maanantai 6. tammikuuta 2020

Lukuhaaste 2020

Helmet-lukuhaasteessa alkoi jo kuudes vuosi. Mielestäni olen joka kerta tähän osallistunut, vaikka kertaakaan en ole saanut kaikkia haastekohtia täyteen enkä ole lukenut haasteen "vaatimia" 50 kirjaa. Silti joka vuosi aloitan innolla lukuhaasteen ja niin tänäkin vuonna :) Pyrin lukemaan kirjan viikossa eli vuoden aikana 52 kirjaa ja merkitsen lukemani kirjan kaikkiin niihin kohtiin, joihin se lukuhaasteessa sopii. Alla olevaan listaukseen merkitsen haastekohdan perään aina plus-merkin, kun olen lukenut siihen sopivan kirjan. Yhteen haastekohtaan voi siis tulla vaikka kymmeniä plus-merkkejä ja luettuja kirjoja. Tavoitteena on kuitenkin saada kaikki haastekohdat täyteen.


1. Kirja on vanhempi kuin minä
2. Iloinen kirja ++++
3. Kirja, johon suhtaudun ennakkoluuloisesti +
4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä +
5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja
6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella
7. Kirjassa rikotaan lakia +++
8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi
9. Kirjassa kohdataan pelkoja ++++
10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa +
11. Vaihtoehtohistoria
12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera
13. Kirjassa eksytään +++
14. Urheiluun liittyvä kirja +
15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö
16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli ++
17. Tutkijan kirjoittama kirja
18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja ++
19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa
20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja
21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta
22. Kirjassa on epäluotettava kertoja +++
23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä
24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa ++
25. Kirjassa ollaan saarella +
26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimalla X, Y, Z, Å, Ä tai Ö +
27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani
28. Tulevaisuudesta kertova kirja
29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva +
30. Kirjassa pelastetaan ihminen +++
31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla ++
32. Kirja on alunperin julkaistu kielellä, jota en osaa +
33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos ++
34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana +
35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa ++
36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja
37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa ++
38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu +
39. Kirjassa lennetään ++++++
40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirja
41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan ++
42. Kirjassa on isovanhempia +++++
43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja
44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa ++
45. Esikoiskirja ++++
46. Kirjassa on sauna ++
47-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Ei kommentteja: