tiistai 6. helmikuuta 2018

Jenni Linturi: Isänmaan tähden


Mieheni sai tämän kirjan joululahjaksi, mutta minä nappasin sen ennen häntä luettavakseni. Vasta kirjan luettuani katsoin, mitä siitä on kirjoitettu ja selvisi, että sen julkaisun aikaan kirjasta on jonkin verran kohistu. Ehkä kohinaa aiheutti se, että nuorehko nainen kirjoitti sodasta sotilaan näkökulmasta, mutta itse keksin kohistavaa ihan kirjan tapahtumistakin. Isänmaan tähden vaikutti ainakin minun mielestäni rehelliseltä ja kaunistelemattomalta, mutta ymmärrän, että joku voi sen sisällöstä jopa loukkaantua. Kirja liikkuu sekä nykyhetkessä että toisen maailmansodan ajassa ja kertoo kahden serkuksen tarinaa. Sota-aikojen tapahtumiin en tietenkään voi samaistua, koska en ole sitä aikaa kokenut, mutta veljesten vanhuudesta kertovat tapahtumat oli helppo kuvitella. Minun oli helppo nähdä mielessäni vähän kärttyinen Kaarlo, jota harmittaa nuorison metelöinti ja jääräpäinen Antti, joka kiipeää katolla estelyistä huolimatta.

Lukuhaasteessa tämä sopii kohtiin: 4 (kirjan nimessä on jokin paikka), 14 (kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan), 24 (surullinen kirja), 28 (sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä) ja 33 (selvitymistarina).

Ei kommentteja: