sunnuntai 28. elokuuta 2016

Lasse Kosonen: Sienenmetsästystä


Sain tämän kirjan viime jouluna lahjaksi ja sienikauden lähestyessä aloin sitä lukea. Sienikirjoja on jo muutama ennestään hyllyssä, mutta tämä sopii joukkoon oikein hyvin. Tästä löytyy helposti ne syötävät sienet, kun omituisempia sieniä voi sitten etsiä laajemmasta sienikirjasta. Sienenmetsästystä antaa myös joitakin vinkkejä sienten käyttöön, mutta varsinaiset reseptit pitää kuitenkin etsiä muualta. Uusia ja kivoja pikkujuttuja jäi tästä mieleen, vaikken koko kirjaa ja kaikkia sieniä heti oppinutkaan. Plussaa myös siitä, että kirjan alussa on kolme sivua pikkukuvia erilaisista sieniryhmistä mm. korvasienen näköisiä sieniä ja punalakkisia sieniä, joiden perusteella voi päästä alkuun oudon sienen tunnistamisessa. Hyvä ja selkeä yleisteos, tykkäsin.

Kirjan vuoden lukuhaasteessa tämä menee kohtiin: 1 (ruuasta kertova kirja), 7 (Vihervuoden sloganiin sopiva kirja - sienimetsä on minun maisemaani) ja 28 (perheenjäsenelleni tärkeää aihetta käsittelevä kirja - mieheni on varsinainen sienitietäjä).

Ei kommentteja: