Noin vuosi sitten Blogilistan etusivulta osui silmiini uusi laihdutusblogi, joka vaikutti kiinnostavalta. Luin blogin ensimmäistä kirjoitusta ja ajatukset tuntuivat kovin tutuilta. Ajattelin, että tätä blogia alan seurata ja mietiskelin jo sopivan kannustavaa kommenttia postaukseen. Kunnes pääsin kohtaan, jossa oli kirjoittajan nykyinen paino ja tavoitepaino. Tarkkoja sentti- ja kilomääriä en enää muista, mutta tämä omasta mielestään niin lihava kirjoittaja oli suurinpiirtein 170 cm pitkä ja painoi noin 60 kiloa. Ööh, olen 10 cm lyhyempi ja 60-kiloisena tunsin itseni aivan normaalipainoiseksi... Blogin kirjoittajan tavoitteena oli saada paino noin 45 kiloon ja haavekuvissa oli hyvinhyvin laihoja malleja. Kauneusihanteita on tietysti erilaisia ja makuasioista ei voi kiistellä. Silti mietin niitä kuvia katsoessani, miksi joku haluaa tavoitella tilannetta, jossa on pelkkää luuta ja nahkaa. Ilkeät kommentit ulkomuodosta tuskin ainakaan loppuvat siihen. Jotenkin on mukamas sopivampaa sanoa vaikka työpaikan ruokalassa laihalla ihmiselle "söisit sinäkin nyt jotain, että saisit vähän lihaa luiden ympärille" kuin sanoa lihavalle "kannattaisi vähentää tuota syömistä, että laihtuisit vähän". Osa ihmisistä on luonnostaan hyvin hoikkia ja jotkut taas laihtuvat sairauden takia. Ihan lähipiirissäni on ihminen, joka oli ennestäänkin hoikka, mutta laihtui sairauden takia hyvin paljon. Paranemista ja toipumista ei ainakaan helpottaneet ne kommentit, joissa kauhisteltiin laihuutta tai laihduttamista. Siksi ihmettelen, miksi se tilanne on tavoittelemisen arvoinen.
Itselläni on laihdutusprojekti ollut jo useamman vuoden menossa, koska kertyneet kilot harmittavat. En voi selitellä, että raskaudesta jäi kiloja, koska yllättävänkin pian synnytyksen jälkeen olin takaisin normaalipainossani. Kyllä nämä kilot on kerätty ihan vain syömällä ja liikkumattomuudella. Ilkeät kommentit kiloista eivät ole kannustaneet laihduttamaan, vaikka niitäkin jokunen exä on esittänyt. Ärsytys iskee aina sovituskopissa. Olisi helpompaa ostaa vaatteita, jos olisi normaalimman kokoinen. Kyllähän "isojen tyttöjen" vaatteita on kaupoissa, mutta osa on valitettavasti kaameita kaapuja ja harvemmin niitä isoja vaatteita saa edullisesti. Mahdollisesti "isojen tyttöjen" vaatteet myös käytetään aika loppuun, koska niitä on melko vähän kirppareilla. Kannustimeni laihduttamiseen on siis aika turhamainen: normaalipainoisena voisi käyttää kivempia vaatteita.
Projektini ei ole oikein edennyt... Alussa kävin jumppaamassa ja koitin muutenkin liikkua entistä enemmän. Mutta kun liikkuessa tuli nälkä, niin repsahdin liian usein johonkin pikaruokaan tms. Tuloksia ei tullut mielestäni tarpeeksi nopeasti, joten tuskastuin ja luovutin. Seuraavan vuoden alussa aloitin uudestaan ja ihan vaan syömisiä tarkkailemalla laihduinkin kesään mennessä useamman kilon. Stressaava viime syksy vei huomiota ruuan tarkkailusta ja lihoin jokusen kilon takaisin. Tämän vuoden alussa innostuin Läskillä lukutaitoa -kampanjasta. Otin varovaisen tavoitteen tiputtaa kilon kuukaudessa ja melkein siihen pääsinkin. Ajattelin, että kesän voin pitää taukoa projektistani, kunhan paino ei nouse. Mutta, mutta... kilot tulivat takaisin korkojen kanssa. Osasyyllinen tähän on varmaan uusi parisuhde :) On niin ihanaa kokkailla yhdessä, lipittää viiniä, käydä ulkona syömässä ja muutenkin herkutella.
Kun vaaka kesän jäljiltä näytti pelottavan suurta lukemaa, niin enimmäkseen kiukuttelin ja voivottelin asiaa. Aikansa kuunneltuaan mies ehdotti, että jospas aletaan lenkkeillä yhdessä. Tuumasta toimeen ja ekana piti käydä ostamassa tuulihousut, sillä en ole ulkoiluvaatteita käyttänyt vuosiin. Kävelylenkkejä on nyt tehty vaihtelevasti ja välillä yhdistetty geokätköilyä niihin. Vaihtelevalla menestyksellä on myös syöty terveellisesti. Kun toinen haluaisi karpata ja toinen välttää rasvaa, niin näiden toiveiden yhdistäminen ei aina ole ihan helppoa :) Viikonloppuisin helposti unohtuu terveelliset syömiset ja sitten taas tuskastun, kun ei tarpeeksi nopeasti tule tuloksia. Mutta eiköhän tämä tästä taas lähde rullaamaan. Tosin nyt syksyllä tekisi mieli vaan kerätä rasvakerrosta talviunia varten tai ainakin käpertyä kotiin herkuttelemaan ja voivotella ankeaa ilmaa. Ehkä pitäisi keksiä jokin konkreettinen kannustin itselle. Aina viiden pudotetun kilon jälkeen jotain hemmottelua? Kunhan se ei ole ruualla hemmottelua :)
Tämän läski-aiheisen postauksen lopuksi sopii ehkä mainostaa ystäväni ruokablogia. Vaikka siellä puhutaan äijäruuasta, niin kyllä niitä voi naisetkin syödä. Ja ehkä jopa valmistaa :) Herran ruoka-aatoksista on voinut lukea erinäisistä paikallislehdistä ja blogin oman FB-sivun kautta pääsee myös kuuntelemaan niitä aatoksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti