maanantai 7. marraskuuta 2016

Daniel Defoe: Ruttovuosi


Ruttovuoden lainasin vain sen vuoksi, että piti saada lukuhaasteesta suoritettua kohta nro 21 eli 1700-luvulla kirjoitettu kirja. Odotukset eivät olleet kovin korkealla kirjan suhteen, mutta se olikin iloinen yllätys. En tiedä, miten paljon tekstiä on muokattu vuosisatojen varrella, mutta tämä oli paljon sujuvampaa luettavaa kuin osasin odottaa. Kirja on kirjoitettu päiväkirjamaisesti kertomaan Lontoossa 1665 riehuneesta rutosta. Daniel Defoe on itse syntynyt 1660-luvulla, joten hänen omia silminnäkijähavaintoja kirjassa ei ole, mutta hyvin uskottavalta ja aidolta se silti vaikuttaa. Tämäkin kirja sai taas toteamaan, että miten vähän sitä tietääkään historiasta. Rutto kuitenkin on ollut suuresti ympäri maapalloa vaikuttanut kulkutauti, josta on kuitenkaan tiedä oikeastaan mitään.

Lukuhaasteessa tämä sopii kohtiin: 21 (1700-luvulla kirjoitettu kirja) ja 44 (kirjassa joku kuolee).

Ei kommentteja: