tiistai 31. toukokuuta 2016

Iain M. Banks: Tähystä tuulenpuolta


Tämän kirjan mieheni toi luettavakseni, kun kuuli, että tarvitsen jonkin avaruuteen sijoittuvan kirjan. Scifi ei ole minun suosikkigenre, mutta tämä oli jo toinen Banksin kirja, jonka luin :) Sen ensimmäisenkin (Pelaaja) toi mieheni luettavakseni ja täytyy myöntää, että minähän tykkäsin siitä. Silti en meinannut päästä heti vauhtiin tämän kirjan kanssa. Luin kirjaa ehkä turhan väsyneenä iltaisin ja lukemisessa oli välillä pitkiäkin taukoja. Ehdin unohtaa, mitä kirjan alussa oli tapahtunut ja kun lopussa irrallisia tarinoita koottiin yhteen, niin piti välillä tarkistaa kirjan alkupuolelta, että mitäs tämä hahmo tekikään kirjan alussa. Tähystä tuulenpuolta etenee useamman hahmon kautta ja muutama heistä vain vilahtaa kirjassa. Toisistaan irralliset tarinat kyllä nivoutuvat yhteen lopussa. Ehkä tämä kirja pitäisi lukea heti uudestaan, niin ymmärtäisi sen paremmin. Mutta ainakin alan vähitellen luopua mielipiteestäni, että scifi ei ole minun juttu. Tähystä tuulenpuolta oli kuitenkin sen verran mukavaa luettavaa :)

Lukuhaasteessa tämä kirja sopii kohtiin: 2 (matkakertomus, koska kyllä tässä matkataan avaruudessa paljonkin), 17 (kirjassa juhlitaan), 35 (kirjassa ollaan avaruudessa) ja 44 (kirjassa joku kuolee).

maanantai 30. toukokuuta 2016

Ostoslista kaukaa menneisyydestä :)


Vanhan kalenterini välistä löytyi talteen ottamani ostoslista! Tähän oli löytöpäivä ja -paikkakin kirjoitettu taakse: 28.3.2013 Herkkusuu, Nokia. Kyseistä Herkkusuu-kauppaa ei enää ole, joten tämähän on ihan historiallinen lappu :)

lauantai 14. toukokuuta 2016

Tony Parsons: The Family Way


Joskus jostain kirpparilta hyllyyni päätynyt kirja, johon tartuin, kun ei oikein muutakaan kiinnostavaa kirjaa ollut juuri silloin käsillä. Kirja kertoo kolmesta sisaruksesta ja enimmäkseen heidän ajatuksistaan lapsista. Yksi ei missään tapauksessa halua lasta, toinen yrittää sitä kaikin keinoin ja kolmas tulee vahingossa raskaaksi. Mukana on myös sisarusten miesystävät ja erikoiset vanhemmat. Enimmäkseen kirja oli melko mukavaa hömppää luettavaksi, vaikka lapsettomuudestakin kerrottiin. Loppupuolella kirjassa alkoi olla vähän turhan vauhdikkaita ja outojakin juonenkäänteitä. Ihan ok lukukokemus, mutta ei tämä herättänyt ajatusta, että haluaisin lukea muita Parsonsin kirjoja. Ja kun Wikipedia-artikkelin hänestä, niin kiinnostaa vielä vähemmän hänen muuta tuotantonsa.

Lukuhaasteessa tämä sopii kohtiin: 3 (kirjassa rakastutaan), 8 (en ole ennen lukenut kirjailijan tuotantoa), 9 (minulle vieraalla kielellä kirjoitettu kirja) ja 32 (kirjassa on myrsky).

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Henning Mankell: Ennen routaa



Ensimmäinen lukemani Wallander-kirja oli vielä kesken, kun aloitin jo seuraavaa - niin paljon tykkäsin siitä ensimmäisestä lukemastani. Yhden aiemmin luetun Wallander-kirjan kokemuksella voin jo sanoa, että myös Ennen routaa on taattua laatua omassa sarjassaan. Hauska yhteensattuma oli se, että olin juuri lukenut vanhasta Historia-lehdestä Kansan temppeli -uskonlahkosta ja sitten nappasin vanhempieni kirjahyllystä juuri sen Mankellin dekkarin, jossa kerrotaan tästä uskonlahkosta ja sen joukkoitsemurhasta. Ennen routaa on hetkittäin hyvinkin pelottava, mutta en silti yöunia menettänyt, vaikka vain iltaisin tätä luin.

Lukuhaasteessa tämä sopii kohtiin: 3 (kirjassa rakastutaan), 25 (kirjassa on yli 500 sivua - siinä on juurikin 501 sivua...), 37 (kirjan nimi viittaa vuoden aikaan) ja 44  (kirjassa joku kuolee).