lauantai 23. joulukuuta 2017

Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru

Tämänkin kirjan lainasin lähinnä sen takia, että saan vielä puuttuvia lukuhaasteen kohtia täytettyä, mutta olen myös pidemmän aikaa halunnut lukea tämän kirjan. Muistan, kun tämä kirja tuli myyntiin ja se kuulosti kovin houkuttelevalta. Vasta nyt sain sen luettua ja luinkin nopeasti. Ehkä olin kasannut kirjalle vähän liikaa odotuksia vuosien aikana, koska ei se ollut niin hyvä kuin odotin. Miellyttävää luettavaa kyllä, mutta jotenkin kirja jäi pinnalliseksi. Odotin jotain sykähdyttävämpää. Tyttö ja helmikorvakoru kertoo kuvitteellisen tarinan, miten Johannes Vermeerin maalaus Turbaanipäinen tyttö on syntynyt. Se on maalattu noin 1665, mutta paljon muuta siitä ei tiedetäkään maalarin lisäksi. Tracy Chevalier on kehittänyt maalauksen ympärille tarinan, miten nuori tyttö tulee Vermeerin perheeseen töihin ja päätyy taiteilijan maalattavaksi.
Lukuhaasteessa tämä sopii kohtiin: 9 (toisen taideteoksen inspiroima kirja), 22 (kuvitettu kirja), 23 (käännöskirja), 34 (kirja kertoo ajasta, jota en ole elänyt), 43 (kirja, jonka lukemista olen suunnitellut pitkään) ja 47 (kirja täyttää vähintään kahden haastekohdan kriteerit).

Ei kommentteja: