torstai 3. kesäkuuta 2010

Shoppailuterapiaa taas :)

Usein kuunvaihteessa tuskailen raha-asioita, niin tuli tuskailtua nytkin. Mutta erittäin epäloogisella tavalla ratkaisin ongelmat tai ainakin lopetin tuskailut :) Kun rahaa ei olisi mihinkään ylimääräiseen, niin juuri silloin kannattaa keksiä hyvin vahva visio, millaisia vaatteita ja kenkiä tarvitsee juuri nyt ja heti :D Onneksi tykkään shoppailla kirppareilla ja visiotanikin voin tarpeen tullen muuttaa. Tavoitteena oli löytää musta, suora, noin polvimittainen hame ja mustat, korkeakorkoiset kengät. Mutta kotiin tulin tälläisten ostosten kanssa. Ja hyvin tyytyväisenä :)


Aloitin kenkien etsimisellä ja kävin Turun UFF:issa. Sovittelin monet kengät ja karsin vähitellen. Nämä tuntuivat parhaalta jalkaan eikä hintakaan ollut paha, 6 euroa. Kengät näyttävät ihan käyttämättömiltä ja olivat yllättävänkin hyvät jalassa. Tavoitteena oli tosiaan mustien korkokenkien hankkiminen, mutta ihastuin näihin :) Enkä kyllä löytänyt mustia korkkareita, jotka olisivat tuntuneet hyviltä ja tukevilta jaloissa. Kivannäköisiä, mustia korkkareita oli, mutta kun tuntui, ettei niillä voi ottaa askeltakaan. Eikä nyt ollut kuitenkaan varaa ostaa kenkiä, joita voi vaan ihaillen katsoa :)


Kaikki vaatteet on Pelastusarmeijan kirpparilta ja vieläpä -50 % rekistä. Tavoitteena oli sen mustan hameen löytäminen ja yhtä sellaista sovitinkin. Kokokin oli hyvä, mutta ei vaan silti tuntunut "omalta". Hametta rekkiin palauttaessani katsoin uudestaan tuota mustaa mekkoa ja ajattelin kokeilla, josko se sittenkin mahtuisi päälle. Mahtuihan se, mutta oman mukavuuden vuoksi päästän saumanvaroista kaiken mahdollisen. Part Two:n uudenveroinen mekko maksoi alennuksen jälkeen vain 4 euroa, joten olen aikas tyytyväinen löytööni. Paidat ovat heräteostoksia, kun halvalla sai :)

Illan ihailin kenkiäni ja kopisuttelin niillä kotona. Eihän sitä voi olla huonolla tuulella ja pohtia rahahuolia, kun on näin kauniit kengät jalassa :)

* some shopping therapy :) I tried to find black high heel shoes and black skirt. But I came home with black dress and snake-pattern shoes and I'm very satisfied with my finds! All from charity shops and in very good condition.

* Jag försökte hitta svarta, höga klack skor och svart skjol... Men kom hem med svart klänning och höga klackar med orm-mönster och jag mycket nöjd! Allt från loppis och i mycket bra skick.

1 kommentti:

Sari (saristitching) kirjoitti...

On kyllä upeat kengät!