tiistai 28. toukokuuta 2013

Jonathan Glover: Ihmisyys


Tätä kirjaa suositeltiin luettavakseni. Tai suorastaan tyrkytettiin, että tämä pitäisi kaikkien lukea :) Ja minähän luin, vaikka Ihmisyys on melko raskasta luettavaa monella tapaa. Synkkien tapahtumien käsittelyn lisäksi siitä tekee raskaan välillä pitkätkin psykologiset selitykset ja pohdinnat. Luin kirjaa lähinnä iltaisin ja väsyneenä oli hetkittäin hankala keskittyä psykologian kiemuroihin. Toisaalta, samat psykologiaan liittyvät asiat toistuvat kirjassa, joten ne tulevat tutuiksi.
Ihmisyys kertoo 1900-luvun sodista ja kriiseistä, ensimmäisestä maailmansodasta Ruandan ja Jugoslavian sisällissotiin saakka. Kirja ei kuitenkaan etene vuosilukujen mukaisessa järjestyksessä ja eniten tilaa saavat Stalin ja Hitler. Odotin eniten Stalinin ajoista kertovaa osuutta, koska siitä olen muutenkin paljon lukenut. Ehkä näiden odotusten vuoksi juuri siinä kohtaa psykologiset pohdinnat tuntuivat kaikkein hankalimmilta tai suoraan sanottuna tylsimmiltä lukea. Stalin-osuuden jälkeen seurasi noin 100 sivua Hitleristä ja natsismista ja se taasen oli mielenkiintoinen.
Ihmisyyden lukemisesta on jo hetki ja nyt voin sanoa, että suosittelen sen lukemista kyllä kaikille. Loppujen lopuksi se on kiinnostava monellakin tapaa. Sotahistorian tapahtumista on kerrottu yksittäisten ihmisten ja tapahtumien kautta, itse ainakin opin paljon uutta asiaa myös. Jos taasen on psykologiasta kiinnostunut, niin sitäkin on kirjassa runsaasti, tosin enimmäkseen ryhmässä toimimisesta eikä niinkään yksittäisten ihmisten toiminnasta.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Lapsukaisella vaatetta

Monesti tuntuu, ettei kirppareilta löydy mitään tuollaisella 130-senttiselle poikaselle. Tosin sama juttu on vaatekaupoissakin, poikien vaatteita on vähän ja vielä vähemmän sellaisia, jotka miellyttäisivät sekä minua että lastani niin ulkonäön kuin hinnan puolesta. Mutta joskus kirppareilta tekee löytöjä lapsellekin:


Tämä koko kasa maksoi vain 5,50 euroa, vaikka mukana on yhdet ihan uudet farkut ja hyväkuntoinen Hilfiger-neule. Löytyivät Nokialta, Sotkanvirran kirpparilta, josta harvemmin mitään hyviä löytöjä teen. 

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Sports Direct -tilaus


Olen ennenkin tilaillut vaatetta Sports Directista, mm. lapsen karatepuku löytyi sieltä edullisesti. Nyt tuli taasen tarve tehdä tilaus, kun kyllästyin etsimään lapselleni kaupoista collegepuseroita, joissa ei olisi mitään riemunkirjavaa painatusta. Iloisen harmaita collegepuseroita tuli sitten tilattua kolme kappaletta ja taisivat olla max. viisi euroa kappaleelta. Kesään piti varautua parilla T-paidalla ja tilasin myös aina tarpeellisia sukkia ja kalsareita :)


Itselleni en oikeastaan olisi tarvinnut mitään. Söpön pinkkiä pyöräilykypärää katselin, kun sellaiselle ehkäpä on tarvetta ensi kesänä. Kypärä on varmaan parempi kuitenkin ostaa niin, että sitä voi sovittaa, joten jätin tilaamatta. Pinkki toppi ja vaaleanpunainen T-paita piti kuitenkin tilata, kun halvalla sai :) Jospa uudet urheilulliset vaatteet innostaisivat liikkumaan. Farkkutoppi oli heräteostos :)


Ystävänpäivää varten piti sitten tilaukseen lisätä hölmöjä kalsareita :D Juu, tilauksen tein heti alkuvuodesta, mutta nyt vasta sain blogattua näistä. 

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pertti Neumann: Tähti ja meripoika


Olin Dingo-fani, joten Nipan omaelämäkerta oli tietysti aivan pakko saada heti, kun se ilmestyi :) Luin kirjan silloin eli 90-luvun alussa ja sen jälkeen olen sitäkin kuskannut mukanani muutoissa. Kirjahyllyn siivousvimmassa ajattelin lukea kirjan uudelleen, että kannattaako sitä säästää vielä hyllyssään. Tähti ja meripoika on melko ohut kirja, suht isolla fontilla painettu ja lauseet ovat yleensä lyhyitä. Tahtoo sanoa, että kirja oli nopeasti luettu. Vaikka edellisestä lukukerrasta on parikymmentä vuotta, niin muistin joitakin pätkiä kirjasta, lähinnä niitä merimies-juttuja. Kirjoitustyyli on hmm... persoonallinen, mutta kun siihen tottuu, niin kirjaa on helppo lukea. Lauseet ovat tosiaan lyhyitä ja muutenkin teksti on hieman töksähtelevää, muttei se huono asia ole. Jutut Dingon hurjilta vuosilta ovat tietty mielenkiintoisia, mutta itse tykkäsin enemmän lukea tarinoita merimiesvuosilta.
Tähti ja meripoika herätti kaksi ajatusta. Miten mies, joka on sanoittanut kymmeniä ihania biisejä, jotka osaan edelleen ulkoa, voi nykyisin tehdä jonkin niin kamalan biisin kuin Facebookissa?! Ja toisekseen, kyllä tämä pysyy kirjahyllyssäni, ei se Dingo- ja Neumann-fanitus ole mihinkään kadonnut :)

torstai 28. maaliskuuta 2013

F.E.Sillanpää: Silja - nuorena nukkunut


Samoissa kansissa kaksi F.E.Sillanpään romaania ja olen tämän kirjan saanut mummultani sinä vuonna, kun Sillanpään syntymästä oli kulunut sata vuotta eli 1988. Mummuni on varmaan koittanut saada minut lukemaan klassikoita jo silloin :) Muistan aloittaneeni kirjan lukemisen heti ja vaikka silloin 12-vuotiaana luin paljon, niin tätä en kuitenkaan saanut luettua. Siitä saakka kirja on seurannut mukanani muutoissa ja nyt eräänä iltana, kun ei ollut mitään luettavaa, otin tämän iltalukemiseksi. Ennakko-odotukset eivät olleet kovin korkealla, mutta päätin, että nyt tämä klassikko luetaan. Silja oli positiivinen yllätys. Olin odottanut jotakin vaikeaselkoista ja korkealentoista kieltä ja ajatuksenjuoksua. Kirjan kieli oli kuitenkin helposti ymmärrettävää, kaunista ja kuvailevaa. Tarina lyhykäisyydessään on se, että entisen ison talon tyttö jää orvoksi ja lähtee piikomaan ja kuolee nuorena. Silja kertoo paljon 1900-luvun alkupuolen maalaiskuntien elämästä, ihmisten arvojärjestyksestä ja tavoista. Vuoden 1918 tapahtumia sivutaan myös, mitä ilmeisesti kirjan ilmestymisen aikoihin on paheksuttu. Kaiken kaikkiaan miellyttävä lukuelämys ja tämän jälkeen uskallan tarttua muihinkin Sillanpään kirjoihin. Jospa tuon samoissa kansissa olevan romaanin lukisin seuraavaksi :)


keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Helmikuun ostoksia


Kerroin jo tammikuun ostosten yhteydessä etsineeni pidemmän aikaa ruskeaa, vähän kevyempää takkia tai jakkua. Ostin jo yhden sellaisen, mutta kun tämän näin Nokian Fidalla, niin perustelin itselleni nopeasti, miksi sen tarvisin :) Käyttämätön samettijakku maksoi vain euron ja olen kaipaillut myös samettijakkua. Sitä paitsi tämä oli oikean kokoinen ja hyvänmallinen ilman mitään fiksailuja. 


Tämän ostamista ei tarvinnut perustella itselleen mitenkään :) Olen sitä mieltä, että työni vuoksi pitääkin kerätä kaikkia käsityöohjeita ja mitä vanhempia, niin sen parempia. 

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Sekalaisia ostoslistoja

Löysin varsinaisen ostoslista-aarteen lähikaupasta ja muistin, että minähän harrastan ostoslistojen keräilyä. Lähes kaikkiin olen kirjoittanut taakse, että mistä ja koska olen ne löytänyt, mutta alla olevista nämä tiedot puuttuvat. Erittäin suurella todennäköisyydellä ne ovat Turusta lähikaupastani löytyneitä.


Tämän listan tulkitseminen vaatii varmaan vanhanajan apteekkarin taitoja? 


Tämän taasen on kirjoittanut varmaan joku vanhempi henkilö, jonka lapsenlapset ovat tulossa kylään.


Ja tämän henkilön kirjoittamia ostoslistoja olen ehkäpä aikaisemminkin saanut haltuuni :)

torstai 7. maaliskuuta 2013

Nina Banerjee-Louhija: Kuin varjo kuvastimessa


Tämäkin kirja on ystävältäni lainassa, hänellä tuntuu riittävän eksoottiseen ympäristöön sijoitettuja kirjoja :) Kuin varjo kuvastimessa -kirjan tapahtumat sijoittuvat Kuubaan, vaikka päähenkilö onkin ranskalainen. Kirjan päähenkilö, Gita Roy, matkustaa Kuubaan miehen perässä, jonka on kerran tavannut Pariisissa. Heidän tarinansa on kirjan pääosassa, mutta samalla kuvaillaan paljon Havannaa ja kuubalaista elämänmenoa. Kirja oli melkoisen kevyttää luettavaa, muttei kuitenkaan ihan yhdentekevää hömppää. Voisin lukea saman kirjailijan muitakin teoksia, Gita Roy on ilmeisesti useammassakin hänen teoksistaan päähenkilönä.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Carina Rydberg: Kallare än kargil


Lainasin tämän kirjan ystävältäni ja kuvittelin sen olevan suht kevyttä luettavaa. Siinä mielessä se oli kevyt, että tekstiä ei paljon ole ja kirja oli nopeasti luettu, vaikka onkin ruotsinkielinen. Tätä Carina Rydbergin esikoisteosta ei ilmeisesti ole suomennettu, mutta hänen toinen kirjansa Korkeinta kastia löytyy suomeksikin. Niin, sisältönsä puolesta tämä ei kovin kevyttä luettavaa ollut. Ulrika-niminen päähenkilö kyllä reissaa ilman aikatauluja ja muutenkin vapaana Intiassa, mutta miettii paljon menneisyyden huonoja asioita eikä reissatessakaan montaa hyvää asiaa tapahdu. Kirjasta jäi sellainen olo, että tulipahan luettua, mutta muita tuntemuksia se ei herättänyt. Ruotsin kielen treenaamiseen tämä on ihan sopivaa luettavaa :)

tiistai 26. helmikuuta 2013

Kaakaopurukeksit

Kaapissani oli pussillinen kaakaopapurouhetta, jota yleensä kaakaopuruksi nimitän :) Suunnittelin tekeväni raakasuklaata, mutta se tyssäsi muiden tarvittavien aineiden hintaan. Vaikka olisi kuinka hyvää ja terveellistä ja kaikkea, niin sijoitan kuitenkin mieluummin ne rahat johonkin muuhun. Etsiskelin leivontaohjeita, joissa olisi käytettyä kaakaopurua, muttei mitään kiinnostavaa tullut eteen tai olivat liian monimutkaisia. En leivo yleensä koskaan, joten reseptien pitää olla todella helppoja. Lopulta päätin soveltaa itse rusinakeksien reseptin perusteella. 

Ensimmäinen versio raesokerista :) Unohdin ostaa tavallista sokeria, mutta kaapista löytyi raesokeria, jota nuijin parin pahvilautasen välissä vasaralla pienemmäksi :D

100 g margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
2-2,5 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 dl kaakaopapurouhetta
(tilkka esim. Vana Tallinn -likööriä)

Koska kaapissa oli myös tilkka Vana Tallinna -likööriä, niin ajattelin hyödyntää sitä näissä kekseissä. Murskasin kaakaopurun pienemmäksi ja annoin sen maustua likööritilkassa yön yli. Muutoin noudatin rusinakeksien ohjetta eli ensin pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Sitten sekaan kananmuna, keskenään sekoitetut kuivat aineet ja lopuksi kaakaopuru. Viitseliäs tekisi taikinasta pikkupalloja ja litistäisi ne sitten kekseiksi, minä nostelin lusikalla suurin piirtein samankokoisia taikinakokkareita leivinpaperin päälle. 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia ja valmista on. 

Toinen versio inkkarisokerista :)

Tykästyin näihin kekseihin niin paljon, että leivon niitä pian toisenkin kerran. Inkkarisokeri sopii mielestäni näihin hyvin, tavallisesta sokerista en ole vielä näitä kokeillutkaan. Ovat myös hyvä tapa käyttää sitä kaakaopurua, jolle en oikein muuten meinaa keksiä käyttöä.


sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Tammikuun ostokset


Vuosi lähti varsin vähillä ostoilla käyntiin. Taisin tarkoituksellisesti vältellä kaikenlaista shoppailua :) Mutta Turun keskustan Pelastusarmeijan kirpparilla piti käydä, kun ystäväni oli kaupungissa viikonloppua viettämässä ja halusi päästä kirpparille. Kuvan vaatteet ovat sillä reissulla ostettu ja molemmat olivat ale-tangossa. Hintaa näille jäi yhteensä vain kaksi euroa. Kukallisen samettipuseron väreistä tykkään, mutta mietin, että onko nuo isot kukat jo vähän liikaa. Käyttöön ei ole pusero vielä päässyt. Jakku sen sijaan oli jo käytössä ja tähän ostokseen olen tyytyväinen. Olen jonkin aikaa etsinyt jotakin ruskeaa ja vähän kevyempää takkia, joka sopisi hameenkin kanssa käytettäväksi. Kovin lämmin tämä ei ole, mutta parin asteen pakkasessa vielä pärjäsi hyvin tämän kanssa.
Nokian Fidalle on ilmestynyt ale-tanko, jossa kaikki vaatteet ovat euron. Ostin sieltä tammikuussa parikin vaatetta eteenpäin lahjoitettavaksi ja itselleni kirkkaanpunaisen T-paidan, mutta näistä ei ole kuvia.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kirpsakka kermavanukas


En ollut koskaan kuullut, että sitruunalla voisi hyydyttää. Mutta näköjään voi, resepti löytyy täältä. Mielenkiintoista! Vanukas todellakin hyytyi :) Koska en itse ollut valmistusvastuussa, niin en osaa sanoa, kuinka tarkkaan reseptiä noudatettiin. Käsittääkseni pieni määrä kermasta korvattiin Vana Tallinna -liköörillä. Vana Tallinnaa lorautettiin myös vanukkaiden päälle, kun niistä ensimmäiset syötiin noin neljän tunnin hyytymisen jälkeen. Todella kirpeän makuinen vanukas, mutta silleen hyvällä tavalla. Seuraavat vanukkaat syötiin vasta noin vuorokauden jääkaapissa hyytymisen jälkeen ja kinuskikastikkeen kera. Vanukas oli hyytynyt entistä paremmin ja maku oli pehmentynyt. Kinuskikastike ei ollut paras mahdollinen kaveri tämän vanukkaan kanssa. Vanukasta riitti vielä kolmanneksi päiväksi ja silloin sen lisukkeena oli juoksevaa hunajaa, se taisi olla testaamistamme lisukkeista paras :)

tiistai 15. tammikuuta 2013

Liebster



Kyseessä on Liebster-palkinto, jonka ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia.

Säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Vastaa kysymyksiin omassa blogissasi.
3. Toivo, että ihmiset, kelle jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

1. Kiitokset Elli, tästä tunnustuksesta! 
2. Haluan jakaa tunnustuksen eteenpäin näille viidelle bloggaajalle tai siis heidän blogilleen :)


Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä
- hyvä ruoka
- neulominen/virkkaus ja varsinkin silloin, 
kun saan jotain valmiiksi tai saan käytettyä epämääräisiä lankanyttyröitä pois
- tanssiminen
- ystävät
- oma lapseni


Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin
- kahvi
- juttuseura
- neulominen
- nettailu
- ruoka


Viisi kirjaa, joita suosittelet muille
- Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
- Benoite Groult: Rakastajatar 
(kaikkien aikojen suosikkikirjani)
- Tommy Tabermann: Oljenkorsia 
(ja kaikki muutkin hänen runot, mutta tuo on Tabermannin runokirjoista rakkain) 
- Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina 
(hyvänä kakkosena Tikkasen teoksista on Yksityisalue)
- J.R.R.Tolkien: Taru sormusten herrasta


Viisi kaikkien aikojen suosikkilaulajaa/-yhtyettä
- Elvis
- Irina
- PMMP
- Zen Cafe / Samuli Putro


Viisi materialistista (joulu)lahjatoivetta
- Block-valaisin
- kai kynnet lasketaan materiaksi, jos ne ovat keinotekoiset :)
- Vallilan Jaffa-tekstiilit 
- kunnolliset keittiöveitset
- kun en muutakaan keksi, niin sanotaan tiskikone vielä :)


Viisi lempiruokaa
- blinit
- juustot (eikös juustolautanen ole ruoka?!)
- tiramisu (jälkiruoka on ruoka...)
- spaghetti carbonara
- broilerfileet minkä tahansa kanssa, mieluiten jotain kermaista ja juustoista :)


Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä
- ei ole paikka, mutta Siperian rataa pitkin Moskovasta Vladivostokiin
- Tshernobyl ja Pripjat
- Kanarian saaret ja jokin oikein perinteinen turistirysä, vaikkapa Playa del Ingles
- Japani
- Tallinna aina ja uudelleen


Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua
- nauravainen
- ailahtelevainen
- naisellinen
- äkkipikainen
- ystävällinen (yleensä)


Viisi asiaa, joista unelmoit
- talvien viettäminen jossakin lämpimässä
- kielten opiskelu tai paremminkin oppiminen, 
venäjää haluaisin oppia paremmin ja ainakin espanjan opiskelu pitäisi vielä aloittaa
- muutaman muunkin asian opiskelu, jos vaikka vielä pari ammattia hankkisi
- lankavaraston järjestäminen niin, 
että kaikki olisi tilastoitu ja tietäisin, missä mikäkin lanka on
- vaikea keksiä enää muuta, joten sanotaan matkailu ihan yleisesti ja erityisesti jokin luxus-risteily


Viisi elämänohjetta, jotka haluat jakaa kaikkien kanssa
- jos mottoa jossakin kysytään, niin vastaan aina: Elä elämäs hymyillen, hymyile läpi kyynelten. Tämän viisauden olen löytänyt joskus kauan sitten Tiimarin jakamasta ilmaislukujärjestyksestä :)
- asioilla on tapana järjestyä
- elä hetkessä
- etsi iloa ja hyvää mieltä pienistä asioista
- syökää ennenkuin alatte riidellä :D Tämän neuvon antoi ystäväni äiti, kun olimme lähdössä Itä-Eurooppaan reilaamaan. Ja tottahan se on, pienet asiat ärsyttää hillittömästi, jos on nälkäinen.

Itselleni on hankalinta tuo hetkessä eläminen ja luottaminen siihen, että asiat järjestyvät. Murehdin menneitä ja tulevia. Ja jos ei ole mitään murehdittavaa, niin kehitän sellaista :) Joskus olen aikamoinen drama queen :D Elämänohjeet ei kuitenkaan olleet vaikein kohta tässä, vaan unelmat ja lahjatoiveet. 
I

torstai 3. tammikuuta 2013

Suunnitelmia uudelle vuodelle

Piti tarkistaa, että mitä lupailin ja suunnittelin vuoden 2012 alussa, koska muistin vain kirjahaasteeni :)

Uuden vuoden toivotukset Neuvostoliitosta vuodelta 1972

* Piti laihduttaa itseään ja lankavarastoaan. Itse kevenin pari-kolme kiloa loppuvuodesta, mutta lankavaraston tilannetta en ole tarkistanut. Erittäin todennäköisesti lankavarastoni vain lihoi :)
* Piti karsia tavaraa. En jaksanut seurata tavaraliikennettä alkuvuoden jälkeen, mutta veikkaan tavaraa olevan nyt yhtä paljon kuin viime vuoden alussa. En ainakaan uskoisi, että tavaramäärä on lisääntynyt, koska olen pistänyt paljon tavaraa kiertoon. Kesken vuotta pistin itseni myös tarkkailemaan ostoksiani ja se on ollut opettavaista. Shoppailu menee kausittain ja läheskään aina en osta tarpeeseen...
* Piti lukea kirja viikossa. Ei onnistunut, sillä luin vuoden aikana 22 kirjaa. Positiivista tässä on kuitenkin se, että olen käynyt omaa kirjahyllyäni läpi ja lukenut sieltä löytyviä kirjoja ja lukemisen jälkeen pistänyt kirjoja kiertoon. Tosin tämä lukuhaaste antoi hyvän (teko)syyn ostaa kirjoja myös kirppareilta, mikä ei ole kovin hyvä asia. Mutta se taas on hyvä asia, että tämän haasteen vuoksi kirjoista on tullut puhuttua ystävien kanssa tavallista enemmän ja olemme lainailleet kirjoja puolin ja toisin.
* Piti tarkkailla paljonko syön lihaa viikossa ja pitää määrä maksimissaan kilossa. Tähän innostuin, kun tuntui isolta määrältä, että keskivertosuomalainen syö reippaasti yli seitsemänkymmentä kiloa lihaa vuodessa. Eri vuosien keskikulutuksia voi muuten katsoa tuolta. Tarkkailin syömiäni lihamääriä joitakin viikkoja. Siinä ajassa en yhtenäkään viikkona syönyt yli kiloa lihaa, joten lopetin tarkkailun ja luotan siihen, että tuo aika kertoi tarpeeksi lihansyönnistäni.

Kirja-aiheinen kuva löytyi, kun ensin vanhoja neuvostoliittolaisia kortteja.

Alkaneelle vuodelle suunnitelmat ovat melko samanlaiset kuin menneenä vuotena :) 

* Uuden vuoden lupausten ikisuosikki eli laihduttaminen. Kun ei kerran mitkään rahalliset tai muutkaan kannustimet auta siinä hommassa, niin niitä on turha kehitellä. Tosin ystäväni kanssa sovittu herkkujen ostokielto toimii hyvin. Jos repsahtaa ostamaan karkkia tai sipsiä, niin joutuu maksamaan 20 euroa toisen valitsemaan kohteeseen. Sen verran erilaiset ajatusmaailmat meillä on ystäväni kanssa, että on helppo keksiä toiselle epämieluisia ja itselle mieluisia rahanlahjoituskohteita. Esimerkiksi kunnallisvaalien alla karkkihimoa hillitsi erittäin tehokkaasti ajatus siitä, että joutuisin lahjoittamaan 20 euroa pikkukaupungin persu-ehdokkaan vaalikassaan ;) Sakkoa joutuu maksamaan siis vain herkkujen ostamisesta, jos karkkia tai sipsiä on jossain tarjolla tai niitä saa lahjaksi, niin niitä saa nauttia ilman sakkoa. Tosin tästäkin kyllä saan kärsiä, koska herkkujen syönnistä tulee finnejä... Herkkujen ostolakon lisäksi en mitään tarkkoja rajoituksia tai tavoitteita aseta. Olisi kiva, jos painon eka numero tippuisi yhdellä ja jos se tapahtuu kesään mennessä, niin hieno homma. En ole suunnitellut minkään uuden liikuntamuodon aloittamista. Epäsäännölliseen elämääni sopii huonosti tiettyyn aikaan joka viikko toistuvat jutut ja salien kuukausi/vuosimaksut. Kotona liikkumista auttaa kaverilta ostettu stepperi ja geokätköilystä koitan taas innostua enemmän. Lapsukainen on pohtinut frisbeegolfin aloittamista, joten ehkäpä joudun siihenkin lajiin tutustumaan :)
* Tänäkin vuonna tavoittelen 52 kirjan lukemista, vaikka viime vuonna jäin tavoitteesta ja paljon. Hyvä alku on se, että pari viime vuoden puolella aloitettua kirjaa on kesken :) Koitan joka päivä lukea edes vähän ja toisaalta hillitä taipumustani ahmia kirja yhdellä kertaa.
* Lankavaraston laihduttamiselle en pistä nyt tavoitteita, mutta Lankahamstereihin voisin osallistua tänä vuonna. Viime vuonna vaivasi neuleplääh ja kaikenlainen muukin plääh käsitöiden suhteen. Loppuvuodesta innostuin sentään joistakin lahjaneulomuksista ja pitkästä aikaa myös ompeleminen aiheutti mukavia onnistumisen elämyksiä. Käsityöt ja varsinkin neulominen ovat sellaisia juttuja, joita pidän hyvin tarpeellisina mielenterveydelleni :) En vaan ole osannut järjestää niille aikaa tarpeeksi. Joten tänä vuonna koitan joka päivä tehdä myös jotain käsitöitä tai askarteluja. Ja samalla kuluttaa valtaisia tarvikevarastojani :)
* Tavaraa karsiminen saa jatkua ja koitan entistä harkitummin ostaa mitään. Jatkan myös ostosten kuvaamista, jotta olisi todistusmateriaalia shoppailustani. Opiskelujen vuoksi vaatekaappia tulee varmaan käytyä läpi tarkasti, koska nyt olen oppinut enemmän siitä, millaiset vaatteet minulle sopivat. Sopimattomat vaatteet saavat lähteä kiertoon, jos niitä ei voi fiksata paremmin sopiviksi.
* Uusia harrastuksia en aio edes miettiä, koska kesäkuun loppuun saakka kestävät opinnot vievät aikaa. Paremminkin taidan karsia entisestään harrastamista. Olen ollut nyt 10 vuotta Vaaka ry:n jäsen ja vuosi vuodelta aktiivisemmin mukana. Vaaka ry on todella rakas, mutta nyt tuntuu, että pitäisi vetäytyä hieman taka-alalle. Innostun aina kaikista Vaakan projekteista ja tuppaan itseni joka paikkaan ja sitten kärsin siitä, etten ehdi/pysty hoitamaan projekteja niin hyvin kuin haluaisin. Jos nyt ainakin jättäytyisin pois Vaakan hallituksesta ja koittaisin olla haalimatta itselleni lisää projekteja :)
* Ja lopuksi vielä ainoa korkealentoisempi tavoite: yritän olla positiivisempi ja rennompi, iloita kaikista pienistä hyvistä asioista ja hermoilla vähemmän tulevaa. Kehitän ongelmia lähes mistä tahansa ja hermoilen etukäteen kaikkea, mutta en ole aina ollut tälläinen. Joissakin asioissa hermoilu on hyväksi, koska sitten valmistaudun tulevaan kunnolla ja pystyn hoitamaan tilanteen hyvin. Mutta monesti tulevan pohtiminen pilaa nykyhetken. En osaa nauttia nykyhetkestä, kun pohdin, että mitä seuraavaksi tapahtuu ja jos nyt teen niin tai näin, niin miten se vaikuttaa tuleviin tapahtumiin. Liikaan pohdintaan menee aikaa ja jos kaikki ei menekään suunnitelmani mukaan, niin sitten harmittelen sitäkin. Viime syksynä koin monia hauskoja hetkiä silloin, kun en ollut etukäteen suunnitellut asioita tarkasti. Ja syksyn täydellisimmät hetket olivat sellaisia, kun osasin pysähtyä nauttimaan siitä hetkestä. Näissä täydellisissä hetkissä ei sinänsä ollut mitään erityistä, vaan olivat melko arkisia hetkiä. Mutta niin ihania, että nytkin tulee kyyneleet silmiin niitä ajatellessa :)

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Joulukuun ostokset

Joulukuussa tuli shoppailtua tavallista enemmän, kun joululahjojen vuoksi joka tapauksessa kävin ostoksilla :) Kaikkia lahjaksi päätyneitä en kuvannut, koska eiväthän ne tulleet omaan käyttööni. 

Pelastusarmeijan kirpparilla Turussa, Kupittaankadulla on monesti hyviä kankaita edullisesti. Jouluista nalle-kangasta on reilut kolme metriä ja hintaa oli vain kolme euroa. Vesivärit ostin vain ja ainoastaan tuon pakkauksen takia :)

Yhtä joululahjaa neuloessani napsahti puinen pyöröpuikko poikki ja säntäsin ostamaan uusia puikkoja Lankaruutuun. Uudet pyöröpuikot eivät edes ehtineet kuvaan, kun tulivat heti käyttöön, mutta samalla kertaa tuli ostettua pari lankakerää ale-korista. 

Askartelutarvikkeita ja -ideoita Nokian Fidalta.

 Olkikoristeet Nokian Fidalta ja korttipohjat Tiimarista. Tarkoituksena oli laittaa noita olkikoristeita joulukorttien mukana esim. lapsukaisen opettajalle, mutta se nyt jäi. Korttipohjat ostin myöhempää käyttöä varten, joulukorttien askartelusta täksi jouluksi en edes haaveillut :)

 Tiesin saavani kahvipussikassin joululahjaksi, mutta kun Nova-kirpparilta löytyi edullisia kahvipussikasseja, niin pitihän ne ostaa :) Ehkä annan nämä edelleen eteenpäin jollekin lahjaksi. Kivat saapikkaat löytyivät samalta kirpparilta. 

 Riadin tytöt itselle ja kaksi muuta kirjaa joululahjoiksi, lahjakirjat Novalta ja itselle ostettu kirja Nokian keskuskirppikseltä. 

 Keskuskirppikseltä on myös tämä neule. Ei ehkä ihan minun värini, mutta ihastuin tähän silti.