Miesystäväni sisar kirjoitti kirjan ja saimme oman kappaleemme kirjaa pian sen julkaisun jälkeen. Aika pian kirjan luinkin, mutta olen unohtanut kirjoittaa siitä. Olen vasta viime vuosina oppinut käyttämään hunajaa ruuanlaitossa ja nykyisin hunajaa pitää aina olla kaapissa. En silti ole tiennyt oikeastaan mitään hunajan valmistuksesta. Tämä kirja kertoo niin hunajasta kuin mehiläisistä ja antaa runsaasti hunajaisia reseptejä. Kirjaa lukiessa ajattelin useamman kerran, että kyllä mehiläiset on mielenkiintoisia pörrääjiä ja mehiläispesä paljon monimutkaisempi ja hienompi systeemi kuin olen ajatellut. Harvinaisen mielenkiintoinen tietokirja siis tämä enkä sano tätä sukulaissuhteen velvoittamana :) Ensimmäinen osa reseptejä on fine dining -osastoa, mutta sitten tulee myös hieman helpompia reseptejä ja yleisiä hunajan käyttövinkkejä. Plussaa myös kauniista kuvista!
Kirjan vuoden lukuhaasteessa tämä sopii kohtiin: 3 (vuonna 2015 julkaistu kirja) ja 9 (tietokirja).