuvassa :) Mutta kurkkasin myös Lush- ja Polarn O. Pyret -myymälät.

Jos pitäisi nimetä yksi suosikkikatu Tallinnasta, niin valitsisin Müürivahe-kadun! Sinnekin olen alunperin mennyt halvan langan perässä :) Filati-liikettä ei ole ollut kadulla enää vuosiin, mutta muutama muu lankakauppa sieltä löytyy. Loitsukeller-liike mainostaa kadun puolellakin ja sen kylttejä seuraamalla löytyy myös yksi villalankaa ja -vaatteita myyvä puoti sisäpihalta. Tällä kertaa liike oli jo kiinni, koska olin niin myöhään liikkeellä.

Jolleri Käsitöökamber on osoitteessa Müürivahe 11 ja lankojen lisäksi siellä on myös valmiita käsitöitä ja tämä IHANA huovutettu kissa-sorminukke on sieltä. Liikkeessä on aina käydessäni ollut myyjänä vanhempi mies, joka ilmeisesti on omistaja. Hän kertoi, että näitä uskomattoman upeita sorminukkeja huovuttaa 14-vuotias tyttö! Tyttö on tehnyt näitä heille myyntiin vuoden verran ja kuulemma sorminuket vain paranevat koko ajan. Esittelin ostamaani kissaa reissukavereille ja he säntäsivät seuraavana päivänä tyhjentämään sorminukke-telinettä :) Kissojen lisäksi oli ainakin koiraa, tiikeriä ja pandaa. Hintaa vain vähän yli viisi euroa.

Kuvia en ehtinyt oikein ottamaan, kun koko ajan oli kiire juoksennella ostoksilla :) Lankaostoista ja Raasikussa sijaitsevasta villatehtaasta kirjoitan kässäblogiini. Parissa aikaisemmassa tämän blogin postauksessa olikin jo muutamia shoppailuvinkkejä. Näiden lisäksi voisin vinkata, että Kaubamajan B-rakennuksessa on useampi kiva liike lähekkäin. Menin sinnekin lankakaupan takia, mutta myös sukkakauppaa oli useampi ihminen suositellut. Varsinkin Etno-malliston sukat ovat ihania! Ostin tälläiset. Liann Lõngadin ja Suva -sukkien lisäksi samalla käytävällä on vielä mm. kirjakauppa, apteekki ja Biomarket.

Rocca al Mare -ostoskeskuksessa olen käynyt ennenkin, mutta nyt ensi kertaa suunnittelin etukäteen, mihin liikkeisiin siellä pitää ehtiä. Sielläkin on Biomarket ja Liann Lõngad, mutta en enää niissä käynyt. Kunst o Hobi Galerii myy askartelutarvikkeita ja lankaakin, pieni valikoima edullisia korutarvikkeita oli myös Novaluxissa. Stockmann Outlet-myymälän vilkaisin, mutta mitään erityisen kivaa tai edullista ei osunut silmiin. Loppuajan säntäilin sitten Prismassa ja keräsin evästä paluumatkaa varten :)

torstai 6. lokakuuta 2011

Sadama Turg

Sitten viime käynnin Tallinnan satamaan on ilmestynyt Sadama Turg. Sijaitsee Nordic Jetin entisessä terminaalissa eli Sadamarkettia vastapäätä. Minun mielestä paljon mukavampi käyntikohde kuin Sadamarket :) Sadama turg on kauppahallin tyyppinen ja kahvilakin löytyy. Elintarvikkeista me ostimme vain valkosipuleita, jotka maksoivat 12 e/kg ja olivat ilmeisesti luomua tai muuten hörhötuotantoa.

Elintarvikepuotien lisäksi Sadama Turg sisälsi kaksi käsityöliikettä. Nurkassa oli Crade Art, jonka kaikki tuotteet ovat käsittääkseni Hiiumaalla valmistettuja. Tosin tämä puoti ei taida olla ikuisesti paikallaan, vaan sulkee ovensa parin viikon sisällä. Saippuaa, suitsukkeita, luonnonvalkoista villalankaa, matkamuistotavaraa ja villaisia viittoja/hartiahuiveja.

Kaikki hartiahuivit olivat harmaasävyisiä ja raidoitettuja. Valitsin mahdollisimman tumman huivin ja hintaa tälle jäi 22,40 euroa. En muista alkuperäistä hintaa, mutta jonkun pienen alen näistä sai, koska koittavat myydä varastoa pois ennen puodin sulkeutumista.

Heti seuraavasta puodista löytyi samantyyppisiä huiveja värillisestä vironvillasta ja sellainenkin piti tietysti ostaa :) Puoti on Disainkäsitöö ja siellä oli näiden lisäksi mm. luomupuuvillaisia vaatteita, huovutettuja ponchoja ja paljon koruja. Kuvassa näkyy ostamani huivin mallineule ja samaisesta puodista löytyneet napit. Huivi maksoi 22,50 e ja napit 0,30 e/kpl. Ihana puoti, herttainen myyjä ja kauniita käsitöitä, jotka olivat vähän erilaisia kuin vanhan kaupungin käsityöpuodeissa.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Säästur 1

Kävin viikonloppuna Tallinnassa ja ensimmäistä kertaa paikallisella kirpparilla. Tarkoituksena oli löytää Humana-kirppis Kaubamajasta, mutta lauantai-iltana en jaksanutkaan sitä enää etsiä. Hotellimme vieressä oli kuitenkin Metro Plaza, jossa on Säästur 1 -kauppa&kirppari.

Säästurilla on muitakin liikkeitä Tallinnassa, mutta me kävimme siinä, joka on osoitteessa Viru Väljak 2. Siis ihan Viru-hotellia vastapäätä. Säästurin sisäänkäynti on kuvassa oikealla puolella pylväikön perällä.

Liikkeen etuosassa on uusia vaatteita, esim. H&M-vaatetta runsaasti ja niitä oli kerätty omiin rekkeihinsä. Sivummassa oli yksittäiskappaleita tuntemattomilta merkeiltä ja sieltä löytyi tämä ihana tunikatoppi. Samantyyppisiä, harvoja neuleita oli muitakin, mutta kaikkia tosiaan vain yksi kappale. Kiireessä koitin painaa mieleeni niissä olleita kivoja ideoita ja tämä piti ostaa ihan omaksi :) Hintaa oli 12,90 euroa.

Liikkeen perällä oli kirpparipuoli. Vaatteet oli jaoteltu hinnan mukaan rekkeihin. Suurin piirtein kaikki miesten vaatteet maksoivat 2,50 euroa, naisten vaatteet 1-3 euroa. Mielestäni tosi siistejä ja hyväkuntoisia vaatteita. Kuvan ruskea villasekoiteneule maksoi yhden euron ja hieman kimaltava toppi 3 euroa. Ennestään tuntemattomia merkkejä molemmat. Kirpparipuolellakin oli paljon H&M:n vaatteita ja yllättävän paljon Marks&Spencerin vaatteita.

Sen verran kiire oli, etten ehtinyt tutkia kunnolla kirpparipuolta, mutta tämän Zaran tunikan/mekon ehdin sovittaa ja se lähti mukaani 3 euron hintaan. Matkalla kassalle nappasin vielä lapselle tuliaiseksi alushousut :) Nämä siis olivat uudet ja hintaa 1,60 euroa.

Vaikka kirpparipuoli oli melko pieni, niin olin silti tyytyväinen, että täällä ehdin käymään. Ensi kerralla sitten koitan varata enemmän aikaa tarjonnan tutkimiseen :)


tiistai 27. syyskuuta 2011

Ostoslista-stalkkausta taas :)

Pitkään aikaan en olekaan esitellyt löytämiäni ostoslistoja. Ostoslistakeräilyni aikana olen viisastunut sen verran, että merkkaan niihin nykyisin löytöpäivän ja -paikan. Jos muistan. Nippu ostoslistoja odottaa kuvaamista ja arkistointia. Haluaisin kerätä ne johonkin kivaan muistikirjaan, mutta en ole vielä muistanut ostaa muistikirjaa. Nyt kuitenkin esittelyyn pääsee kauan sitten löytynyt ostoslista, jonka olin aivan unohtanut. Tämä löytyi kesän alussa, kun siivosin lapaslaatikkoa. Olen varmaan kaupasta tullessa heittänyt listan lapasten kanssa laatikkoon ja se on vajonnut laatikon pohjalle kuukausien saatossa. Luultavasti lista on vuoden 2010 puolelta, ehkä mahdollisesti keväältä.

Mikä tässä sitten on mielenkiintoista? Listan kirjoittaja on varmaankin sama kuin näiden listojen kirjoittaja :)

lauantai 10. syyskuuta 2011

Kesä kuvina

Ihanan aurinkoinen ja lämmin kesä hurahti ohi vauhdilla, kun ahkeroin "kesätöissä". Kahden ja puolen kuukauden aikana ei tullut kertaakaan ikävä varsinaiseen työhöni. Kesän jälkeen olikin sitten vähän vaikeaa sopeutua arkeen, normaaliin työhön ja kaikkiin aikataulutuksiin.

Tälläisessä paikassa työskentelin kesän. Kuva on alkukesästä. Tiedän siitä, että pelargoniat eivät vielä kuki :)

En todellakaan ole mikään viherpeukalo, mutta minulta kyseltiin loppukesästä moneen kertaan, mitä oikein teen noille pelargonioille, kun ne kukkivat niin villisti :) Luulen, että ne vain viihtyivät niin hyvin kuistilla, johon paistaa koko päivän aurinko.

Ainoa kesän matka, jonka aikana edes käytiin ulkomailla, oli miniristeily juhannuksen aikoihin.

Kotiseutumatkailua tuli harrastettua. Vaikka olen 20 ensimmäistä vuottani asunut Nokialla ja senkin jälkeen viettänyt siellä paljon aikaa, niin en ollut koskaan ennen käynyt Tehdassaaressa. Tänä kesänä kävin siellä kaksikin kertaa. Ensin Koskiwerstaalla kesäjuhlissa, joista ei (onneksi) ole kuvamateriaalia ja sitten ihan muuten vaan kiertelemässä alueella kameran kanssa.

Ilma oli sopivan harmaa, jotta sai tälläisiä kivoja Venäjä-henkisiä synkistelykuvia alueesta :)

Lapsukaisen kanssa käytiin ensin Vehoniemen automuseossa...


Tampereella oli Ranskalainen tori, jossa tunteet kuumenivat välillä patonkijonossa. Mutta Nokialla jonotettiin karjalanpiirakoita ja jonossa vain hieman tönittiin :)

Kesäkuun aikana aloitin 25 käsityötä KesäYön Hullutuksen vuoksi. Ne piti saada valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä, mutta työt haittasivat harrastamista ja vain 15 valmistui ajallaan.

Kesken on edelleen mm. tämä tekele, josta tulee aikanaan junalippukotelo ystävälleni. Anteeksi Reijo Taipaleen fanit, että käytän idolinne kasettia näin :)

Pidin käsitöiden myyntinäyttelyä, mutten ottanut yhtäkään kuvaa siitä itse. Onneksi lapsukainen napsi muutaman kuvan :)

Pikkukaupungissa vietetyn kesän jälkeen oli ihana palata Turkuun, varsinkin kun täällä oli The Culture 2011 Tall Ships Regatta!

Suurista purjelaivoista jonotimme tutustumaan vain Sedoviin. Lapsukainen halusi nähdä isoimman mukana olleen laivan ja minulle kelpasi mikä tahansa venäläinen laiva :)

Kotikulmilla oli näin kauniita maisemia suurten purjelaivojen ansiosta :) Ja ihanan lämmin ilta!

Kävin ensimmäistä kertaa Forum Marinum -merikeskuksessa. Koska laivoja tuli nähtyä muutenkin sen viikonlopun aikana, niin kiersimme vain näyttelyt ja jätimme museolaivat seuraavaan kertaan. Oli kuitenkin "pakko" käydä, koska halusin nähdä Bengtskär-näyttelyn ennenkuin se loppui. Odotin vähän enemmän tältä näyttelyltä... Nooh, tulipahan nähtyä kuitenkin.

Ja sitten ne laivat lähtivät ja kesä loppui.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Tiistain tähtihetket

Puuh, eka päivä kesäkahvilan pitäjänä takana ja olo on väsynyt, mutta onnellinen :) Muita mukavia asioita tänään oli:
- ihana aurinko ja lämpö
- sain yhden (minulle) uuden kesämekon ekaa kertaa päälle
- kivoja asiakkaita
- läheiset kävivät kahvilla myöskin, tietty :)
- aloitin ilmastosukat

Tein vuodenvaihteessa tälläiset sivarisukat, ilmastosukista tulee samantapaiset, mutta valkoisen tilalla oranssia.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Maanantain mahtavuudet

- tänäänkin oli rauhaisa aamu ja kahvi oli valmiina, kun vihdoin sain itseni sängystä ylös
- ihania, vanhoja esiliinoja on varattuna niin paljon, että voin kesäkahvilassani käyttää vaikka joka viikko eri essua :)
- kesäkahvilani on vaan niin suloinen!
- aurinko & lämpö
- elintarviketukussa shoppailussa on oma viehätyksensä
- läheiseni auttavat niin paljon: isäni teki kahvilalle mainosständin, äitini on siivonnut kahvilaa kanssani, mummuni on kaivanut kaappiensa kätköistä kahvilaan somistusta ja astioita, veljeni tekee kahvilan mainokset, lapseni on luvannut tulla kahvilaan kesätöihin ja mieheni auttaa kaikessa, tänään oli mm. kuskina ja kantajana tukkureissulla

Rakkailleni <3

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Sunnuntain parhaimmisto

- rauhaisa aamu, ei kiirettä mihinkään
- kesäkahvilani sisustus lähes valmiina
- kesätyöni eli se kahvila on NIIN ihanassa ympäristössä :)
- jämälankasukat valmistuivat
- leppoisa ilta sohvalla miehen, leffan, pizzan ja punkun parissa

Trapiche Malbec, voin suositella :) Ja löytyy Alkosta hanapakkauksessa.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Tänä lauantaina tykkäsin

... miehen laittamasta aamiaisesta
... aurinkoisesta säästä
... kahvihetkestä Ikeassa
... Bilteman valikoimien tutkimisesta
... kesäkahvilani valmistelusta, nyt pääsin jo tositoimiin paikan päällä: siivosin, järjestelin huonekaluja ja kirjoitin puutelistaa
... iloisesti hymyilevästä motoristipariskunnasta, joka olisi jo tullut kahville, jos kahvilani olisi ollut auki :)
... rauhallisesta illasta, johon kuuluu hyvä punaviini, telkkarin katselua, neulomista ja virkkausta

Tälläisessä ympäristössä pidän kesäkahvilaani. Kuva on viime kesältä ja otettu jonain harvinaisena sadepäivänä. Toivottavasti tänä kesänä paistaa koko ajan aurinko :)

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Perjantain parhaat

Lomaviikkoni on loppumassa ja päivä sisälsi enimmäkseen siivoilua ja pakkailua, mutta niiden lomassa mm. nämä kivat asiat:
- miehen laittama herkullinen ja karppi aamiainen
- harvinaisen siisti koti
- Urjalan Makeistukun halvat herkut
- Motelli Pentinkulman ihan kiva kahvila
- villasukat jämälangoista edistyivät hyvin
- ensi viikolla aukeavan kesäkahvilani suunnittelu & järjestely
- ja tänäänkin: aurinko & lämpö :)

Tänään tuli ostettua pari kiloa karkkia, ei onneksi (pelkästään) omaan käyttöön :)
Kuva napattu Fazerin sivuilta.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Helatorstain helmet

Tämän päivän iloisia asioita olivat mm.
- Aboa Vetus -käynti, Laurentius-museomyymälästä bongatut käsityöideat ja Aula Cafen herkut
- Flux Aura -ympäristötaidetapahtuman joessa uivat linnut, joita luulin sorsiksi, mutta olivatkin haahkoja :)
- keskustelu naapurin rouvan kanssa roskiskatoksen ovella: hän oli löytänyt sieltä vanhan, rikkinäisen rukin ja aikoi hyödyntää sitä parvekkeensa somisteena
- juhannusristeilyn ja erityisesti sen syömisten suunnittelu lapsukaisen ja miehen kanssa
- sauna
- aurinko

Näiden selässä on ihan oikeita tanssijoita 9-11.6.2011
http://www.turku2011.fi/tapahtuma/tanssia-haahkojen-selassa_fi

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Päivän parhaat

Pidemmittä puheitta ja ilmaan mitään selittelyjä bloggaamattomuudesta hyppään suoraan asiaan :) Nelliinan vaatehuone -blogissa oli hauska idea: viikon ajan listataan joka päivän parhaat asiat.

Tänään minua on ilahduttanut ainakin nämä:
- aurinko & lämpö
- aamupäivän neulontahetki jokirannassa ja samalle penkille take away -aamupalansa kanssa istahtanut, ihanasti aurinkovoiteelle tuoksuva vanhempi rouva :)
- eka kerta hybridibussin kyydissä ja meidän lähiöön ei tällä hetkellä muunlaisia busseja kuljekaan!
- KYH alkoi :)
- lapsukaisen luokan omat kevätjuhlat, joiden huipennus oli poikabändin show & yleinen jorailu <3


Kuva naputtu tuosta uutisesta: http://yle.fi/alueet/turku/2011/05/hybridibussi_aloittaa_liikenteessa_ensimmaisena_turussa_2620002.html?origin=rss

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Jauhis-kurppa-vuoka :)

Niin, miehen kanssa koitamme siis karpata ja se ainakin innoittaa testaamaan uusia reseptejä ja laittamaan ruokaa itse. Jos ei muuta, niin kasvisten käyttö on lisääntynyt huomattavasti. Painokin on laskenut molemmilla ja silti on saanut syödä hyvin :)


Tähän jauheliha-kesäkurpitsapaistokseen löytyy ohje karppaus.infon resepteistä. Me vähän sovelsimme ja ruokaan käytettiin:

2 kesäkurpitsaa, painoivat yhteensä noin 900 g
400 g sika-nauta-jauhelihaa
1 sipuli
öljyä
mustapippuria
pari valkosipulinkynttä puristettuna
ranskankerman tilalla taisi olla "partaäijää" eli turkkilaista jugurttia
juustoraastetta

Ohjeen mukaan tehtiin, paitsi ne tomaattisiivut jätettiin tosiaan pois ja juusto lisättiin paistoksen päälle heti eikä kesken paistamisen. Tästä tuli sopivasti kolme annosta: kaksi nälkäistä söi tätä heti ja yhden annoksen mies otti seuraavana päivänä töihin evääksi.

Karppaus.infon resepteistä olemme testanneet monia muitakin. Lassakaa varten tein liian ohuita kesäkurpitsaviipaleita, mutta todella herkullista oli. Nämä "lärpäkkeet" karkottavat pikkunälän ja Aamiaispelastus todellakin pelastaa ne hetket, kun kahvin kanssa on pakko saada jotain piirakkaa :)

torstai 27. tammikuuta 2011

Ostoslistoja

Pakko pistää tähän väliin pari löytynyttä ostoslistaa, että pääsen sitten taas kirjoittamaan ruuasta :) En salli itselleni kahta ruokapostausta peräkkäin :D Viime syksynä tuntui, ettei ostoslistoja löydy ollenkaan. Sitten niitä taas alkoi löytyä, mutta en ole huomannut niitä blogiin laittaa.

28.10.2010 löytyi tämä ja muistaakseni meidän lähikaupasta Turusta. Lista oli pieneksi mytyksi rutistettuna ostoskorin pohjalla. Olut on ainoa ostettava, josta on merkattu määrä :)


8.11.2010 ja tämä ainakin löytyi lähikaupastamme ja piristi kovasti sairaslomapäivääni silloin :) Mies analysoi heti noiden ostosperusteella, että listan on kirjoittanut nuorehko ihminen. Vanhukset ei kuulemma osta kooskomaitoa :)

maanantai 17. tammikuuta 2011

tee-se-itse-kebabliha

Ei, en ole muuttamassa tätä ruokablogiksi, mutta viikonlopun tsi-kebab oli niin onnistunut kokeilu, että pakko se on jakaa :) Taustaksi voisin kertoa, että uuden vuoden kunniaksi aloitimme miehen kanssa uuden ja terveellisemmän elämän. Tai no, itselläni se aloitus siirtyy ja siirtyy... Pihinä ihmisenä en kykene heittämään joulusta jääneitä tai jouluna saatuja herkkuja roskiin. Sitten kun viimeisetkin joulusuklaat on syöty tai lahjoitettu eteenpäin, niin minäkin aloitan karppaamisen. Olen sitä ennenkin kokeillut ja hyväksi havainnut, mutta erinäisistä syistä karppaamisen aina välillä unohtanut. Nyt mies innostui siitä ja joulumässäilyn lomassa suunnittelimme jo tulevaa vähähiilarista elämää :) Mies onkin ottanut varsin tiukan linjan karppaamisen suhteen. Itseltäni ei taida ihan samanlaista luonteenlujuutta löytyä, että kykenisin kieltäytymään kaikista leivonnaisista ja sokerisista herkuista. Tosin koitan syödä ne mieheltä salaa, ettei hänelle tulisi kiusausta :) Vielä en voi kehuskella, että karppaamisella olisi kadonnut tuon miehen kanssa seukatessa kertyneet kilot. Mutta pari muuta hyvää puolta osaan jo kertoa: syömme enemmän kasviksia kuin ennen ja teemme enemmän ruokaa itse.

Kebablihan tekemistä itse olimme jo aikaisemminkin miettineet ja viime viikonloppuna sitä testasimme. Kuuklettamalla löytyy ohjeita, me katsoimme määriä ja vinkkejä mm. tuolta. Taikinan veivaamisen lomassa mies myös soitti kokkikaverilleen ja tarkisti, kannattaako kaikkia lukemiamme vinkkejä noudattaa :)

Me laitoimme taikinaan:
800 g paistijauhelihaa
2 rkl mustapippuria
35 g aromisuolaa

Kaikki ainekset kulhoon ja vaivaamaan. Monitoimikone olisi tässä hyvä apuväline. Meillä oli käytössä vatkain, johon saa taikinakoukut kiinni. Taikinakoukkuja kannattaa välillä puhdistaa, jos niihin kertyy lihamassasta kalvoja tms. Vaivasimme taikinaa max. puoli tuntia. Joissakin ohjeissa suositeltiin 15-20 minuutin vaivaamista ja kokkikaveri suositteli tuntia. Seuraavaksi taikinasta muotoillaan tiivis pötkylä, joka sitten kääritään tiukasti folioon. Foliota saa olla pötkylän päällä useampi kerros. Pötkylän alapuolelle kannattaa folioon tehdä muutama pieni reikä, jotta paistamisen aikana irtoava neste pääsee valumaan pois. Pötkylä ritilälle ja ritilä 100-asteiseen uuniin 3,5 - 4 tunniksi. Ritilän alle kannattaa laittaa uunipelti, ettei nesteet valu uunin pohjalle.

Pitkällisen paistamisen jälkeen foliosta paljastuu ehkä tämän näköinen tuotos.

Uunista ottamisen jälkeen kebabliha saa vetäytyä 10-30 minuuttia. Malttamaton mies kävi tietysti heti veistämässä siivun ja totesi, että ihan kebab-lihalta tekeleemme maistuu :) Lihasta voi vuolla haluamansa mallisia lastuja tai suikaleita. Me pyöräytimme suikaleet vielä voissa paistinpannulla, mutta pakollista se ei ole.

Kebab salaatilla, olkaa hyvä :)

Salaattiin suikaloitiin:
1/2 kiinankaali
2 tomaattia
noin 10 cm kurkkua
1/2 paprika

Kastikeohjeita katseltiin täältä. Tomaattipohjaista kastiketta emme tällä kertaa tehneet, mutta se testataan varmaankin seuraavan tsi-kebablihan yhteydessä. Valkosipulinen jugurttikastike tehtiin ja siihen tuli suurin piirtein tälläiset määrät aineksia:

1,5 dl turkkilaista jugurttia
1 iso valkosipulinkynsi puristettuna
1/2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 tl basilikaa

Tuloksena erittäin herkulliset kebab salaatilla -annokset! Lapseni ei yleensä kebab-lihasta välitä, mutta tähän tsi-kebabiin hän ihastui. Tuosta pötkylästä söimme kolmistaan noin puolet ja loppupuolikkaasta riittää vielä pariksi päiväksi annokset itselleni ja lapselleni. Kebablihan paistaminen vie aikaa, mutta muuten valmistaminen oli paljon helpompaa kuin odotin. Uskallan siis suositella tumpelommallekin kokille :)

P.S. Lisäaineita välttävä vaihtaa tietenkin aromisuolan oikeisiin mausteisiin. Itse en yleensä käytä suolaa ja vielä vähemmän aromisuolaa. Tuohon kebablihaan sitä tuli kuitenkin laitettua sen enempää ajattelematta. Ensi kerralla voisikin sitten testata jauhelihan maustamista ihan oikeilla mausteilla.