Pääsin opiskelemaan
Jyväskylän aikuisopistoon erikoismitoitettujan vaatteiden suunnittelua, kaavoitusta ja valmistusta. Eka koulupäivä oli 22.8.2012 ja tein siitä koko päivän kestävän retken ystäväni kanssa. Oppitunnit kun olivat vasta illalla, niin sitä ennen ehti tehdä, nähdä ja shopata paljon.
Eka pysähdyspaikkamme oli
Oritupa, mutta sieltä ei ole kuvia :) Korpilahden pysähdyksestä sen sijaan on kuvia.
Höyry-galleria ja
Emalipuu-liike sijaitsevat ihanalla paikalla veden äärellä vanhassa tiilirakennnuksessa!
Varsinaisen Höyry-gallerian vieressä on vanha puusepänverstas, joka toimii kesäisin näyttelytilana. 30.9.2012 saakka siellä on
Jyväskylän taiteilijaseuran Siirtolapuutarha 3D -kesänäyttely.
Varsinaisessa Höyry-galleriassa oli elokuun loppuun saakka
Kulttuuriosuuskunta Plankkon yhteisnäyttely.
Aino Kajaniemen kuvakudokset olivat aivan uskomattomia! Olen joskus tehnyt pikkuisen taulun samalla tekniikalla ja siihenkin meni tuhottomasti aikaa. Kuvassa on yksi isoista teoksista, joka oli noin puolitoista metriä leveä ja lähes yhtä korkea. Erityisen hauskaa oli se, että tätä teosta pääsi katsomaan myös nurjalta puolelta. Jollakin tulevalla Jyväskylän retkelläni pitää päästä myös
Palokan kirkkoon, koska siellä on Aino Kajaniemen suunnittelemat ja valmistamat tekstiilit.
Höyry-gallerian seinää :) Sen alakerrassa olevassa Emalipuu-myymälässä en ottanut kuvia, vaan keskityin ihastelemaan mm.
Hasa Designin batiikkituotteita.
Kävimme lounaalla Jyväskylän kebab&pizzeriassa, valitettavasti en voi suositella ainakaan rullakebabia. Maku sinänsä oli hyvä, mutta kebab muutoin kovin kuiva. Tämän kebab-pizzerian vessa on kuitenkin näkemisen arvoinen :)
Lounaan jälkeen oli tarkoitus katsastaa muutama kirppari, mutta matkalla oli niin houkuttelevat
Tiimarin ale-kyltit, että piipahdimme ensin siellä. Nyt voin laittaa pinkit
cupcake-koulutarvikkeeni pinkkiin penaaliin :) Ja tuota kovaan muovikuoreen pakattua sateenvarjoa olen katsellut Tiimarissa ennenkin, nyt sen hinnaksi taisi jäädä kolme euroa.
SPR:n kirppiksellä en oikein jaksanut katsella vaatteita ja ne, mitä katsoin, eivät olleet kovin halpoja. Mutta hyviä löytöjä tein silti. Molempia lankoja ostin neljä kerää ja maksoivat vain 0,50 kappaleelta. Kaunotar, joka tässä kuvassa on vielä piiloutuneena laatikkoonsa, näkyy tuossa alla olevassa kuvassa.
Kun olin pieni, niin meillä oli kotona tälläinen matkamuisto Venetsiasta, muistaakseni vaarini oli tuonut sen. Sekin gondoli on vielä tallella, mutta siinä ei ole valot toimineet ainakaan 30 vuoteen. Nyt löysin samanlaisen ja tämä vaikuttaa aivan käyttämättömältä. Lapsuusmuistojen takia oli aivan pakko ostaa tämä :)
Seppälän Kirpputorimarketista ostin vain kaksi vanhaa käsityölehteä. Iso kirppari ja ehkä siksi en jaksanut katsella kovin tarkkaan siellä ympärilleni.
Melkein Seppälän Kirpputorimarketin vieressä on
SA-kauppa. Me tosin etsimme sitä ihan toisaalta ja käytimme tehokasta shoppailuaikaa kurvailuun teollisuusalueella :) SA-kaupan kanssa samassa talossa on
Katriinan kauppa ja vaikka se kuinka houkuttelevalta näytti, niin meillä ei ollut aikaa käydä siellä. Ja sitten vielä SA-kaupan naapurissa on
Kirpparilla.fi -kirppari ja sinnekään emme ehtineet.
Mitään erityistä en ollut SA-kaupasta etsimässä, mutta kun halvalla sai, niin kaikenlaista tarttui mukaan. Kaikki muita kuvan tuotteita ostin kaksi, paitsi saippuaa, jota ostin viisi :) Beauty soap on niin hehkeässä kääreessä, että näitä voi pitää koristeena. Vasemmassa reunassa on ehkä sairaanhoitajan mekko, aivan käyttämätön ja koska se on 100 % puuvillaa, niin sen voi tuunata ainakin värjäämällä. Sama juttu keskellä olevan mekon kanssa, jonka äitini nimesi heti siivoojakoltuksi. Oikeassa reunassa on vielä kaasunaamarilaukku, joka myöskin päätyy tuunattavaksi.
Tälläisen olen aina halunnut! Ennen vanhaan (nyt puhutaan 80-90 -lukujen vaihteesta) monella oli partioleirillä käytössä harmaa kenttäpaita. Varsinkin sen jälkeen, kun yhdellä ihastuksen kohteellani oli harmaa peltipaita
Tervas-leirillä, niin minäkin halusin samanlaisen paidan :D En vaan koskaan raaskinut ostaa sitä uutena. Nytkin tämä varsin käytetty yksilö oli SA-kaupan ostoksistani kallein. Mutta on se vaan ihana :)
Paluumatkan kaffet nautittiin
Länkipohjan Nesteellä, hyvää oli :) Ja tällä huoltiksella oli myös ihania koruja myynnissä :)