maanantai 17. tammikuuta 2011

tee-se-itse-kebabliha

Ei, en ole muuttamassa tätä ruokablogiksi, mutta viikonlopun tsi-kebab oli niin onnistunut kokeilu, että pakko se on jakaa :) Taustaksi voisin kertoa, että uuden vuoden kunniaksi aloitimme miehen kanssa uuden ja terveellisemmän elämän. Tai no, itselläni se aloitus siirtyy ja siirtyy... Pihinä ihmisenä en kykene heittämään joulusta jääneitä tai jouluna saatuja herkkuja roskiin. Sitten kun viimeisetkin joulusuklaat on syöty tai lahjoitettu eteenpäin, niin minäkin aloitan karppaamisen. Olen sitä ennenkin kokeillut ja hyväksi havainnut, mutta erinäisistä syistä karppaamisen aina välillä unohtanut. Nyt mies innostui siitä ja joulumässäilyn lomassa suunnittelimme jo tulevaa vähähiilarista elämää :) Mies onkin ottanut varsin tiukan linjan karppaamisen suhteen. Itseltäni ei taida ihan samanlaista luonteenlujuutta löytyä, että kykenisin kieltäytymään kaikista leivonnaisista ja sokerisista herkuista. Tosin koitan syödä ne mieheltä salaa, ettei hänelle tulisi kiusausta :) Vielä en voi kehuskella, että karppaamisella olisi kadonnut tuon miehen kanssa seukatessa kertyneet kilot. Mutta pari muuta hyvää puolta osaan jo kertoa: syömme enemmän kasviksia kuin ennen ja teemme enemmän ruokaa itse.

Kebablihan tekemistä itse olimme jo aikaisemminkin miettineet ja viime viikonloppuna sitä testasimme. Kuuklettamalla löytyy ohjeita, me katsoimme määriä ja vinkkejä mm. tuolta. Taikinan veivaamisen lomassa mies myös soitti kokkikaverilleen ja tarkisti, kannattaako kaikkia lukemiamme vinkkejä noudattaa :)

Me laitoimme taikinaan:
800 g paistijauhelihaa
2 rkl mustapippuria
35 g aromisuolaa

Kaikki ainekset kulhoon ja vaivaamaan. Monitoimikone olisi tässä hyvä apuväline. Meillä oli käytössä vatkain, johon saa taikinakoukut kiinni. Taikinakoukkuja kannattaa välillä puhdistaa, jos niihin kertyy lihamassasta kalvoja tms. Vaivasimme taikinaa max. puoli tuntia. Joissakin ohjeissa suositeltiin 15-20 minuutin vaivaamista ja kokkikaveri suositteli tuntia. Seuraavaksi taikinasta muotoillaan tiivis pötkylä, joka sitten kääritään tiukasti folioon. Foliota saa olla pötkylän päällä useampi kerros. Pötkylän alapuolelle kannattaa folioon tehdä muutama pieni reikä, jotta paistamisen aikana irtoava neste pääsee valumaan pois. Pötkylä ritilälle ja ritilä 100-asteiseen uuniin 3,5 - 4 tunniksi. Ritilän alle kannattaa laittaa uunipelti, ettei nesteet valu uunin pohjalle.

Pitkällisen paistamisen jälkeen foliosta paljastuu ehkä tämän näköinen tuotos.

Uunista ottamisen jälkeen kebabliha saa vetäytyä 10-30 minuuttia. Malttamaton mies kävi tietysti heti veistämässä siivun ja totesi, että ihan kebab-lihalta tekeleemme maistuu :) Lihasta voi vuolla haluamansa mallisia lastuja tai suikaleita. Me pyöräytimme suikaleet vielä voissa paistinpannulla, mutta pakollista se ei ole.

Kebab salaatilla, olkaa hyvä :)

Salaattiin suikaloitiin:
1/2 kiinankaali
2 tomaattia
noin 10 cm kurkkua
1/2 paprika

Kastikeohjeita katseltiin täältä. Tomaattipohjaista kastiketta emme tällä kertaa tehneet, mutta se testataan varmaankin seuraavan tsi-kebablihan yhteydessä. Valkosipulinen jugurttikastike tehtiin ja siihen tuli suurin piirtein tälläiset määrät aineksia:

1,5 dl turkkilaista jugurttia
1 iso valkosipulinkynsi puristettuna
1/2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 tl basilikaa

Tuloksena erittäin herkulliset kebab salaatilla -annokset! Lapseni ei yleensä kebab-lihasta välitä, mutta tähän tsi-kebabiin hän ihastui. Tuosta pötkylästä söimme kolmistaan noin puolet ja loppupuolikkaasta riittää vielä pariksi päiväksi annokset itselleni ja lapselleni. Kebablihan paistaminen vie aikaa, mutta muuten valmistaminen oli paljon helpompaa kuin odotin. Uskallan siis suositella tumpelommallekin kokille :)

P.S. Lisäaineita välttävä vaihtaa tietenkin aromisuolan oikeisiin mausteisiin. Itse en yleensä käytä suolaa ja vielä vähemmän aromisuolaa. Tuohon kebablihaan sitä tuli kuitenkin laitettua sen enempää ajattelematta. Ensi kerralla voisikin sitten testata jauhelihan maustamista ihan oikeilla mausteilla.

Ei kommentteja: