sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Miten kävi tavaroiden raivaamisen vuonna 2019?

Melko hyvin, jos katson vain poistuneiden tavaroiden määrää. Vähän huonommin, jos lasken kotiin tulleita tavaroita :) Ja todella huonosti, jos mietin, miten tästä projektista jaksoin raportoida tänne blogiin. Viime vuosi ei ollut aivan helppo ja vaikka kotona sain asioita tehtyä ja tavaroita poistettua, niin ei ollut energiaa tästä raportoida. Onneksi kuitenkin kirjoitin koko vuoden ajan bujoon sekä tulleet että lähteneet tavarat. Syksyllä aloitin kodin järjestämisen verkkokurssin ja sen innoittamana osallistuin myös useamman kerran minimalismipeliin.


Olen viimeksi kirjoittanut tavararaivauksesta toukokuussa, jolloin olen kertonut helmikuun tilastoja! Helmikuun loppuun mennessä kodissani oli 52 tavaraa vähemmän kuin vuoden alkaessa. Kirjoitan nyt tähän tiivistelmät jokaisen kuukauden tavaraliikenteestä.

Maaliskuu: Tasaista oli, kotiinit tuli 47 uutta tavaraa ja sieltä lähti 48 tavaraa :) Tulleista lähes kaikki olivat lankakeriä. Lankakeriä myös lähti, mutta niiden lisäksi joitakin vaatteita ja kodintekstiileitä, Maaliskuun lopussa tavaroita oli siis 53 kappaletta vähemmän.

Huhtikuu: Tasainen tahti jatkui ja kaiken kaikkiaan tavaraliikenne hiljeni. Huhtikuussa aikaa ja energiaa meni kaikkeen muuhun kuin tavaroiden pyörittämiseen. Kodistani lähti 17 tavaraa ja sinne tuli 15 tavaraa. Eli saldo kuun lopussa 55 tavaraa vähemmän.

Toukokuu: Tuli harrastettua shoppailuterapiaa ja ostettua kaikenlaista ulkonäköön liittyvää kuten hiusjuttuja ja vaatteita. Samaan aikaan tavaroiden poistamisinto hiipui. Tuli 28 tavaraa ja lähti 12 tavaraa. Yht'äkkiä tavara olikin vähentynyt enää 39 kappaleella.

Kesäkuu: Shoppailuterapia taisi jatkua... Tavaroita tuli 58 kappaletta ja lähti ainoastaan 15. Hupsista, tavaramäärä oli kääntynytkin nousuun 4 kappaleella.

Heinäkuu: Lomailuun kuului kirppareiden kiertämistä ja kun langanostolakkoni oli loppunut, niin tuli ostettua lankaa sen lisäksi, että sain lankaa paljon. Tavaroita tuli 97 kappaletta ja lähti 35. Aika hurjaa... vuoden alusta tavaroita lisää 66 kappaletta.

Elokuu: Ostin itse viisi tavaraa, mutta sain sata lankakerää. Eli uusia tavaroita yhteensä 105 kappaletta. Onneksi tavaraa myös poistui, lahjoitin viisikymmentä lankakerää ja muita tavaroita kaksikymmentä eli yhteensä poistui 70 tavaraa. Silti tavaramäärä kasvoi ja oli vuodesta alkuun verrattuna plussalla jo 101 kappaleella.

Syyskuu: Sain taas lankapaketin, mikä tietysti on ihanaa, mutta tavaramäärää se kasvatti. Tavaroita tuli 81 kappaletta ja lähti 39 kappeletta. Plussaa vuoden alusta jo 143 tavaraa!

Lokakuu: Aloitin kodin järjestämisen verkkokurssin ja minimalismipelin. Ensi-innostuksen vallassa poistin huikeat 489 tavaraa ja vastaavasti tavaraa tuli "vain" 44 kappaletta. Tavaramäärä kääntyi hurjaan laskuun eli 302 tavaraa vähemmän.

Marraskuu: Järjestämiskurssi jatkui ja pelasin minimalismipeliä toisen kuukauden putkeen. Hankin vain kaksi tavaraa ja poistin 472 tavaraa. Vähennystä siis jo 772 tavaraa.

Joulukuu: Koitin pelata minimalismipeliä käänteisessä järjestyksessä, mutta muu elämä jyräsi yli ja pelaaminen jäi kesken. Joulun aika tietysti myös toi tavaraa. Poistin 297 tavaraa ja tavaroita tuli 50 kappaletta.

Loppuvuoden kirillä käänsin siis tavaratulvan reippaaseen laskuun. Loppujen lopuksi tavara väheni yli tuhannelle kappaleella! Vuoden lopussa tavaroita oli kodissani 1019 kappaletta vähemmän kuin vuoden alussa. Näkyykö tämä jossain? Eipä oikeastaan. Tietyt kaapit, joita olen siivonnut heti kodin järjestämisen verkkokurssin alussa ovat tyhjempiä kuin ennen, mutta kodin yleiseen ilmeeseen poistot eivät vielä ole vaikuttaneet.

Tänä vuonna koitan jatkaa tavaroiden poistamista. Toivottavasti muut asiat elämässä ovat nyt tasaantuneet sen verran, että energiaa on myös tavaroiden pyörittelyyn ja poistamiseen. Kodin järjestämisen verkkokurssikin jatkuu ja se osaltaan kannustaa poistoihin. Minimalismipeleihin osallistuminen tuntui myös olevan hyvä kannustin tavaroiden poistamisessa, joten sellaisiin pitäisi taas osallistua.

Ei kommentteja: