lauantai 28. huhtikuuta 2018

14. viikon tavaraliikenne


Viikolla 14 tavaraa poistui eniten lankakerien muodossa, niitä kului loppuun yhteensä 15 kappaletta. Kuvassa oleviin myssyihin meni yhteensä viisi lankakerää tai jämänyttyrää. Lisäksi omasta vaatekaapistani löytyi edelleen poistettavaa eli sieltä lähti 5 paitaa. Tavaraa myös tuli, lähteneiden paitojen tilalle tuli yksi uusi paita ja muita pienempia juttuja, kuten käsityölehtiä ostin yhteensä 4 kappaletta. Kun mukaan ynnäillään vielä "tavara pois päivässä" tavoite, niin tavaramäärä ei paljoakaan vähentynyt, mutta ei onneksi kasvanutkaan. Tavoitteenani on siis poistaa tavara päivässä ja sitten nollata kaikki vuoden aikana tulleet uudet tavarat. Jos vuoden lopussa pääsen tavaramäärässä tasan nollaan olen siis poistanut 365 tavaraa ja myös jotain jokaista tullutta tavaraa kohden. Kuten alta näkyy, niin siihen on vielä matkaa...

TAVARAMÄÄRÄ VIIKON 14 LOPUSSA + 148 kpl.

Ei kommentteja: