perjantai 30. joulukuuta 2016

Carol Shields: Kaiken keskellä Mary Swann


Taas jumppapaikkani kirjahyllystä lainattu kirja, sieltä löytyy useampi Shieldsin kirja, mutta en ole niitä erityisemmin haalinut luettavakseni. Periaatteessa tykkään, mutta jonkinlainen synkeä pohjavire on mielestäni hänen kirjoissa. Tässä kirjassa on sen nimen mukaisesti kaiken keskipisteenä Mary Swann -niminen kotirouva/maatalon emäntä. Kurjissa oloissa asunut Mary Swann kirjoitti runoja, joita julkaistiin paikallislehdessä ja juuri ennen väkivaltaista kuolemaansa hän ehti viedä ison nipun runoja kustantajalle. Paljon myöhemmin Mary Swannin runoista järjestetään symposiumi, johon osallistuu niin tutkijoita kuin Mary Swannin joskus tunteneita. Kirjan keskivaiheille saakka eri ihmiset valmistautuvat symposiumiin ja loppuosassa hämmästellään symposiumin tapahtumia. Osa henkilöhahmoista on karrikoituja ja siksi erityisen ärsyttäviä ja juonen käänteetkin ovat välillä melko uskomattomia, periaatteessa näiden asioiden pitäisi olla vain viihdyttäviä, mutta välillä ne häiritsevät minua eivätkä oikein tunnu sopivan sinänsä vakavaan juoneen. Loppu on kuitenkin niin onnellinen kuin se tässä kirjassa voi olla :) Todennäköisesti tulen lukemaan Carol Shieldsin kirjoja myöhemminkin, ihan vaikka vaan sen takia, että saisin selville, pidänkö niistä.

Lukuhaasteessa tämä sopii kohtiin: 3 (kirjassa rakastutaan), 16 (en ollut ennen kuullut kirjasta) ja 44 (kirjassa joku kuolee).

Ei kommentteja: