Miesystäväni on tätä kirjaa hehkuttanut ja nappasi sen pokkariversiona kirpparilta mukaansa. Minua ei taasen voisi vähempää kiinnostaa scifi-kirjallisuus. Tai niin luulin :) Kun Pelaaja oli sopivasti yöpöydällä eikä mitään muuta luettavaa ollut juuri sillä hetkellä, niin tartuin siihen. Ensi alkuun kirja toimi hyvänä nukuttajana, silmät painuivat väkisin kiinni parin sivun jälkeen. Mutta sitten juoni tempaisi mukaansa ja taas kerran ahmin kirjan loppuun, kun olisi pitänyt nukkua tai tehdä jotain ihan muuta. Unohdin kokonaan, että tässähän on nyt kaikenlaisia avaruus- ja tieteisjuttuja, joista en ole ollenkaan kiinnostunut. Juonesta kerrotaan kirjan takakannessa kaikki oleellinen: "Kulttuuri, ihmisten ja koneiden symbioosille perustuva avaruusyhteiskunta, on kasvattanut monia suuria pelaajia. Yksi suurimmista on Jernau Morat Gurgeh, Pelaajien pelaaja, kaikkien lautojen ja kaikkien pelien mestari. Menestyksensä tympäännyttämänä hän matkustaa Azadin imperiumiin kokeilemaan kykyjään pelissä, joka on niin monimutkainen, niin elämänkaltainen, että sen voittajasta tulee keisari. Hän vastaa elämänsä hurjimpaan haasteeseen, joka saattaa osoittautua hänen viimeisekseen..." Eipä kuulosta kovin kiinnostavalta, olisi ajatukseni takakannen perusteella. Enkä oikein vieläkään osaa eritellä, mikä Pelaajassa viehätti. Ainakin se oli erilainen kuin mikään aikaisemmin lukemani kirja, koska en tosiaan ole mitään scifiin viittaavaakaan aikaisemmin lukenut. Toisaalta Pelaaja on kuin mikä tahansa hyvin kirjoitettu romaani, jossa on mukaansatempaava juoni, kaunista ja sujuvaa kieltä, mielenkiintoisia hahmoja, erilaiset paikat ja näkymät kuvailtu niin, että ne näkee mielessään hyvin selkeästi. Kuvitteelliset planeetat ja avaruusalusten sisustat oli helppo kuvitella mielessään ja robotit vaikuttivat varsin sympaattisilta hahmoilta. Azizin imperiumin kansalaisten jakautuminen hyvä- ja huono-osaisiin oli hyvin todentuntuista, tuollaistahan se on monessa valtiossa. Pitkästä aikaa kirja, josta todella pidin!
