maanantai 7. helmikuuta 2022

Tammikuun tavaraliikenne

 

Kuva pixapay.com

Merkkailen kotiin tulleita ja sieltä lähteneitä tavaroita bujoon aina kyseisen päivän kohdalle. Viime vuonna laskin näiden määrät vasta vuoden loputtua, mutta nyt koitan taas tehdä laskelmat kuukausittain. Tähän toivottavasti kannustaa myös Paikka kaikelle Facebook-ryhmä, jossa on muitakin tavarakirjanpitoa pitäviä ja näitä tilastointeja kysellään aina kuukauden päättyessä. 

Tammikuussa poistin 41 tavaraa ja näistä osa on laskettu nippuina eli monta pientä tavaraa yhdessä. Ainakin isompia, yksittäisiä tarroja ja pieniä tarra-arkkeja poistin niputtain pariin otteeseen. Hankin 17 tavaraa, joista osa on tarkoitettu lahjoiksi eli lähtevät pian eteenpäin. Tähän saakka näytti hyvälle :) Mutta sitten sain käsityötutultani lankapaketin, joka sisälsi 67 lankakerää, kun laskin kaikki pienimmätkin jämänyttyrät erikseen. Eli tavarat lisääntyivät 43 kappaleella. En kuitenkaan pidä tätä kovin huolestuttavana. Vaikka viime vuonna, erityisesti syksyllä sain useamman lankapaketin, niin aika poikkeuksellista se on. Uudet langat myös innostavat aina ja jämäkerät kuluvat nopeasti ja niitä voi mennä useampi yhteen käsityöhön. 

Tammikuun tavaraliikenne on siis reippaasti plussalla, mutta helmikuu on alkanut ihan uudella tavaranpoistoinnolla. Joitakin itselleni turhia olen myynyt, joitakin lahjoittanut. Sain vihdoinkin nurkista pois friteerauspadan, joka on kulkenut mukanani ainakin parissa muutossa eikä sitä ole kuitenkaan käytetty ollenkaan. Viimeisimmät muistikuvat kyseisen vempaimen käytöstä ovat vuosituhannen vaihteesta ja opiskeluaikaisesta asunnosta :) Toimivaa kodinkonetta en ole kuitenkaan halunnut heittää roskiin, onneksi se nyt vihdoin löysi uuden omistajan. 

Ei kommentteja: