perjantai 3. huhtikuuta 2020

Kauko Röyhkä: Et kuitenkaan usko


Olen tämän kirjan kerran ennenkin kuunnellut äänikirjana, mutta kuuntelin nyt uudemman kerran kuitenkin. Toki tämä kannattaisi myös lukea ihan fyysisenä kirjana, koska silloin pääsisi katsomaan kirjaa varten otetut valokuvat. Ehkä siis lainaan kirjan vielä joskus ihan vain valokuvien vuoksi. Koska olin kuunnellut kirjan aikaisemminkin, niin otin tämän nyt iltakuunneltavaksi. Eli ajastin yleensä puoli tuntia kuunneltavaksi ja nukahdin kirjaa kuunnellen ja seuraavana iltana kelailin taaksepäin, että mihin saakka muistin kuulleeni tarinaa :)
Et kuitenkaan usko on ensimmäinen osa Kauko Röyhkän kirjoittamasta Ville Haapasalon elämäkerrasta ja alkaa siitä, kun Haapasalo muuttaa Leningradiin opiskellakseen taideakatemiassa. Hän ei puhu venäjää ja on koulunsa ensimmäinen ulkomaalainen oppilas. Pian Neuvostoliitto hajoaa ja opiskelukaupungin nimi muuttuu taas Pietariksi. Asunnot ovat kurjia, opiskelu rankkaa ja ryöstöt arkipäivää. Toisaalta kirjassa on paljon hauskoja sattumia ja juttuja sekä uskomattomia käänteitä.
Lukuhaasteessa tämä kirja sopii kohtiin: 7 (kirjassa rikotaan lakia), 13 (kirjassa eksytään), 22 (kirjassa on epäluotettava kertoja - ja tämä ei haittaa ollenkaan, vaikka jotkin jutut vähän väritettyjä olisivatkin), 24 (kirjailija on kirjoittanut yli 20 kirjaa), 33 (kirjassa tapahtuu muodonmuutos), 37 (ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa) ja 39 (kirjassa lennetään).

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Dieter Hermann Schmitz: Kun sanat ei kiitä


Kuuntelin tämän äänikirjana enimmäkseen kävelylenkeillä ja välillä nauratti niin, että joku vastaantulija saattoi ihmetellä :)
"Uussuomalainen" Hermann on mukana työryhmässä, jossa etsitään suomalaisinta sanaa ja siinä sivussa hän koittaa olla paras aviomies vaimolleen ja paras isä lapsilleen. Havainnot arkisesta elämästä ja juhlistakin Suomessa ovat hauskoja, vaikka vähän jännittäviäkin hetkiä kirjassa on. Perhe asuu Tampereella ja Rajaportin yleisessä saunassa käydyt keskustelut ovat tärkeä osa tarinaa.
Lukuhaasteessa tämä kirja sopii kohtiin: 2 (iloinen kirja), 9 (kirjassa kohdataan pelkoja), 13 (kirjassa eksytään), 39 (kirjassa lennetään), 42 (kirjassa on isovanhempia), 44 (kirjassa on kirjeenvaihtoa) ja 46 (kirjassa on sauna).

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Pia Heikkilä: Operaatio Lipstick


Kirpparikierrokselta ostin molemmat Pia Heikkilän kirjat, kun halvalla sai :) Operaatio Lipstick pääsi heti luettavaksi ja luinkin sen nopeasti. Reipasta hömppää vähän erilaisessa ympäristössä, koska päähenkilö on sotakirjeenvaihtaja Kabulissa. Työn lisäksi hänen elämäänsä mahtuu kuitenkin juhlia ja miehiä ja siinä sivussa ratkotaan ystävänkin mieshuolia ja päädytään panttivangiksi.
Kirjailija on työskennellyt useammassa kansainvälisessä uutistoimistossa ja ollut kirjeenvaihtajana Afganistanissa, joten varmaan ainakin jonkin verran kirjassa on myös hänen omakohtaisesti kokemia asioita. Lukuhaasteessa Operaatio Lipstick sopii kohtiin: 7 (kirjassa rikotaan lakia), 9 (kirjassa kohdataan pelkoja), 13 (kirjassa eksytään), 18 (minulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja), 30 (kirjassa pelastetaan ihminen), 37 (ajankohta on merkittävä kirjassa), 39 (kirjassa lennetään) ja 45 (esikoiskirja).

lauantai 8. helmikuuta 2020

Koko Hubara: Ruskeat Tytöt


Tämänkin kirjan valitsin luettavaksi jo viime vuoden lukuhaasteeseen, mutta luin sen vasta nyt. Pidin kirjasta paljon, mutta tuntuu, että siitä on vaikea sanoa mitään kuulostamatta typerältä etuoikeutetulta valkoihoiselta. Joten totean vain, että tämä kirja kannattaa lukea!

Lukuhaasteessa Ruskeat Tytöt sopii kohtiin: 18 (minulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja), 35 (kirjassa käytetään sosiaalista mediaa), 42 (kirjassa on isovanhempia) ja 45 (esikoiskirja).

perjantai 24. tammikuuta 2020

Katariina Souri: PIllerinpyörittäjä


Tämäkin kirja piti lukea jo viime vuoden haasteeseen, mutta sain sen luettua vasta tänä vuonna loppuun. Luin kirjaa iltaisin ja saatoin nukahtaa se kädessä, joten seuraavana iltana piti kerrata muutama sivu taaksepäin ja lukemisessa kesti :)
Pillerinpyörittäjässä kulkee rinnakkain kaksi tarinaa, joiden yhteys selviää vähitellen. Toinen tarina tapahtuu lentokoneessa keskusteluna kahden miehen välillä, toinen tarina kertoo Iisasta, joka on kuin ihmeen kautta parantunut vaikeasta sairaudesta, mutta oikein mikään ei elämässä enää kiinnosta. Välillä käydään myös kymmenien ja satojen vuosien takaisissa asioissa.
Useampaa eri aikaan tapahtuvaa tarinaa oli yllättävänkin helppo seurata. Myös uskomukset ja yliluonnolliset asiat solahtivat juoneen sujuvasti. Itselleni kirjasta jäi kuitenkin hieman ristiriitainen olo: halusin kyllä lukea sen loppuun, mutta luettuani en ollut ihan varma, että kannattiko käyttää aikaa tämän lukemiseen. Pillerinpyörittäjä ei missään nimessä ole huono kirja, se ei vaan ole sellainen kirja, jota itse mielelläni luen.
Lukuhaasteessa Pillerinpyörittäjä sopii kohtiin: 9 (kirjassa kohdataan pelkoja), 16 (kirjalla on kirjassa tärkeä rooli), 30 (kirjassa pelastetaan ihminen), 34 (kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana), 39 (kirjassa lennetään) ja 44 (kirjassa on kirjeenvaihtoa - tosin yksipuolista).

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Marja Orkoma: Pepperoni & Pikilanka


Nappasin tämän kirjan mukaan, kun useimmiten käyttämäni kirjasto oli muuttamassa ja kirjoille sai pitkän laina-ajan. Pepperoni & Pikilanka oli jossakin esittelytelineessä ja pikaisen vilkaisun perusteella ajattelin, että se olisi kivan kevyttä luettavaa. Niin se olikin ja sopii tämän vuoden lukuhaasteessakin pariin kohtaan, vaikka jo reippaasti viime vuoden puolella tämän lainasin :)

Pepperoni & Pikilanka on toinen osa Satakielisiskot-sarjaan ja kertoo nuorista yrittäjänaisista Satakielilaakso-nimisellä paikkakunnalla, joka kuulostaa kovasti Naantalilta. Toisella on suutariliike ja toisella ravintola. Pitkiksikin venyvien työpäivien lisäksi heidän elämään mahtuu niin ongelmia naapurin kanssa, romantiikkaa kuin omien vanhempien murheiden jakamista. 

Kirja oli mukavan kevyttä ja iloista luettavaa ja se sopii lukuhaasteessa kohtiin: 2 (iloinen kirja), 41 (kirjassa laitetaan ruokaa) ja 42 (kirjassa on isovanhempia. 

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Tavoitteita ja toiveita vuodelle 2020

Olen luopunut uudenvuodenlupausten tekemisestä, mutta kaikenlaisia tavoitteita asetan itselleni vuoden alkaessa. En kuitenkaan ota stressiä niiden toteutumisesta. Nykyisin osa hauskuutta on tehdä bullet journaliin taulukoita ja tilastointeja, miten tavoitteiden täyttäminen etenee. Tämän vuoden alussa listasin tavoitteiden lisäksi toiveita, mitä kaikkea olisi kiva tehdä vuoden aikana. Tavoitteet ovat aika samoja vuodesta toiseen, joten bucket list -tyyppisistä toiveista tulee vähän vaihtelua :)


* Luen 52 kirjaa vuodessa ja täytän Helmet-lukuhaasteen kaikki kohdat
Tätä olen tavoitellut monta vuotta putkeen enkä ole kertaakaan onnistunut. Se on kuitenkin hyvä tavoite ja siksi vuodesta toiseen haluan tavoitella sitä. Viime vuonna en tainnut kirjoittaa edes kaikista lukemistani kirjoista tänne blogiin, mutta tarkoitus on taas sitäkin tavoitella.
* Musa-haaste
Helmet-kirjastoilla on lukuhaasteen lisäksi muitakin haasteita. Peli- ja leffahaasteet päätin unohtaa, vaikka paljon tulee pelattua ja katsottua leffoja. Sen sijaan Helmet-musahaasteeseen ajattelin osallistua tänä vuonna. Yksittäisen musiikkikappaleen tai edes kokonaisen albumin kuunteleminen kerran viikossa ei tunnu kovin vaativalta ja pidän ajatuksesta, että "pakotan" itseni kuuntelemaan ihan jotain muuta kuin yleensä kuuntelen. Musahaasteesta en tänne blogiini kirjoita, mutta kuuntelemani musiikin listaan julkiseen Youtube-soittolistaan.
* Katsottujen leffojen listaaminen
Tein jo viime vuonna listaa elokuvista, joita katsoin ja päätin jatkaa samaa tänä vuonna. Piirtelin bujoon "leffahyllyn", johon merkitsen katsomani elokuvat. En muista kovinkaan hyvin, mitä elokuvia olen nähnyt, mutta ehkä tämä kirjaaminen saa ne pysymään mielessä paremmin. Lisäksi on hauska seurata, kuinka paljon leffoja tulee oikeasti katsottua. 
* Tavaran vähentäminen
Tämä on ikuisuusprojekti, joka viime vuonna sujui aika hyvin loppujen lopuksi. Aloitin viime syksynä kodin järjestämisen verkkokurssin, joka on innoittanut tavaran vähentämiseen. Kurssi jatkuu vielä ja se todellakin kannustaa kodin järjestämiseen ja turhien tavaroiden poistamiseen. Tosin alkuinnostuksen jälkeen muu elämä on jyrännyt kodin järjestämisen yli, mutta nyt koitan taas innostua tästä.
* Bloggaamiseen panostaminen
Kirjoitan tämän tavoitteen tällekin vuodelle, vaikka enää en ole ihan varma, haluanko pitää kaikki blogini edelleen olemassa. Omat blogini tuntuvat olevan enimmäkseen muistikirjoja itselleni ja ajoittain enemmänkin taakka kuin kiva harrastus. Toisaalta, sitten kun pääsen vauhtiin, niin postauksia syntyy helposti. Haluaisin edelleen tietyt jutut kirjoittaa blogiin, joten en varmaan kokonaan osaa tätä lopettaakaan :)
* Elämän parempi järjestys
Tässä onkin tavoiteltavaa! Osaan olla järjestelmällinen, jos se tarkoittaa vaikkapa käyttämieni lankagrammojen kirjaamista ja tilastointia. Mutta joidenkin isompien ja tärkeämpien asioiden järjestelmällinen hoitaminen ei sujukaan niin hyvin. Olen todennut, että paremmin saan asioita hoidettua, kun olen aikatauluttanut ne ja kirjoittanut käsin itselleni listan, mitä teen milloinkin. Tätä pitäisi tehdä vain entistä enemmän ja suunnitella asioita pidemmälle. Viime vuonna aloitin bullet journalin käytön, mutta sinne en osaa kirjoittaa sekalaisia tehtävälistoja. Käytän edelleen bujon rinnalla muistivihkoa, johon teen päiväkohtaisia tehtävälistoja ja myös videopodcastieni muistiinpanot. Nämä ovat sellaisia nopeasti sutaistavia muistiinpanoja, joita en bujooni halua :)
* En lupaa laihduttaa
...mutta jotain pitäisi tehdä myös syomisen ja liikkumisen suhteen. Tämä liittyy hyvinkin vahvasti tuohon edelliseen kohtaan. Pitäisi varata aikaa myös liikkumiseen ja suunnitella paremmin syömisiään. Ihan liian helposti ajattelen, että nyt on sen verran kiire, etten ehdi liikkua tai tehdä ruokaa. Oikeasti aika harvoin on niin kiire.
* Käsityötavoitteet
...listaan käsityöblogiini :)
* Bucket list bingo 2020
Tämä lähti liikkeelle siitä, että juttelin erään kaverini kanssa, miten en ole käynyt taidenäyttelyssä pitkään aikaan ja että pitäisi varmaan kirjoittaa itselleen vuoden tavoitteisiin taidenäyttelyssä käynti. Siitä tuli mieleen, että voisihan sitä listata muitakin kivoja juttuja, joita haluaisi ainakin kerran vuoden aikana tehdä. Olin juuri tehnyt itselleni käsityöbingon vuodelle 2020 eli 5 x 5 ruudukon, jossa on erilaisia käsitöihin liittyviä juttuja, joita haluan vuoden aikana tehdä. Päätin tehdä samanlaisen bingoruudukon muista mukavista asioista, joita haluaisin vuoden aikana tehdä. Se sai nimekseen bucket list bingo :) Osa bingoruuduista on sellaisia, että ne voi toteuttaa vain tiettyyn aikaan vuodesta, osa taasen on sellaisia, että ne voi toteuttaa koska vaan.