maanantai 30. syyskuuta 2019

Olga Kokko: Munametsä


Sain synttärilahjaksi Storytel:in kuukaudeksi käyttöön ja lomalla tuli luettua joitakin kirjoja sieltä. Kaipasin jotain kevyttä hömppää ja Munametsä kuulosti sellaiselta kirjalta :) Ja sitä se kyllä olikin. Päähenkilö Linnea on töissä mainostoimistossa (kuten myös kirjan kirjoittaja käsittääkseni) ja vapaa-ajallaan hän viihtyy juhlimassa ja etsii varsin suorasukaisesti seksiseuraa. Kirja oli paljon hauskempi kuin odotin ja vaikka siinä hyvin suorasukaisesti asioista puhutaan, niin kiusalliselta se ei tuntunut missään vaiheessa. En nyt muutoinkaan suorasanaista tekstiä pelästy, mutta joskus ne voivat olla vain kiusallisia ja myötähäpeää aiheuttavia. Tämä kirja tuntui hyvinkin aidolta :)

Lukuhaasteessa tämä sopii kohtiin: 4 (kirjailijan ainoa teos), 7 (kirja kertoo paikasta, jossa olen käynyt = Helsinki), 11 (kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa), 18 (eurooppalaisen kirjailijan kirja), 19 (en pidä kirjan nimestä), 25 (kirjailija, jonka tuotantoa en ole lukenut aikaisemmin), 29 (kirjassa nähdään unia), 35 (kirjassa on yritys tai yrittäjä) ja 49 (vuonna 2019 julkaistu kirja).

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Elena Ferrante: Loistava ystäväni


Luin tämän e-kirjana ja kirjan lukemisessa oli pitkiä taukoja, kun välillä innostuin lukemaan aivan muita kirjoja. Olin kuullut tästä kirjasta paljon hyvää ja odotukset olivat korkealla. Ehkä jotakin kertoo se, etten lukenut kirjaa kovin tiiviiseen tahtiin. Loistava ystäväni ei siis imaissut minua mukaansa. Tulipahan luettua eikä tämä tietenkään huono ollut, mutten toisaalta saanut sellasia elämyksiä kuin moni muu tuntuu tästä saaneen.

Lukuhaastessa tämä sopii kohtiin: 11 (kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa), 18 (eurooppalaisen kirjailijan kirja), 25 (kirjailija, jonka tuotantoa en ole lukenut aikaisemmin), 35 (kirjassa on yritys tai yrittäjä) ja 43 (kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi).