Deborah Rodriguez: Kabulin kauneuskoulu

Olen tästä kirjasta lukenut jonkin arvostelun tai esittelyn silloin, kun suomennes ilmestyi. Näin Kabulin kauneuskoulun ystäväni kirjahyllyssä ja pyysin sen lainaksi. Pari iltaa luin kirjaa ihan maltillisesti, mutta kolmantena en malttanut lopettaa lukemista vaikka vähän jo väsytti ja ahmin suurimman osan kirjasta sitten kerralla ja loppuun saakka :) Kabulin kauneuskoulu perustuu tositapahtumiin. Deborah Rodriguez lähti erään avustusjärjestön työntekijäksi Kabuliin ja koska on koulutukseltaan kampaaja, niin päätyi ensin leikkaamaan muiden länsimaisten hiuksia majapaikassaan. Myöhemmin hän päätti perustaa kauneuskoulun, jossa paikallisia naisia koulutetaan kampaajiksi, jotka myös hallitsevat joitakin kosmetologin tehtäviä. Jos tämä ei perustuisi tositapahtumiin, niin ajattelisin, että kirjan juoni on hieman imelä ja teennäinen :) Ensi alkuun Kabulin kauneuskoulu ei vaikuttanut sellaiselta kirjalta, joka imaisee mukaansa. Ehkä se johtui kirjan kepeästä tyylistä, vaikeita ja pelottavia asioita käsiteltiin lyhyesti ja pintapuolisesti. Jäin kaipaamaan enemmän henkilökohtaisia ajatuksia ja tuntemuksia niistä. Tosin oikeastaan mihinkään asiaan ei Kabulin kauneuskoulu -kirjassa perehdytä tarkemmin. Vähän sellainen fiilis jäi, että kirjailijalla on kiire kertoa kaikesta vähän jotain ja siksi kirjassa sännätään tilanteesta toiseen. Loppua kohden varmaan totuin tähän tyyliin, koska se ei enää häirinnyt ja sitten en tosiaan enää osannut jättää kirjaa kesken ja nukkua välillä :) Kyllä tätä voin suositella luettavaksi. Omakohtaisista kokemuksista olisi saanut varmasti paljon synkemmänkin kirjan, mutta tälläisenä kepeänä romaanina Kabulin kauneuskoulu sopii rauhoittavaksi iltalukemiseksi. Kivan tarinan lisäksi kirja tarjoaa mielenkiintoisia välähdyksia Kabulin arjesta.

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus

Sain tämän pokkarin kaveriltani, joka oli jo lukenut sen ja totesi, että ihan luettava kirja on :) Mitään ennakko-odotuksia kirjan suhteen ei siis ollut. Tai ehkä odotin vähän kevyempää luettavaa, mutta Purppuranpunainen hibiskus ei missään nimessä ollut liian synkkää tai ahdistavaa lukemista iltaisin. Kirjan kertojana on 15-vuotias Kambili, jonka perhe elää ylellisesti. Elämää rajoittaa tiukat uskonnolliset säännöt, joiden noudattamista valvoo väkivaltainen isä. Päästessään viettämään aikaa tätinsä perheeseen Kambili alkaa kyseenalaistaa oman perheensä tapoja. Purppuranpunainen hibiskus on mielenkiintoista luettavaa ja vaikka siinä on ahdistaviakin kohtia, niin lukukokemuksena oli miellyttävä.

Annie Ernaux: Puhdas intohimo

Tämänkin kirjan olen tilannut jostakin kirjakerhosta pian sen ilmestymisen jälkeen. Painovuosi näyttää olevan 1996, joten kauan on tämäkin kirja majaillut kirjahyllyssäni. En muistanut, millainen kirja on, mutta muistin pitäneeni siitä. Parikymppiseen opiskelijaan tämä kirja on siis uponnut :) Puhdas intohimo kertoo kahden aikuisen pojan äidin suhteesta naimisissa olevaan mieheen ja tunteista, kun mies lähtee takaisin omaan kotimaahansa. Kirja itsessään on 90 sivua harvaan painettua tekstiä, joten sen lukee nopeasti. Kirjan lopussa on vielä toisen suomentajan jälkisanoja yhdeksän sivun verran, mutta niitä en lukenut. Nimestään ja aiheestaan huolimatta kirjan teksti on ihan siivoa eikä mitään K18-materiaalia :) Ihan kiva tämä oli lukea uudestaan, mutta tuskin sitä enää säästän kirjahyllyssäni.

Zoé Valdés: Arkipäivän mitättömyys

Tämä kirja oli muistaakseni aikoinaan kuukauden kirjana jossakin kirjakerhossa, josta olen sen tilannut. Painovuosi on 1997, joten varmaankin siitä saakka Arkipäivän mitättömyys on kulkenut mukanani muutoissa :) Luin tämän heti, kun kirjan käsiini sain ja sen jälkeen en ole sitä avannut, mutten ole raaskinut kirjaa antaa poiskaan. Kirjahyllyn siivoamisen myötä päätin lukea sen uudestaan enkä kyllä yhtään muistanut, mistä kirja kertoo ja mitä siinä tapahtuu. Kirjan päähenkilö, Patria, syntyi Kuuban vallankumousvuonna 1959. Samana vuonna on muuten syntynyt kirjan kirjoittaja. Arkipäivän mitättömyys kertoo Patrian arjesta: töistä, säännöstelystä ja kahdesta miesystävästä. Töihin kirjallisuuslehden toimitukseen pitää mennä, vaikkei lehteä koskaan julkaista paperipulan vuoksi. Kuvaukset säännöstelystä ja arkipäivän käytännön asioista ovat kirjan mielenkiintoisinta antia ja suhdekiemurat kahden eri miehen kanssa huipentuvat lopussa. Arkipäivän mitättömyys oli melko nopeasti luettu, vaikkei teksti olekaan ihan sellaista helposti luettavaa romaanihömppää. Miellyttävä lukukokemus, koska jäi tunne, että tätä olisin halunnut lukea vielä pidempään.

Lisää listoja tammikuulta 2011

Hupsista, nyt en bloggaa ostoslistoja ihan siinä järjestyksessä kuin olen ne löytänyt :) Ja ostoslista-muistikirjaanikin liimasin nämä 2011 vuoden tammikuun listat sitten väärässä järjestyksessä.

17.1.2011 lähikaupasta löytyi tämä, jonka käsiala näyttää aikas paljon samalta kuin parin aikaisemmin löytämäni listan käsiala :)

19.1.2011 ja löytöpaikkana taas lähikauppa

Kathryn Stockett: Piiat

Olin ajatellut, että tämä kirja pitäisi lukea ja ehkä myös siitä tehty elokuva nähdä. Sopivasti ystäväni pisti muutaman pokkarin kirjahyllystään kiertoon ja sain Piiat-kirjan häneltä. Tykkäsin tästä kovasti ja ehdottomasti haluan elokuvankin nähdä. Piiat kertoo mustista kotiapulaisista ja heidän valkoisista palveltavistaan. Kirja etenee kolmen naisen kertomusten kautta, osittain he kertovat samoista asioista. Teoksen kirjoittajan mukaan Piiat on enimmäkseen fiktiota. Uskoisin, että se silti kertoo melko totuudenmukaisesti 1960-luvun elämästä Jacksonin kaupungissa Mississipin osavaltiossa. Tänä vuonna lukemistani kirjoista tämä on suosikkini tähän mennessä! En halua enempää siitä kertoa, vaan suosittelen, että luette itse sen :)

Elizabeth Gilbert: Eat Pray Love

Tämänkin kirjan ostin kirpparilta, kun halvalla sai :) Muistin nähneeni mainoksen kirjasta tehdystä leffasta ja sen perusteella tämä vaikutti mukavan kevyeltä luettavalta. Mitä se olikin. Muttei liian kiinnostava, ei siis tarvinnut ahmia koko kirjaa kerralla :) Kirjan päähenkilö lähtee pitkän ja vaikean eroprosessin jälkeen vuodeksi maailmalle: Italiaan, Intiaan ja Indonesiaan. Ensimmäisestä, Italiasta kertovasta osuudesta pidin paljon. Siinä keskitytään ruokaan, italian opiskeluun ja miehiin. Keskimmäisessä, Intiasta kertovassa osuudessa oli paljon pohdintaa joogasta ja uskonnollisista kokemuksista. Pisimpien pohdintojen yli selasin, en vaan jaksanut kiinnostua niistä. Viimeinen Indonesia-osuus on aiheiltaan tavallaan yhdistelmä kahdesta ensimmäisestä osasta ja sitä taas oli mukava lukea. Eat Pray Love oli ihan kiva, muttei mitenkään järisyttävä lukukokemus. Ei myöskään tullut sellaista oloa, että kyseinen leffa olisi pakko nähdä.

Listat 21.1.2011

On vähän jäänyt näiden ostoslistojen kuvailu ja niistä bloggaaminen... Mutta kun Blogistania-ohjelmassa esiteltiin Hupsistarallaa-blogi, josta olen saanut innoituksen ostoslistojen keräilyyn, niin aktivoiduin taas näiden kanssa :) Onneksi olen lähes kaikkiin listoihin kirjoittanut, koska ja mistä ne olen löytänyt, niin tiedän esitteleväni nyt listoja yli vuoden takaa.

Tämän muistilistan nappasin mukaani Turun Kauppatorilta 21.1.2011. Pienoinen syrjähyppy taas ostoslistojen kerääjälle :)

Samana päivänä lähikaupasta eli Majakkarannan S-marketista löytyi tämä ostoslista, jossa ihastuttaa kaksikielisyys :) Tämä lista toi mieleen entisen pomoni, joka kirjoitti ostoslistansa aina ruotsiksi, vaikka muutoin oli ihan suomenkielinen. 

Nadezda Mandelstam: Ihmisen toivo

Ostin tämän kirjan kirpparilta, koska se vaikutti kiinnostavalta. Ensi alkuun kirja sitä olikin. Odotin kuvailua siitä, millaista runoilijoilla ja muulla älymystöllä oli Stalinin Neuvostoliitossa. Kyllä siitäkin kerrottiin, varsinkin teoksen alku- ja loppupuolella. Mutta kirjan keskivaiheilla oli paljon Osip Mandelstamin runojen analysointia, mitä en pitänyt kovin kiinnostavana. Ihmisen toivo ei ollut mitään helppoa luettavaa ja luin sitä pienissä pätkissä parin-kolmen kuukauden ajan. Halusin lukea sen loppuun, koska aihe oli kuitenkin kiinnostava. Ja kirja toimi loistavasti nukahtamisen apuna :) Lukemiseen piti keskittyä, koska teksti ei ollut aina kovin helposti ymmärrettävää ja sehän väsytti. Kun kirjan juonikaan ei ollut kovin jännittävä (takakansi jo kertoi, miten kaikki päättyy), niin ei myöskään tullut sellaista oloa, että kirja pitäisi ahmia hetkessä läpi.

Torgrim Eggen: Sisustaja

Tämän kirjan ostin halvalla kirpparilta, koska takakannen perusteella se vaikutti kiinnostavalta. Kirja ei vastannut sitä käsitystä, jonka sain takakannen perusteella siitä. Enkä voi sanoa, että Sisustaja olisi ollut miellyttävä lukukokemus. Mutta se ei tarkoita, että kirja olisi huono. Se vaan oli erilainen kuin odotin ja yllättävä. Aluksi kirja vaikutti juuri siltä, millainen odotin sen olevan eli kevyttä luettavaa, jossa on paljon sisustukseen liittyviä yksityiskohtia. Menestyvä sisustusarkkitehti muuttaa vaimonsa kanssa uuteen asuntoon ja tutustuu yläkerrassa asuvaan naiseen, joka vetää häntä puoleensa. Ensimmäisen pitkällisen selonteon sisustuksesta jaksoin lukea, myöhemmin selasin niiden ohi. Halusin päästä seuraamaan kirjan juonta enkä jaksanut lukea jaarittelua jonkin yksittäisen sisustusesineen historiasta. Jos olisin jaksanut lukea nämä pitkät selostukset sisustamisesta, niin varmasti olisin oppinut paljon uutta monista klassikkotuotteista ja erityisesti norjalaisesta huonekalumuotoilusta ja arkkitehtuurista. Loppua kohden kirjan tyyli muuttuu alun kepeistä tunnelmista paljon synkempiin. Odotin aivan toisenlaista loppuratkaisua. On hienoa, että kirja yllättää ja päähenkilöstä paljastuu puolia, joita ei olisi uskonut kirjan alun perusteella. Silti... koska haluaisin lukea vain onnellisesti päättyviä tarinoita ja tämä ei ole sellainen, niin kirjasta jäi omituinen olo. Todennäköisesti luen kirjan joskus uudestaan. Kun tiedän, miten tarina päättyy, niin ei ole kiire ahmia kirjaa juonen vuoksi, vaan voin keskittyä nauttimaan yksityiskohdista.