lauantai 27. syyskuuta 2014
Walter de Camp: Fetissikirja
Luumupiirakka
Itsepuristettua luumunektaria, ihan kiva, mutta aikas kirpeä :)
Naapurilähiössä oli erään omakotitalon tontin nurkalla korillinen luumuja, joita sai ottaa. Pitihän niitä ottaa, kun ilmaiseksi sai :) Ensimmäinen idea oli testata monitoimikoneen mehupuristinta, joka ei ollut vielä käyttöön päässyt. Mehun sijaan saimme kirpakkaa luumunektaria, mutta hyvää oli sekin. Mehunpuristamisen jälkeen oli jäljellä litran verran luumumössöä, jota en tietenkään raaskinut heittää pois, vaan päätin tehdä piirakan. Sovelsin tätä ohjetta ja lisäsin pinnalle vielä muruseoksen tämän ohjeen innoittamana. Oma versioni alla, tästä tuli pellillinen luumupiirakkaa.
Pohja:
6,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl vehnälesettä
0,5 dl ruisjauhoa
2,0 dl sokeria
1 tl inkivääriä
1 tl kanelia
250 g voita sulatettuna
2 kananmunaa
Kuivat aineet keskenään sekaisin ja niihin lisätään sulatettu voi ja kananmunat. Sitten painelin taikinan leivinpaperilla vuoratun uunipellin pohjalle ja reunoille.
Täyte:
1 l luumuja soseena
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl sokeria
1 tl steviajauhetta
loraus siirappia
loraus rommia
loraus vettä
vehnäjauhoa
Luumusose oli sen verran vetistä, että koitin kiinteyttää sitä vehnäjauhoilla suurustamalla. Laitoin luumusoseen kattilaan lämpiämään ja kun se pulpahti niin lisäsin vesitilkkaan sekoitetut vehnäjauhot. Sitten muut ainekset sekaan ja kattila pois levyltä ja täyte taikinan päälle.

Muruseos:
100 g voita
2 dl vehnäjauhoa
1 dl sokeria
2 tl leivinjauhe
1 tl vaniljasokeri
Kaikki ainekset käsin nyppimällä tasaiseksi seokseksi ja sitten ripottelin ne täytteen päälle. Piirakka 175-asteiseen uuniin noin 40 minuutiksi. Tuloksena varsin kirpeä luumupiirakka, joka vaati seurakseen reilun annoksen vaniljajäätelöä. Seuraavaan luumupiirakkaan tuplaan täytteen sokerimäärän :)

torstai 18. syyskuuta 2014
Puolukkapiirakkaa pellillinen
Pitkästä aikaa ruoka- tai paremminkin leivontaohjetta :) Tämä viikko menee mökkilomaa viettäen Pohjois-Karjalassa. Kun vieressä on marjastus-, sienestys- ja metsästysmaita, niin pitäähän näitä antimia hyödyntää. Sienten kerääminen piti olla pääasiana, mutta sienikausi näyttää jo hiipuvan, joten eräällä sieniretkellä riivin ämpärin pohjalle puolukoita piirakan verran. Oikeastaan niitä tuli vähän enemmänkin kuin piirakan verran. Leivoin ensin pellillisen piirakkaa ja silti jäi vielä kipollinen puolukoita. Ne pitää varmaan kuivattaa vielä ennen kotiin lähtöä.
Kun iski inspiraatio puolukkapiirakan leipomiseen, niin ei kaapista löytynyt sopivia aineksia taikinaan ja lopulta piti käydä hakemassa leivinjauhetta ennenkuin leipomaan pääsin. Sekä kananmunien että leivinjauheen korvaaminen olisi ollut ehkä turhan hankalaa :) Tuli kyllä opittua, että kananmunat voi korvata omenaraasteella. Omenoitahan meillä oli, muttei raastinta. Pohjaan sovelsin tätä ja tätä ohjetta, jälkimmäisen mukaan tein myös täytteen.

2,5 dl öljyä
2 dl sokeria
1 omena raasteena tai muuten mössättynä
2 dl kaurahiutaleita
4 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
puolukoita runsaasti
1 prk kermaviiliä
1 prk creme fraichea
2 dl sokeria
1 omena raasteena tai muuten mössättynä
Sekoitin ensin öljyn ja sokerin, ohjeessa piti vatkata sulatettu voi ja sokeri, mutta eihän täällä ollut vispilää, vatkaimesta puhumattakaan :) Ohjeen kananmunaa testasin korvata omenalla, ehkä se antoi ainakin vähän mehevyyttä pohjaan. Kun sitä raastinta ei ollut, niin paloittelin omenan ja mössäsin paloja haarukalla. Lopuksi lisäsin kuivat aineet, kaurahiutaleet olivatkin spesiaalimallia, jossa oli vehnälesettä mukana - hyvin sopivat tähän.
Pohjataikinan painelin leivinpaperilla vuoratun uunipellin pohjalle ja reunoille. Sitten puolukoita tasainen kerros pohjan päälle ja lopuksi muut täytteen aineet keskenään sekoitettuna. Täytteessäkin korvasin kananmunan omenalla. Vähän laiskasti se tuli mössättyä, kun omenapaloja näkyy tuossa alla olevassa kuvassakin, jossa piirakka on menossa uuniin. Täytettä olisi saanut olla enemmänkin, nyt piti aika tarkkaan levittää se. Ehkä purkillinen lisää kermaviiliä tai creme fraichea.
Paistoin piirakkaa 200 asteessa puolisen tuntia ja uunista putkahti varsin maistuva leivonnainen ulos :) Syötiin tätä jälkkärinä pekonilla ja sienillä täytettyjen kesäkurpitsojen päälle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)