sunnuntai 18. helmikuuta 2018

6. viikon tavaraliikenne


Kiireisen työ- ja opiskeluviikon aikana en ehtinyt tavaroiden poistamista miettiä, mutta ehdin kuitenkin yhden uuden tavaran itselleni hankkia. Pikainen poikkeaminen kirpparille koulumatkalla oli kannattava, koska löysin ison ja ihanan villahuivin. Muistan vastaavaa ihailleeni jossakin kaupassa vuosia sitten, mutta en silloin raaskinut ostaa sitä. Sain myös muutaman ihanan neuleaiheisen postikortin, mutta niitä en taida tavaraliikenteeseen laskea, koska postikortteja pidän kulutustavarana. Ne eivät pitkäksi aikaa varastooni jää, ovatpa sitten lähetettäväksi tarkoitettuja tai minulle lähetettyjä. Nurkistani lähti yhteensä 4 lankakerää tai keränloppua ja 1 käyttämätön tarralappunippu. Siis viisi poistoa, ei edes yhtä per päivä ja kotini tavaramäärä kasvoi taas.

TAVARAMÄÄRÄ 6. VIIKON LOPUSSA + 177 kappaletta
(varsinaiseen tulleiden tavaroiden määrään on lisätty "tavara päivässä pois" tavoitteen tekemättömät poistot alkuvuoden ajalta eli oikeasti ihan noin paljon ei ole tavaramääräni kasvanut).

Ei kommentteja: