sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Malala Yousafzai, Christina Lamb: Minä olen Malala


Olen pitkään suunnitellut tämän kirjan lukemista ja kun se löytyi taloyhtiömme roskakatoksesta, niin nappasin tietysti mukaani. Malalan tarina on varmaan monelle tuttu. Hän oli kotimaassaan Pakistanissa tyttöjen oikeuksien puolestapuhuja ja korosti tyttöjen oikeutta koulunkäyntiin. Taliban-liike oli uhkaillut Malalaa jo aikaisemmin ja eräällä koulumatkalla häntä ammuttiin päähän. Aluksi Malalaa hoidettiin hänen kotimaassaan, mutta jatkohoitoon hän pääsi Englantiin, johon hänen perhekin pääsi myöhemmin ja he ovat asettuneet sinne asumaan. Malalan ampuminen oli ainakin itselleni tutuin osuus kirjassa, mutta suurin osa kirjasta kertoo tapahtumista sitä ennen. En aikaisemmin tiennyt, kuinka Malala on päätynyt tyttöjen oikeuksien puolestapuhujaksi, mutta kirjasta selvisi, että hänen isänsäkin oli kansalaisaktivisti, joka puolusti mm. tyttöjen oikeutta koulutukseen.

Lukuhaasteessa tämä kirja sopii kohtiin: 18 (kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa), 21 (sankaritarina), 23 (käännöskirja), 35 (kirjan nimessä on erisnimi), 40 (kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin minä), 43 (olen suunnitellut kirjan lukemista pidempään), 44 (uskontoa tai uskonnollisuutta käsittelevä kirja) ja 47 (kirja täyttää vähintään kahden haastekohdan kriteerit).

Ei kommentteja: