maanantai 31. elokuuta 2009

Arvontoja

Ei tosin täällä, vaan muiden blogeissa. Kovasti kyllä suunnittelen arvontaa tännekin. Tämä blogi täyttää loppuvuodesta vuoden ja Kässäpäivikseni täyttää samoihin aikoihin viisi vuotta ja olen jo ihan suunnitellut silloin arpovani jotakin. Tai totta puhuen yksi palkinto on valmiinakin ja lisäpalkintoja pohdittuina. Kunhan vain muistaisin sitten blogisynttäreiden aikaan nämä suunnitelmani... Viime aikoina olen ollut kovin laiska bloggaaja, vaikka kerrottavaakin olisi ollut. Elokuu on ollut yhtä kaaosta, mutta nyt on ainakin yksi aikaa vienyt homma hoidettu. Kerrottavaa olisi niin Narvan kuin Sortavalan reissuista, shoppailuista reissuilla ja kotimaan kirppareilla, kotimaan matkailusta, laihdutuspohdinnoista, ynnä muuta sellaista ja niin edelleen.

Mutta menkää siis osallistumaan kivoihin arvontoihin: More to love-blogissa ehtii vielä tänään osallistua arvontaan ja Parolan asema-blogin arvonnassa on osallistumisaikaa 12.9.2009 asti.

tiistai 4. elokuuta 2009

Neljä


Tisha, jonka blogi on salasanan takana, haastoi minut kertomaan erinäisistä asioista ja joka kohtaan pitää tulla neljä vastausta. Tähän pitäisi haastaa neljä osallistumaan, mutta en ala nimeämään ketään, vaan tämän saa halutessaan napata mukaansa :)

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt
1. Kudonnanohjaajaharjoittelija
2. Ompelimoapulainen
3. Vaatemyyjä
4. Sisustustekstiilien myyjä

Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella
- en omista telkkaria, joten tää on vaikea kysymys
1. Sinkkuelämä oli hyvä aikoinaan
2. Anastasia eli venäläinen saippuasarja oli kiva kielen takia
3. Amazing Racea seurasin joskus
4. ööh... ääh... teininä tykkäsin China Beach-sarjasta, joka kertoi Vietnamin sodasta

Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla
1. Italiassa Adrianmeren rannalla
2. exän luona landella
3. Moskovassa
4. Kotona

Neljä internet-sivua, joilla käyn melkein päivittäin
1. Facebook
2. Hotmail
3. Luukku
4. Ampparit

Neljä lempiruokaani ovat
1. Grillattu halloumi
2. Kaikki broileriruuat
3. Homejuustot
4. Kotitekoinen perunamuusi

Neljä paikkaa, jossa mieluummin olisin juuri nyt
- tääkin on vähän vaikea, kun viihdyn nyt vallan mainiosti täällä kotona
1. Terassilla
2. Tampereella
3. Kahvilla ystävän kanssa
4. Syömässä ravintolassa