Olen pidemmän aikaa ajatellut, että haluaisin käsityöaiheisten videoiden ja yritykseeni liittyvien videoiden lisäksi tehdä vielä muistakin aiheista videoita. Nyt sitten aloitin uuden Youtube-kanavan ja nimesin sen samalla tavoin kuin tämän blogin :) Osittain videoiden aiheet ovat samoja, mistä täälläkin saatan kirjoittaa. En ole vielä ihan varma, mitä kaikkea videoissa tulee olemaan, mutta ainakin kodin raivaamiseen, säästämiseen ja jämä/roskamateriaalien hyödyntämiseen liittyviä juttuja. Joitakin reseptejä ja askarteluohjeitakin saattaa joskus olla. Enemmän selviää esittelyjaksosta ja juuri tänään julkaisin ensimmäisen varsinaisen jakson, jossa puhun hävikkihevistä eli ruokakauppojan edulliseen hintaan myymistä hedelmistä ja vihanneksista, jotka ovat jo parhaat päivänsä nähneet.
maanantai 11. huhtikuuta 2022
sunnuntai 3. huhtikuuta 2022
Maaliskuun tavaraliikenne
Kuva Pixapay, mutta samantyyppistä sekalaista tavaraa työnsin ovesta ulos maaliskuussa :)
Maaliskuun alkaessa olin jo aika varma, että vielä kevään aikana muutan ja koitin sitä silmällä pitäen käydä tavaroitani läpi. Mitään en tainnut myydä, mutta lahjoitin tavaraa niin yksityisille ihmisille kuin hyväntekeväisyyskirppareille. Kaiken kaikkiaan tavaraa lähti 179 kappaletta ja tässä osa on taas laskettu nippuina tai muunlaisina kokonaisuuksina eli en ole eritellyt jokaista paperia ja jämälankanpätkää. Hankin tai sain maaliskuun aikana 11 tavaraa, joten loppujen lopuksi kodin tavarat vähenivät 168 kappaleella. Ei tuntunut missään :)
Vuoden alusta saakka laskettuna kotona on nyt 238 tavaraa vähemmän.
Tunnisteet:
elämä järjestykseen,
kodin raivaus,
tavaraliikenne,
tavaran vähentäminen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)