maanantai 10. heinäkuuta 2017

Harri Hietala: Mustanmeren valssi


Lomareissulla tuli käytyä myös lomailupaikkakunnan kirjastossa ja erityisesti houkutteli siellä oleva poistohylly. Hyväkuntoisia ja melko uusia kirjoja sai ihan ilmaiseksi. Useammasta sieltä löytyneestä kirjasta luin ensimmäisenä Mustanmeren valssin. Kirja perustuu kirjoittajan kokemuksiin rahtilaivalta, jossa hän oli nuorena poikana töissä. Mustanmeren valssi oli monellakin tapaa mielenkiintoista luettavaa: olen aina ollut kiinnostunut työstä merellä ja sen lisäksi tämä kirja antoi kiinnostavan ajankuvan: 60-luvun lopussa teini-ikäinen poika pääsi laivalle töihin ilman koulutusta. Kirjan lopussa ollut merimiesslangin sanasto tuli kyllä tarpeeseen, vaikka suurimman osan sanoista pystyi päättelemään :)

Lukuhaasteessa tämä sopii kohtiin: 1 (kirjan nimi on mielestäni kaunis - tosin se on tainnut saada nimensä samannimisestä laulusta), 5 (kirjassa liikutaan luonnossa - kyllä merikin on luontoa), 14 (valitsin kirjan takakannen perusteella), 17 (kirjan kannessa on sinistä ja valkoista), 25 (kirja, jossa kukaan ei kuole), 34 (kirja kertoo ajasta, jota en ole elänyt), 35 (kirjan nimessä on erisnimi), 36 (elämäkerta tai muistelmateos) ja 47 (kirja täyttää vähintään kahden haastekohdan kriteerit).

Ei kommentteja: